Eri rotujen ihmisten ajatuksia Etelä-Afrikasta

Eteläafrikkalaisista 47 prosenttia uskoo joulukuussa julkaistun barometrin mukaan, että rotujen suhteet ovat parantuneet kuudentoista demokratian vuoden aikana. Kuitenkin 42 prosenttia väestöstä on harvoin tai ei koskaan tekemisissä toisenväristen ihmisten kanssa.

Erirotuiset ihmiset asuvat edelleen pääsääntöisesti omilla alueillaan, opiskelevat omissa kouluissaan, harrastavat eri urheilulajeja ja käyvät töissäkin osittain eri paikoissa. Arkipäiväinen tapaaminen ei siis ole tavallista. Vain vauraat ja keskiluokkaiset ihmiset seurustelevat luontevasti keskenään.

Entistä vauraammat
afrikaanerit

– Jos valkoihoiset eteläafrikkalaiset olisivat tienneet, miten paljon he rikastuvat ANC:n hallinnon aikana, he olisivat järjestäneet ANC:n valtaan jo aikoja sitten.

Näin totesi Stellenboschin yliopiston taloustieteen emeritusprofessori Sampie Terreblanche jo 2000-luvun alussa ja tytär, toimittaja Christelle Terreblanche vahvistaa asian.

Erityisesti maanviljelyyn, karjanhoitoon ja viininviljelyyn keskittyneet suurmaanomistajat ovat rikastuneet. He ovat koneellistaneet tilansa ja vähentäneet mustia ja värillisiä työntekijöitään. Tämä on myös yksi perussyy maan valtavaan työttömyyteen.

ANC:n tultua valtaan 1994 vaalien jälkeen hallitus lupasi siirtää vuoteen 2014 mennessä 30 prosenttia valkoisten maista mustille maatyöläisille. Tähän mennessä on siirtynyt kuusi prosenttia eli edelleen yli 80 prosenttia on valkoihoisten, pääasiassa afrikaanereiden omistuksessa. Afrikaanerit ovat tulleet mukaan myös kaupunkien rahamaailmaan.

Maareformin pelossa monet farmarit tähtäävät nyt muihin maihin kuten Sambiaan, Angolaan ja Australiaan. Uusin kohde on Georgia, joka halukkaasti ottaa vastaan kokeneita viljelijöitä.

Syvän konservatiivisesta Free Statesta, afrikaanerisuvusta lähtöisin oleva Christelle on kokenut työllistymisongelmia sekä apartheidin aikana että nykyisin. Yhteiskunnan muutosta kannattavana hänen oli lähdettävä Stellenboschin afrikaaneriyliopistosta vapaampaan Namibiaan, koska puhevälit journalistiikan professoriin katkesivat.

Arvostetun (mutta valkoihoisen) politiikan toimittajan työolot eivät ole hääppöiset vieläkään. Siksi hän opiskelee ja on vähitellen siirtymässä kaupunkien kehityssuunnitteluun keskittyvään yritykseen tai järjestöön.

Nykytilanteesta kertonee jotain sekin, että Christelle sanoo omien kontaktiensa muihin rotuihin olevan vähäisempiä kuin 1980-luvulla.

– 80-luvulla meillä oli yhteinen muutostavoite. Tämänhetkinen yhteiskunnan tavoite on hämärän peitossa, sanoo Christelle.

Nondumiso Hlwele,
selviytyjä

Nondumiso Hlwele on musta, xhosa-heimoon kuuluva yksinhuoltajaäiti ja hiv-positiivinen, kuten 5,3 miljoonaa eteläafrikkalaista. Hän tekee pienipalkkaista työtä kansalaisjärjestössä ja asuu mustien afrikkalaisten townshipissa. Kuusivuotias poika Ndumiso syntyi terveenä äidin sairaudesta huolimatta.

Nondumiso luokittelee itsensä köyhäksi. Heitä on yhä puolet väestöstä. Demokratian aikana on syntynyt pieni rikas musta eliittiryhmä ja muutaman miljoonan mustan keskiluokka, mutta köyhien ylivoimainen enemmistö on edelleen mustia.

2000-luvun alussa tytön elämä mullistui. Ensimmäinen poikaystävä tartutti hivin ja sairauskierre alkoi.

Tuolloin Etelä-Afrikassa vielä taisteltiin aidsin hoidossa valkosipuleiden, punajuurien ja läntisten lääkkeiden välillä, sillä hallitus ei luottanut ulkoa tulevaan tietoon. Kansalaisjärjestöjen painostuksesta ja korkeimman oikeuden päätöksellä antiretroviral-lääkkeet hyväksyttiin ja Nondumison elämäntaistelu pääsi alkamaan.

