Mikkelissä perjantaina käynnistyneiden Työväen näyttämöpäivien avausnäytelmiin kuuluivat jyväskyläläisen Huoneteatterin Home sweet home – sisäilmastonmuutos ja tamperelaisen Legioonateatterin Kuningas Laukkajalka.
Näytelmät muodostivat kiintoisan vastinparin. Huoneteatteri kertoi hulvattoman huumorin säestyksellä vakavasta aiheesta, homeen aiheuttamasta sairastumisesta ja sitä kautta koko perheen kriisiytymisestä.
Legioonateatteri taas kertoi huumeista ja äidin kaipuusta traagisen, painostavan murheellisen tarinan. Ei ole vaikea arvata, kumpi laji on helpompi vastaanottaa. Omalla tavallaan vaikuttavia ne silti olivat molemmat.
Huoneteatteri on saanut aiheensa suoraan käsikirjoittajien Mika Terävän ja Raija Saukon perheen omakohtaisista kokemuksista homeongelmaisen talon kanssa. Itse tarina ei kuitenkaan ole toisinto tosielämästä vaan mielikuvituksen tuotetta.
Lopulliseen muotoonsa esitys tekstiä myöten on hiottu työryhmässä. Avoimen tekoprosessin tuloksena on syntynyt hersyvän hauska näytelmä varsin paperinmakuisesta aiheesta.
Mitään paperisotaa tai talous- ja vastuukysymysten puintia Home sweet home ei ole. Se keskittyy homeongelmasta ihmisten terveydelle ja ihmissuhteille aiheutuviin vakaviin seurauksiin.
Aihe on tärkeä, koska homeallergiat leimataan helposti luulosairauksiksi.
Näytelmässä homekoulu sairastuttaa opettajaäidin niin, että hänestä tulee työkyvytön lääkepöhnässä oleva kotiäiti, joka menettää arjen hallinnan sekä kosketuksen lapsiinsa ja aviomieheensä.
Uskokaa tai älkää, tästä kuviosta Huoneteatterin viisihenkinen näyttelijäryhmä teki hauskan ja piristävän esityksen. Eikä itse asiakaan hukkunut nauruun.
Ryhmä vaihtoi, isän ja äidin rooleja näytelleitä Jari Määttää ja Marianna Räsästä lukuun ottamatta, rooleja tuon tuostakin ilman ongelmia. Erityisen taitava lukuisissa rooleissaan oli Jani Ahonen, jolta luonnistui niin teini-ikäisen punkkarin kuin autokauppiaan ja homekoirayrittäjän roolitkin. Myös Laura Happonen ja Kari Eloranta tekivät monta mainiota miniroolia.
Näytelmän tapaa lähestyä homekysymyksiä kuvannee rintamamiestaloon pesiytyneen itiömies Aspergillus toteamus itiökiinteistönvälittäjälle: ”Meidän perheen tilanne on sellainen, että tasakattoisesta ei voi haaveillakaan.”
Näytelmän on ohjannut Mika Terävä.
Huumepöllyssä äiti ja tytär
Timo Seppälän kirjoittamassa ja ohjaamassa Kuningas Laukkajalassa ote on toinen. Jo näyttämön hämäryys antaa esimakua aiheen käsittelytavasta.
Seppälän tarinassa kyse on äitien ja tyttärien ketjusta ja hylätyistä tyttäristä.
Soile (Emilia Mäkinen) on psykiatrisessa hoidossa. Takautumien avulla selviää, että Charlotte-äiti (Eija Koskimaa) on narkkari, joka välillä on kuivilla, mutta retkahtaa, kun kuulee, että Jokinen (Matias Hasu), Soilen isä ja huumekuningas, palaa vankilasta.
Huumeisen elämän toivottomuus ja äidin kaipuu tulevat näytelmässä hyvin esille. Se, miksi Charlotten äiti hylkäsi tyttärensä, ei kunnolla selviä, mutta ehkäpä oleellista onkin se, miten tytär jatkaa sitä, minkä äidiltään saa. Kärsimyksen ketju ei katkea helpolla.
Täyteen ahdistukseen esitys ei sentään katsojaa aja, sen verran humorististakin otetta löytyy.
Legioonateatteri esitti näytelmän ensimmäisen kerran 1990-luvun lopulta. Myöhemmin Seppälä uudisti näytelmää Kaarinan nuorisoteatterille. KOM-tekstimyllyssäkin käynyt näytelmäteksti pääsi lopulta uudestaan myös Seppälän kotiteatterin näyttämölle.
Tusina näytelmää
Mikkelissä esitetään viikonlopun aikana 12 näytelmää, jotka Kaarina Hazard ja Eino Saari ovat valinneet kaikkiaan 54 esityksen joukosta.
Näyttämöpäivien raatiin kuuluvat tänä vuonna Kari Heiskanen, Niina Nurminen, Yrjö Juhani Renvall, Samuli Reunanen, Kirsi-Kaisa Sinisalo ja Suna Vuori.
Raati antaa ryhmille suullisen palautteen. Paremmuusjärjestystä esityksille ei etsitä. Yleisö sen sijaan äänestää taas tänäkin vuonna oman suosikkinsa.
Työväen Näyttämöpäiviä vietetään nyt 35. kerran.
lehti 