Jo pidemmän aikaa on vasemmistonkin piirissä käyty keskustelua vastikkeettomasta perustulosta. On totta, että yhteiskunta ja työelämä käyvät läpi voimakasta muutosta ja vaatimukset työnantajapuolen taholta kiristyvät.
Tämä kaikki asettaa omat haasteensa ammattiyhdistysliikkeelle jota eivät tunnu murentavan pelkästään EK:n toimet, vaan myös prekariaatin ja yliopistotaustaisten vasemmistoteoreetikkojen ajatukset työstä ja toimentulosta yleensä.
Ay-liikettä syytetään jämähtämisestä menneisiin vuosikymmeniin ja joustamattomuudesta työelämän muutosten suhteen. Sen sijaan, että lähdettäisiin ay- toimintaan mukaan tekemään siitä enemmän omannäköistä ja tarpeitaan vastaavaa, tyydytään vain heittelemään ilmaan muka radikaaleja kysymyksiä siitä miten ammattiyhdistysliike ja vasemmisto aikovat vastata tulevaisuuden haasteisiin.
Jo pelkästään äänestysprosentit ovat aina alhaisimpia kovien työttömyys-prosenttien kunnissa.
Uuden uljaan vasemmiston mukaan toimeentulon ja hyvinvoinnin ei tulisi enää perustua työhön, vaan vastikkeettomaan perustuloon ja vapauteen tehdä mitä halua. Työnantajapuolikin on varmasti tähän tyytyväinen, kun mallin ideaaliajatuksessa perustuloa nauttiva suomalainen viettää päivänsä toimien aktiivisesti kansalaisjärjestöissä, voi ulkomailta ottaa tekijät halvemmalla niihin töihin jotka eivät ole muille kelvanneet.
Vanhakantaisessa ajattelumallissa on ajateltu, että työttömyys johtaa syrjäytymiseen. Jo Pelle Miljoona lauloi kappaleessaan ”Olen työtön”, että ” työttömän päivät on yhtä piinaa, siksi moni meistä juo niin paljon viinaa”. Nyt oletetaan että työttömyys johtaa aktiiviseen toimintaan kansalaisjärjestöissä ja yleensäkin tekemään kaikenlaista yleishyödyllistä työtä.
Ajatus on kaunis ja varmasti joissakin tapauksissa tottakin, mutta ikävä kyllä tilastot ja omatkin kokemukset työttömyydestä kertovat toista. Jo pelkästään äänestysprosentit ovat aina alhaisimpia kovien työttömyysprosenttien kunnissa ja lähiöissä, yleisestä apatiasta ja kaikenlaisista sosiaalisista ongelmista puhumattakaan.
Millä näidenkin asioiden hoito rahoitettaisiin jos verotulot vähensivät entisestään ihmisten lopetettua palkkatyön? Sen sijaan että puhuttaisiin palkkatyön lopettamisesta, tulisi edelleen puhua työn arvostuksen lisäämisestä. Työtä on totuttu pitämään itsekunnioituksen ja omanarvontunnon mittarina ja nykyisissä puheissa paskaduuneista unohdetaankin se, että kaikki työ on arvokasta, se on tehtävä ja joku sen tekee kuitenkin.
Vasemmiston ja ay-liikkeen tulisi yhdessä varmistaa se että työstä saadaan elämiseen riittävä palkka ja työssä olisi ihmisarvoiset olosuhteet kaikkialla maailmassa. Rakennustyö on perinteisesti ollut pätkätyötä jo kauan ennen kuin pätkätöistä edes puhuttiin, ja vaikka perinteinen teollisuustyö on muuttunut, ovat nekin yhä muiden perinteisten duunariammattien ohella aloja, joista hankkii elantonsa jo pelkästään SAK:n liittojen jäsenlukujen perusteella yli miljoona työntekijää. Heidät hylkäämällä ei tarvitse ihmetellä Perussuomalaisten kasvavaa suosiota.
lehti 