– Sairauden puhjettua elämä oli toivotonta, olin hyvin sairas, eikä mitään selviytymismahdollisuutta näyttänyt olevan. Lääkkeet ja löytämäni Bambanani-ryhmä palauttivat paitsi kunnon myös elämänhalun. Ryhmässä käymämme sairauteen liittyvä tunne-elämäkeskustelu ja tunteita kuvaavan ruumiinkartan piirtäminen auttoivat alkuun, kertoo Nondumiso.

Nyt Nondumiso tekee työtä kansalaisjärjestössä, joka auttaa väkivallan kohteeksi joutuneita naisia ja lapsia, aidsia sairastavia ja vajaakuntoisia ihmisiä köyhillä asuinalueilla. Haaveena on kuitenkin perustaa oma ompelimo, joka turvaisi pojan koulutuksen. Ndumiso menee monirotuiseen kouluun, sillä äiti pitää tärkeänä suvaitsevuuden oppimista.

Nondumiso ei luota poliitikkoihin, vaan pitää kansalaisten aktivoimista tärkeimpänä asiana. Poliitikkojen kiinnostus ihmisiä kohtaan loppuu hänen mukaansa siinä vaiheessa, kun oma elämä on turvattu. Hän on äänestänyt ANC:ta pelkästään kunnioituksesta Nelson Mandelaa kohtaan, mutta ei luota valkoihoisten kannattamiin puolueisiinkaan.

Aurinko ja meri pitävät
Etelä-Afrikassa

– Valkoihoisella eteläafrikkalaisella ei ole muita työmahdollisuuksia kuin yksityiset yritykset tai oma bisnes. Politiikkaan osallistuminen on ajan hukkaa, sillä ANC:ssa ei ole etenemismahdollisuutta eikä oppositiopuolueilla ole mitään merkitystä.

Näin sanoo omaa atk-ohjelmointiyritystä rakentava, englantia äidinkielenään puhuva Daniel Gerson. Danielin isä oli tunnettu ekonomisti ja äiti suomalainen. Juuret ja perinteet tulevat siis osin Suomesta ja osin juutalaisuudesta.

Taloustieteitä opiskellut Daniel yritti saada yliopiston jälkeen työtä Etelä-Afrikasta, muttei onnistunut. Kokemuksen puute ja mustaa väestöä tukeva työllistämispolitiikka estivät. Hän lähti satojentuhansien valkoisten eteläafrikkalaisten tavoin ulkomaille ja päätyi Lontooseen.

Siellä Danielia onnisti; hän valikoitui Harry Potter -elokuvien tuotantoryhmään tietokoneohjelmoijaksi.

Isän sairastuminen kolme vuotta sitten toi Danielin takaisin Etelä-Afrikkaan. Työtä löytyi heti maan suurimmasta investointipankista, sillä Lontoon kokemukset olivat arvokkaita ja maa tarvitsee erikoisosaajia.

Vakinainen työ sai kuitenkin jäädä, kun isältä peritty omaisuus antoi mahdollisuuden matkustamiseen ja oman yrityksen suunnitteluun. Nyt ollaan jo loppusuoralla. Yrityksen asemapaikaksi tulee Kapkaupunki, sillä tietokoneen voi pitää missä tahansa ja Kapissa on aurinko ja meri.

Libertarianistiksi itseään kutsuva Daniel sanoo tavoittelevansa mukavaa elämää, jossa hän itse, perhe ja ystävät ovat keskipisteessä, vapautta elää oman mielensä mukaisesti ilman hallituksen ja muun yhteiskunnan holhousta. Rahan ansaitseminen tähtää tähän, eikä sitä jaella lähipiirin ulkopuolelle.

Daniel seuraa politiikkaa vain sen verran, että on perillä talouden kehityksestä. Puolet hänestä uskoo maan tulevaisuuteen, puolet ei. Hän pitää Etelä-Afrikan taloutta täysin Kiinasta riippuvaisena.

Skeptiseltä vaikuttava, terävä ja koulutettu Daniel on ehkä poikkeusyksilö, mutta heijastaa kuitenkin asenteita, joita erityisesti englanninkielisellä valkoisella väestöllä on. Ihmiset elävät perheensä, ystäviensä ja harrastustensa parissa, eivät lue paikallisia lehtiä, eivätkä seuraa politiikkaa. He antavat ANC:n hallita ja katsovat mitä tuleman pitää. Ja ainahan tietokoneen voi ottaa mukaansa ja muuttaa maasta.

