Pitkän uran huumepoliisina tehnyt Kale Puonti suodattaa kokemuksiaan pätevään Pasilan myrkky -dekkarisarjaan, jossa Topi on jo seitsemäs osa. Puontin nimi näkyy usein myös kotimaisten tv-dekkareiden lopputeksteissä asiantuntijana siitä, että poliisitoiminta on kuvattu oikein.
Puontin dekkarit ovat realistisia poliisiromaaneja sanan varsinaisessa merkityksessä. Rikosylikonstaapeli Kosti Kaartamon ryhmästä kertovien tarinoiden uskottavuuteen voi luottaa. Rikokset ja toiminta eivät mene yli, vaan poliisihahmot ovat arkisia ja jutut sellaisia, joita varmaankin tapahtuu juuri nytkin.
Topi Mäkinen on perimmältään kiltti ja hyväsydäminen kaveri. Nuoruudessa asiat menivät kuitenkin vinoon. Sitten Ruotsissa vaurastunut kasvukaveri Thomas Blunkka Blomqvist palasi Suomeen ja pelasti Topin ahdingosta niin kuin monesti ennenkin.
Nyt Topi katsoo olevansa bisnesmies Blunkalle kiitollisuuden velassa ja toimittaa hänen rikollisia asioitaan, vaikka pahaa tekee. Niihin kuuluu hyvin nuorien narkkarityttöjen huumaaminen ja sieppaaminen seksiorjiksi Blunkan edustushuvilassa Lopella järjestettäviin bisnestapaamisiin. Topi yrittää kuitenkin kohdella tyttöjä hyvin ja lupaa heille suuren palkkion. Ongelmana vain on, että Blunkan vieraisiin kuuluu sadistinen saudimiljonääri.
Kun siepattu Nella tuntuu kadonneen lopullisesti, poliisiin ottaa yhteyttä hänen ystävänsä Siiri.
”Me myydään silloin tällöin seksiä tuolla kadulla ja otetaan vanhoilta gubbeilta autossa suihin”, Siiri kertoo rikosylikonstaapeli Kalle Pesoselle huumeisesta elämästä.
Täysi-ikäisen ihmisen katoaminen muutamaksi päiväksi ei ole poliisiasia, mutta juttu lähtee kuitenkin hitaasti liikkeelle. Sitten alkaa selvitä, että Nellan katoamiseen yhdistyvät isot huumekaupat ja muutakin hämärää.
Topissa Kale Puonti kertoo seksin myynnillä huumeiden käyttönsä rahoittavista tytöistä ja heidän keskinäisestä solidaarisuudestaan, ja toisessa päässä liiketoiminnasta, jonka voiteluaineita ovat kokaiini ja seksipalvelut. Puontin kuvaamassa yläluokkaisessa maailmassa kokaiinin nokkaan vetämisestä on tullut rutiiniharrastus, jonka perässä huumepoliisit yrittävät pysyä.
Puonti piruilee entisen työpaikkansa säästötavoitteille ja organisaatiomuutoksille. Huumepoliisi on nykyään Helsingin poliisilaitoksen rikostutkintayksikön ammattimaisen rikollisuuden tutkintatoiminnan järjestäytyneen rikollisuuden tutkinta, vanhempi rikoskonstaapeli Aleksi Ojanen selventää rikosylikonstaapeli Kalle Pesoselle, joka on ainoana noussut henkilönä esiin Puontin kuvaamasta poliisikollektiivista.
Topi on periaatteessa samanlainen kuin sarjan edelliset kuusi osaa. Toiminta on suoraviivaista ja eteneminen ripeää. Maisemien kuvailua Puonti ei harrasta. Juttu paketoidaan 300 sivussa. Perinteisen poliisiromaanin ystävät tykkäävät, syvällisempiä rikostarinoita haluavat lukevat jotain muuta.
Pientä uusiutumista Puontilta on Topissa nähtävissä. Pesosen lisäksi poliiseista Kirsi Koskellakin on hitunen yksityiselämää. Lopussa kosto elää, kun yksi roistoista on luikertelemassa liian vähällä rikoksestaan.
Muu on vakaata ja tuttua Kale Puontia. Asiaosaaminen hänellä on omasta takaa. Kirjoittajanoppi tuntuu tulleen edesmenneeltä Jarkko Sipilältä, jonka Takamäki-kirjat ovat hyvin samanlaisia kuin Pasilan myrkky. Oikeastaan ainoa ero on siinä, että Puontin poliiseilla ei ole luottotoimittajia eikä ylipäänsä mediasuhteita.
Ihan hyvä näinkin, mutta koska Puontilta kirjoittaminen sujuu, niin miten olisi räväkämpi uusiutuminen seuraavassa osassa? Sipilä kirjoitti jo yli 20 dekkaria samalla sabluunalla kuin Puonti. Tarvitaanko näitä enää lisää? Lukijathan sen päättävät.
Kale Puonti: Topi. 301 sivua, Bazar.
uutiskirje 
