Venäläisen F. M. Dostojevskin Rikos ja rangaistus on romaanitaiteen maailmankaanonia. Ilmestymisensä 1866 jälkeen romaania on luettu ja ihmetelty, arvioitu ja analysoitu kymmenillä kielillä. Ja on tehty luvuttoman monia elokuva- ja teatterisovituksia, kaikkialla tunnetaan Raskolnikovin tarina.
Ohjaaja Esa-Matti Smolander, areenana Q-teatteri Helsingissä, heittää panoksensa tähän kulttuurin maailmanrulettiin. Käsillä on dynaaminen sovitus neljälle yhtä dynaamiselle näyttelijälle, eikä panos jää vähäiseksi tussahdukseksi. On lupa puhua peräti kevään teatterihuipusta, suomalaisittain ainakin.
Aikakauden ja miljöön muutteluissa piilee aina riskinsä. Miten lutviutuu se, että 1860-luvun Pietari, hiostavan sotkuinen Heinätorin tienoo, vaihdetaan nykyhetken Helsingiksi? Tsaarinajan Venäjän elämäntavoista ja byrokratioista tänne – kuten tapana sanoa – läntiseen arvoyhteisöön?
Ei huolta, se onnistuu. Helsingin paahteinen kesä, vaikkapa kesä 2018, väreilee joka paikassa, kun syrjähtänyt teatteriopiskelija Raskolnikov astuu esiin päätä puristavine ajatuksineen ja aatteineen. Ja tarttuu toimeen.
Mutta kyllä Rikos ja rangaistus vaatii oikean kaupungin läsnäolon, ei se Pudasjärven sivukylillä olisi luonteva. On muuten oikein, ettei Helsingissä nyt sijoitutakaan (usein, ja suotta, halveerattuun) Itä-Helsinkiin, vaan kirves heiluu ”kantakaupungissa”. Merkittävä kaupunkisosiologinen kannanotto.
Juoni on yksinkertaistettu, henkilöitä vähennetty. On Raskolnikov ja kaksi murhauhria, tutkintaa johtava rikospoliisi, on Marmeladov – ja tietenkin on Raskolnikoville pyhä Sonja. Eipä muita tarvitakaan.
Smolander jakaa Raskolnikovin kohtauksittain useammaksi hahmoksi. Neljä näyttelijää, neljäkin Raskolnikovia. En arvaile perimmäistä syytä, keskeistä on että ratkaisu tuo lisää valoa, näkökulmaa ja jännitettä estradille – olemmeko kaikki raskolnikoveja? Q-teatterin katsomo on jaettu kolmeen sektoriin, joiden edessä, takana ja lomitse näyttelijät puikkelehtivat. Sekin kasvattaa esityksen latinkia.
Jutun ytimessä kihisee ryhmä, se ensemble. Harvinaisen saumattomuuden toteuttavat vierailija Hannu-Pekka Björkman sekä Q:n omat tekijänimet Lotta Kaihua, Elena Leeve ja Miro Lopperi. Kukin on läsnä täysillä ja keskittyneesti. Näyttelijäntyö tihkuu tiheänä läpi esityksen, joka käynee fyysisestikin rankaksi.
Esteettisesti mieleenjäävin on kohtaus, jossa vanharouva (Lotta Kaihua) ja Raskolnikov (Miro Lopperi) viettävät epätoivon, halveksunnan ja erotiikan läpitunkeman tuokion.
Pinnalta nähdenhän Rikos ja rangaistus on rikosstoori, varhainen murhadekkari. Väliaikaan saakka keskiössä onkin rikos tekona, motiiveineen ja oikeutuksineen – tauon jälkeen vuoron saa tutkinta, rangaistus, sovitus.
Näytelmä ei sivuuta raskolnikovilaisia pohdintoja siitä, millaista moraalia poikkeusyksilö noudattakoon. Moraaliseettisiä aspekteja valotetaan jopa hupaisasti: vastakkaisten lehterien yleisöt jaetaan ”poikkeuksellisiin” ja ”tavallisiin”, joille lankeaa tyystin erilaiset elämäntehtävät. Suuret ajatukset ja suuret teot vai perhe, lapset ja arkinen hyörinä?
Huumoria pilkahtaa tuon tuosta. Se ei ole jokapäiväistä Dostojevskin kohdalla, mutta jollain kumman tavalla esitys väreilee hauskuuttakin. Etenkin Björkmanin eräät heitot ja tyylinvaihdot osuvat.
Sonjan (Elena Leeve) eheyttävän hyvän rakkauden merkitys on tallella, vaan sopivassa määrin kevennettynä.
Näytelmän lopetus huokuu hiljaisuutta ja tasapainoa, inhimillistä nöyrtymistä. Se piirtää kauniin pisteen hurjalle odysseialle.
Q-teatteri on aloittanut kauden täysosumalla. Näytännöt varattiin pian loppuun, joten toivottavasti lisäesityksiä on luvassa.
Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus. Q-teatteri. Ohjaus ja sovitus Esa-Matti Smolander. Suomennos Olli Kuukasjärvi. Rooleissa Hannu-Pekka Björkman, Lotta Kaihua, Elena Leeve, Miro Lopperi. Esityksiä 9.5. asti.
lehti 