Värillä on väliä
värilliselle

– Värillisellä kansanryhmällä ei Etelä-Afrikassa koskaan mene hyvin. Värilliset olivat apartheidin aikana liian mustia, tällä hetkellä he eivät ole riittävän mustia.

Tällainen kokemus on 56-vuotiaalla taksinkuljettajalla David Cloetella. Hän ei kuitenkaan ole katkera, sillä kovalla yrittämisellä hän on onnistunut turvaamaan hyvän elämän perheelleen.

Yli 20 vuotta rekkakuskina ja viime vuodet taksinkuljettajana ovat vaurastuttaneet Davidin niin, että kaksi lasta on saanut jo ammatin ja nuorin lopettelee peruskouluaan. Apuna on ollut tiedotusalalla työskentelevä vaimo. Vanhempi tyttäristä on mikrobiologi ja nuorempi opettaja. Koulua käyvä poika haaveilee jalkapallotähden urasta. Suosikki on Liverpoolin ajalta Sami Hyypiä.

Vanhemmalle tyttäristä olutpanimon työhönottaja sanoi suoraan hänen olevan ”liian vaalea”. David ei kuitenkaan tilannetta hyväksynyt, vaan meni panimon valkoihoisen johtajan puheille ja tytär sai työpaikan.

Davidin luottamus ANC-johtoiseen hallitukseen on olematon. Entisen hallinnon aikainen Kansallispuolue oli hänen mukaansa selvästi parempi. Työttömyys on lisääntynyt, yritykset kaatuvat ja köyhyys lisääntyy.

Väkivalta on niin yleistä myös värillisten asuinalueilla, että David siirtyi Kapkaupungin lähiöstä rauhalliseen Stellenboschiin. Muutolla yritetään pitää poika erillään rikollisjengeistä. David äänestää Demokraattista allianssia, valkoihoisten ja värillisten kannattamaa puoluetta.

Koko tämänhetkinen elämä tähtää 14-vuotiaan pojan koulutukseen ja ammatin hankkimiseen. Jalkapallosta huolimatta pojan tie kulkee yliopistoa kohti niin kauan kuin Davidilla on sanan sijaa. Jokainen liikenevä randi menee pankkiin koulumaksujen säästöihin.

Menestyvät intialaiset
arvostavat perinteitä

Jonkin mittauksen mukaan intialaiset ovat parhaiten menestyvä ihmisryhmä maailmassa. Hyvinvoivia ovat myös Etelä-Afrikan intialaiset.

– Intialaiset ovat selviytyjiä, vahvistaa koulutuskonsulttina toimiva S.K. Pillay Kapkaupungista.

Suurin osa maassa asuvista intialaisista on joko vauraita tai keskiluokkaisia. Joukossa on myös köyhiä työttömiä, mutta he ovat selvästi vähemmistönä.

Intialaiset tulivat Etelä-Afrikkaan 150 vuotta sitten silloisen vallanpitäjän kutsusta. He olivat ammatti-ihmisiä ja saivat heti työsopimukset, mikä takasi etuoikeutetun aseman mustiin ja värillisiin verrattuna.

– Intialaisten tavoitteena on olla aina paras kaikessa, niin koulussa, työelämässä kuin urheilussakin, sanoo Pillay. Tiukasti yhtä pitävien perheiden elämä keskittyy ennen kaikkea lasten tulevaisuuden varmistamiseen, hyvään koulutukseen ja kasvatukseen.

Pillay on kolmannen polven intialainen, joka lapsena asui monikulttuurisessa yhteisössä ja kävi koulua monirotuisessa koulussa. 1970-luvulla tilanne muuttui, kun apartheid-hallinto pakotti rodut muuttamaan erilleen.

Pillay raivasi tiensä koulumaailmaan ja on toiminut alalla eri tehtävissä 38 vuotta. Tällä hetkellä hän arvioi köyhien mustien lasten peruskoulun opetuksen sisältöä.

– Etelä-Afrikka on nyt vapaa maa apartheid-aikaan verrattuna, mutta väestön rakenne on otettava huomioon. Kun mustalla väestöllä ei ennen ollut juuri mahdollisuuksia, on hyväksyttävä, että heitä nyt tuetaan. Työpaikkoja täytettäessä he ohittavat helposti muut ryhmät, sanoo Pillay.

Intialaisille perinteet ovat tärkeitä, Etelä-Afrikassa jopa tärkeämpiä kuin Intiassa. Kastilaitos on jossain muodossa edelleen olemassa; myös ihon tummuus tai vaaleus vaikuttaa asemaan ryhmän sisällä. Nuori polvi on tietysti nykyaikaisempi ja seurustelee eriväristen nuorten kanssa. Naimisiin mennään silti edelleen intialaisten kanssa.