Tänään perjantaina päättyvässä budjetin lähetekeskustelussa on kuultu monta suorastaan erinomaista puheenvuoroa. Yksi pisti miettimään erityisesti. Sen sanoi SDP:n Ville Merinen, kun keskustelussa oli sosiaali- ja terveysministeriön pääluokka, ja uudet leikkaukset sosiaaliturvaan:
– Arvoisat ministerit, lähinnä semmoista mietin tässä, kun kuuntelin kolmatta syksyä teidän puheitanne, että eikö teidän soteministereiden kuuluisi neliraajajarruttaa uusia leikkauksia vastaan. Tehän olette soteministereitä. Nyt tulee taas uusia leikkauksia, ihmiset kärsivät. Jopa sosiaali- ja terveysministeriö kuvaa tilannetta aika avoimesti, että ei ole hyvä tilanne näillä tietyillä ihmisryhmillä, joilla on tosi tiukkaa rahan kanssa. Nytten tuntuu, että te tuotte tänne vain uusia. Teidän pitäisi puolustaa näitä ihmisiä, keillä menee huonosti.
Näinhän se menikin takavuosina. Sektoriministerit puolustivat omaa hallinnonalaansa kesällä ennen budjettiriihtä VM:n kanssa käytävissä neuvotteluissa. Nyt ministerit itse ovat ylimpiä leikkaajia. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen, irvokkaasti sosiaaliturvaministeri, toisteli eduskunnassa, että pakko, pakko ja pakko.
STM:n tehtäviin kuuluu määritelmällisesti muun muassa riittävien sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä kohtuullisen toimeentulon turvaaminen elämän eri vaiheissa.
Miten tässä on onnistuttu? Ministeriön oman alkuviikolla julkaiseman muistion mukaan todella huonosti: kaikkein pienituloisimpien tulot vähenevät, yli 30 000 lasta sysätään köyhyysrajan alapuolelle ja lasten pienituloisuusaste pomppasi aiemmasta 1,3 prosentin ennusteesta 2,7:ään, toimeentulotuki kompensoi aiempaa huonommin ensisijaisten etuuksien leikkauksia ja leikkaukset ovat ongelmallisia myös Suomen hyväksymien ihmisoikeussopimusten näkökulmasta.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela kuvasi pari päivää sitten seuranneensa STM:n pääluokan käsittelyä epäuskoisena.
”Epäuskoni syntyi siitä, miten heikosti ministerit puolustivat leikkauksia ja miten vähän heillä on motivaatiota puolustaa omaa hallinnonalaansa”, Koskela kirjoitti Facebookissa.
VM osaa leikata ilman välikäsiäkin
”Pakkoleikkauksien” vastapuoli on se, että velkaantumista taittavalla hallituksella on varaa syytää miljarditasolla rahaa yksityisten terveysjättien katteisiin, suuryrityksille ja ensi vuoden budjetissa suuria verohelpotuksia kaikkein hyvätuloisimmille suomalaisille.
Entä kuka puolustaa köyhää? Eivät ainakaan ne ministerit, joiden tehtäviin se nimenomaan kuuluu.
Koska populismi ei ole nykyään este pääsylle korkeisiin asemiin, niin tässä avoimen populistinen säästövinkki hallitukselle: sosiaali- ja terveysministeriössä on kaksi ministeriä, Grahn-Laasosen lisäksi Kaisa Juuso. Kumpikin on valtiovarainministeriön tahdoton kumileimasin, joten VM:n leikkaukset toteutuisivat ilman välikäsiäkin.
Ministerin palkka on runsaat 11 000 euroa kuukaudessa, jonka päälle tulee puolet kansanedustajan palkkiosta. Kumpikin ministeri ansaitsee 134 712 euroa vuodessa eli yhteensä runsaat 269 000 euroa vuodessa. Nyt kun hallituskautta on kestänyt yli kaksi vuotta, kahden ministerin palkkioihin on kulunut yli puoli miljoonaa euroa. Jos hallitus istuu täyden kauden, summa nousee miljoonaan.
Miljoona euroa mahtuu valtiontaloudessa marginaalin marginaalin marginaaliin, mutta moraaliselta kannalta voi kysyä, eikö miljoonalla eurolla pitäisi saada enemmän. Eikö tällä rahalla pitäisi saada edes vähän puolustusta ja taistelutahtoa niiden ihmisten puolesta, joilla menee kaikkein heikoimmin ja joiden asioiden ajaminen kuuluu ministeriön ydintehtäviin?
lehti 