Egyptin valtakoneiston käyttäytyminen näyttää poukkoilevalta. Viime viikon lopulla poliisit ampuivat mielenosoittajia. Sitten he hävisivät pariksi päiväksi kokonaan näkyvistä päästäen ryöstelijät – joista osa osoittautui valepukuisiksi poliiseiksi – vapaasti riehumaan.
Armeija ilmoitti alkuviikosta, että se ei ryhdy ampumaan mielenosoittajia. Kun Hosni Mubarak oli tiistai-iltana ilmoittanut, ettei hae syyskuussa jatkokautta presidenttinä, armeija kehotti keskiviikkoaamuna mielenosoittajia lähtemään koteihinsa, ”teidän vaatimuksenne on nyt kuultu”.
Myöhemmin keskiviikkona armeija katsoi sivusta, kun provokaattorit ja Mubarakin aidot kannattajat iskivät mielenosoittajien kimppuun.
Vanha valta pyrkii kylvämään kansannousuun epävarmuutta ja hajaannusta.
Torstaiaamuna armeija poisti mubarakilaiset sillalta, josta he olivat heitelleet tiiliä ja polttopulloja mielenosoittajien niskaan. Pääministeri Ahmed Shafiq pyysi anteeksi väkivaltaisuuksia ja lupasi tutkimuksen niistä. Myöhemmin torstaina väkivalta jatkui.
Välillä toivoa,
välillä pelkoa
Kaikki voi johtua sekasorrosta ja tapahtumien nopeasta etenemisestä. Mutta voi olla, että ei johdukaan.
Vaihtoehtoisena selityksenä ainakin suurimman osan tapahtumista voi nähdä sarjana siirtoja, joilla varapresidentti Omar Suleimanin ympärille ryhmittynyt vanhan vallan ydinjoukko yrittää pelastaa sen, mikä vielä on pelastettavissa.
Mubarak ei enää johda tapahtumia. Mubarakilaisten ydinjoukko pitää hänet kuitenkin vielä virassaan, joko pelinappulana tai taatakseen hänelle kunniallisen perääntymistien.
Mubarakilaiset – tästä eteenpäin suleimanilaiset – haluavat pelata aikaa. He haluavat kylvää mielenosoittajiin ja oppositioon epävarmuutta ja hajaannusta.
Tähän poukkoileva politiikka on mainio keino. Välillä toivoa, välillä pelkoa.
Armeijan ilmoitus siitä, ettei se ammu mielenosoittajia, oli mainio pr-ele. Mielenosoittajien mieli keveni, samoin tapahtumia ulkomailta seuraavien. Vahvistui kuva, että armeija on kansan kaveri, vaikka poliisi olisikin vihattu.
Sitten Mubarakin ilmoitus, että hän lopettaa syksyllä. Armeija viestittää seuraavana aamuna, että tämän pitäisi nyt riittää mielenosoittajille.
Mielenosoittajien valtaenemmistölle se ei riitä. Mutta jotkut ehkä jo epäröivät ja pohtivat, onko päätavoite saavutettu.
Sitten porkkanan jälkeen on kepin vuoro: viestiä tehostetaan päästämällä polttopullomiehet irti. Joistakin mielenosoittaminen voi alkaa tuntua vaaralliselta; kannattaako sitä enää jatkaa, kun hallitus on jo tehnyt myönnytyksiä.
Kansan luultava, että
jotain on saavutettu
Suleimanilaiset yrittävät neutraloida kansannousun väsytystaktiikalla. He tietävät, että kaikkea entistä ei saa pidettyä. Jossain on annettava periksi. Opposition kanssa on neuvoteltava.
Mutta päämääränä on, että periksi annetaan mahdollisimman vähän. Jos kansannousun ensimmäinen ryöpsähdys saadaan vaimenemaan, on vanha valta jo vahvemmilla. On helpompi neuvotella, jos kadun paine ei ole koko ajan päällä.
Opposition kannalta on vaarana, että se menettää kultaisen hetkensä. Jos kansannousu kerran hiipuu, on sitä vaikeampi saada uudelleen liekkeihin. Miljoona ihmistä ei välttämättä lähde kadulle vaatimaan, että jossain kompromississa pitäisi olla pilkku hieman toisessa paikassa.
Parhaimmillaan suleimanilaiset saavat kansan luulemaan, että se on saavuttanut jotain todellista, vaikka olennaiset osat vanhasta järjestelmästä säilyisivät.
Vanhalle eliitille kyse on paitsi vallasta, myös rahasta. Armeija ja sen korkein johto ovat isoja toimijoita Egyptin talouselämässä.
Nyt tarkoittaa nyt,
mutta ei heti
Yhdysvaltain hallituksen nimettömänä esiintynyt edustaja sanoi perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa, että Yhdysvallat keskustelee Egyptin kanssa eri vaihtoehdoista, mukaan lukien Mubarakin välitön eroaminen.
Obaman erityisedustaja, entinen Kairon-lähettiläs Frank Wisner, oli käynyt jo tiistaina kertomassa Mubarakille, ettei Yhdysvallat voi enää antaa tukeaan Mubarakin uudelleenvalinnalle ensi syksynä. Tämän jälkeen Mubarak piti tv-puheensa.
Yhdysvallat siis ymmärtää, että Mubarakin aika on ohi. Mutta Obamallekin sopii ajan pelaaminen. Hänelle sopii myös, että mahdollisimman vähän muuttuu. Samalla on kuitenkin tasapainoteltava sen kanssa, miltä asiat näyttävät.
Yhdysvallat on vuosikymmeniä tukenut autoritaarisia johtajia Lähi-idässä. Nyt on tehtävänä saada näyttämään siltä, että tähän on tullut muutos. Yhdysvaltain pr-osaamisen tietäen monet saadaan vieläpä uskomaan, ettei koskaan ole näin ollutkaan.
Egyptistä enemmän perjantaina 4.2.2011 ilmestyneessä Viikkolehdessä.
uutiskirje 