Harrastajateatterit suosivat yhä enemmän omia näytelmätekstejä, joille etsitään myös omaleimainen esitystyyli.
Katsojat kuitenkin äänestivät suosikikseen jyväskyläläisen AdAstran esittämän Kuin ensimmäistä päivää, jossa teksti on ammattilaisen eli Anna Krogeruksen käsialaa. Näytelmä sijoittuu vanhusten hoitokotiin.
Yleisöäänestyksessä kakkoseksi tuli mikkeliläisen teatteri Kaukasuksen esitys Kylä of Love ja kolmanneksi Karhulan Työväennäyttämön Tuulta päin.
Sunnuntaina päättyneillä Työväen Näyttämöpäivillä suuri osa esityksistä oli loppuunmyytyjä, katsojia esityksillä oli reilut 3300. Kuusihenkinen teatteriammattilaisten raati kiitteli ryhmien esitysten tasoa hyväksi.
Hulvaton Uri G
Sunnuntaina Mikkelissä nähtiin oululaisen Teatteri Airopikin Uri G, jossa kaikki oli erityisen omintakeista ja hauskaa.
Janne Kuustien kirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä kieputaan psykokineetikkojulkkiksen Uri Gellerin ympärillä.
Gellerin legendaa erittelevät näytelmän kolme kertojaa, joita esittävät tanssija Jouni Järvenpää, nukkenäyttelijä Antti-Juhani Manninen ja näyttelijä Tobias Effe. Samalla kertojat muistelevat omaa 1970-luvulle sijoittuvissa nuoruuttaan.
Siis melko pähkähullu lähtöasetelma. Mutta tarkemmin ajatellen loistava. Gellerin lusikantaivuttelukyvyt, joita tiedemiehetkin ihmettelivät, on mainio tausta analysoida nuoruutta ja ihmisen mahdollisuuksia.
Oleellista on se, miten mieskolmikko näytelmän toteuttaa. Visuaalisessa esityksessä on selvästikin käytetty hyväksi kaikki valtoimilleen päästetyn luovuuden ja leikkimielen tuotokset.
Kerronta etenee milloin marmoripalloa nenällä pyörittäen, milloin mitä kummallisempia kuviomarsseja suorittaen. Ryhmällä riittää tanssillis-fyysisiä taitoja.
Airopikin Uri G:sta löytynee paljon ammennettavaa muille ryhmille.
Työläiset ja koneet
Myös toinen viimeisen päivän esitys poikkesi ilmaisukeinoissaan totutusta.
Turun ylioppilasteatteri valittiin Näyttämöpäiville saksalaisen ekspressionistin Ernst Tollerin näytelmällä Koneitten murskaajat, jonka on ohjannut Elina Kilkku.
Ollaan Englannissa lähes pari vuosisataa sitten. Koneet korvaavat ihmistyövoimaa. Työväki nousee kapinaan, mutta kokee tappion, koska sen yhteisvoima murtuu. Koneitten murskaaminen ei ollutkaan ratkaisu. Globaali yhdistyminen olisi.
Esityksen kiinnostavuus piilee ekspressionismissa, johon teatterissa törmää harvoin. Näytelmän henkilöt ovat enemmänkin näkökantojensa symboleita kuin ihmisiä ja itse esitys huutaa maailmalle koneellistumisen esiinnostamat tuskat työläisten mielistä.
Köyhät kutojat – miehet, naiset ja lapset – huutavat nälkäänsä ja vaativat oikeutta kasvoillaan kaiken aikaa tuskainen ilme, kädet anovaan asentoon jäykistyneinä. Ja tehtaan johtaja on kuin jumala, joka esiintyy vain jylisevänä äänenä.
Miten tämän näytelmän ottaisi vastaan? Siinä voi nykykatsojalla olla vaikeuksia, kun mahdollisuutta samaistua roolihenkilöihin ei ole. Sanoma sen sijaan tulee kirkkaana esiin.
Työväen Näyttämöpäivien teatteritarjonnassa painottuu aina kulloisenkin valitsijajoukon mieltymykset. Kaarina Hazardin ja Eino Saaren valitsema 12 näytelmän setti oli samalla kertaa sisällöltään painavaa, kokeilevaa, rohkeaa ja ilmaisuvoimaista. Ja mikä parasta, valituilla ryhmillä ei taito laahannut innon perässä, kuten harrastajateatterissa usein käy.
uutiskirje 
