Puhuttaessa vallankumouksesta Syyriassa tänä päivänä, voi monelle nousta mieleen joulukuussa kaatunut Bashar Al-Assadin hallinto. Syyriassa on kuitenkin ollut käynnissä vallankumous jo paljon pidempään. Vuodesta 2012 eteenpäin Koillis-Syyriaan on syntynyt autonominen hallinto, joka on vuosien varrella laajentunut, rakentanut uudenlaista poliittista järjestelmää ja muuttanut yhteiskuntaa.
Autonomia sai alkunsa kurdialueilla Rojavassa – Rojava tarkoittaa kurdiksi “länttä” eli Länsi-Kurdistania – joka nousi kansainväliseen tietoisuuteen erityisesti Islamilaisen valtion eli Isisin vastaisessa kamppailussa. Varsinkin naistaistelijoista, jotka nousivat vastustamaan fundamentaalista islamismia ja puolustamaan omaa vapauttaan, tuli vallankumouksen symboli.
Kurdit ovat olleet muutoksen etujoukkona, ja myös uhranneet paljon vallankumouksen eteen. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että kyse ei ole separatistisesta tai nationalistisesta vallankumouksesta, jonka tavoitteena olisi kurdien oma kansallisvaltio. Sittemmin vallankumous on laajentunut kurdialueilta Eufrates-joen rannoille arabienemmistöisille alueille Syyriassa, perustanut monietnisen itsehallinnon ja rakentanut ainutlaatuisen ruohonjuuritason demokraattisen järjestelmän.
Pääsin loppukeväästä 2025 vierailemaan Koillis-Syyrian autonomisella alueella ja tutustumaan sen yhteiskuntaan, rakenteisiin ja ihmisiin. Matka osoitti, että myös autoritaaristen hallintojen, taantumuksellisten liikkeiden ja vihamielisten ulkovaltojen puristuksessa on mahdollista rakentaa demokraattista, tasa-arvoista ja vapaata yhteiskuntaa.
Demokratiaa ruohonjuuritasolta
Itsehallinnon ja ruohonjuuritason demokratian pohjana toimii demokraattinen konfederalismi. Se on Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n johtajan Abdullah Öcalanin kehittämä poliittinen ideologia ja järjestelmä. Vaikka PKK oli alkujaan marxisti-leninistinen liike, joka tavoitteli kansallisvaltiota kurdeille, johti kylmän sodan päättyminen ja reaalisosialismin romahtaminen tarpeeseen reflektoida tavoitteita ja strategiaa.
Uudeksi paradigmaksi muotoutui demokraattinen konfederalismi, jonka pohja-ajatus on valtioton demokratia ja keskeisiin periaatteisiin kuuluu autonomia, naisten vapaus, monietnisyys ja ekologia. Näitä periaatteita Rojavassa pyritään nyt elämään todeksi.
Ruohonjuuritasolta lähtevä demokratia on Rojavan yhteiskunnan kulmakivi. Päätöksenteon perusyksikkö on kommuuni, Komun. Se koostuu esimerkiksi naapurustosta tai kyläyhteisöstä. Kommuunit ovat päätöksenteon elimiä, joissa ihmiset tulevat yhteen keskustelemaan ja ratkaisemaan ongelmia. Niissä voidaan esimerkiksi sovitella ihmisten välisiä kiistoja, päättää yhteisistä resursseista kuten naapurustojen sähköntuottamisesta vastaavien generaattorien käytöstä tai järjestää tukea taloudellisten tai sosiaalisten haasteiden kanssa painiville perheille.
Kommuunien koordinointia tukee asukkaiden äänestämä kaksoispuheenjohtajisto, joista toinen on aina nainen. Kommuuneilla on omat tilansa naapurustoissa, joissa pidetään kommuunin tapaamisia ja jonne asukkaat voivat tulla tapaamaan puheenjohtajistoa tai istumaan teelle. Kaupunkien tienvarsikylteissä lukee teiden lisäksi myös se, mihin kommuuniin kukin kortteli kuuluu.
Keskusteleva ja deliberoiva lähtökohta on läsnä kaikkialla. Esimerkiksi paikallisella TV-kanavalla ohjelmistosta päätetään yhteisissä kokouksissa, joihin osallistuu edustajia kanavan kaikista yksiköistä. Yliopiston hallinnossa opiskelijat ovat yhdenvertaisesti päättämässä koulun toiminnasta. Vierailemme kylässä, jossa myös lapsilla on omat säännölliset kokouksensa, joiden kautta he voivat tehdä esityksiä koko kylälle. Päätöksenteon myötä heidän kanssaan voidaan yhdessä keskustella siitä, mihin on resursseja, ja ratkoa lasten välisiä kiistoja: samoja asioita mitä siis aikuistenkin päätöksentekoelimissä.
Asiat, joita ei voi ratkoa kommuunissa menevät eteenpäin hallintoelimille kuten kaupungin tai kantonin neuvostoon. Ylin yksikkö on Syyrian demokraattinen neuvosto (Syrian Democratic Council), joka toimii Koillis-Syyrian autonomisen itsehallinnon (Democratic Autonomous Administration of North-East Syria, DAANES) poliittisena hallintoelimenä. Kurdien lisäksi itsehallinnon alueella asuu arabeja sekä useita vähemmistöjä, kuten assyyrialaisia, armeeneja, turkmeeneja, tserkessejä ja jesidejä. Itsehallinto toimii kolmikielisesti: kurdiksi, arabiaksi sekä assyyriaksi. Arabeilla, joka on alueella kurdien lisäksi suurin etninen ryhmä on omia hallintoelimiä ja viranomaisia, kuten myös kristityillä vähemmistöillä.
Nainen, elämä, vapaus
Demokratiaan liittyy vahvasti myös naisten vapaus. Kuten kommuuneissa, on kaikissa muissakin päättävissä elimissä on kaksoispuheenjohtajuus-järjestelmä, jossa puheenjohtajistoon kuuluu aina nainen ja mies. Tämän lisäksi naisia on aina 50 prosenttia päättävissä elimissä. Sen lisäksi naisilla on omat autonomiset rakenteensa yleisten rakenteiden ohella. Esimerkiksi poliisia vastaavassa sisäisen turvallisuuden rakenteessa naisia on puolet henkilöstöstä, jonka lisäksi naisilla on oma, autonominen sisäisen turvallisuuden yksikkönsä, joka keskittyy etenkin naiserityisiin kysymyksiin.
Naisten autonomiset rakenteet ovat keskeinen osa yhteiskuntaa: niiden kautta järjestäydytään muun muassa turvallisuuden, oikeusjärjestelmän, talouden, koulutuksen kuin sosiaalipolitiikan saralla. Yksi esimerkki on niin kutsutut naisten talot, Mala Jin. Sen lisäksi, että ne organisoivat turvakoteja lähisuhdeväkivallalta, tarjoavat nämä naisten talot myös matalan kynnyksen keskusteluapua, sovittelua ja koulutusta naisille ja perheille. Maailman mittakaavassa ainutlaatuinen on myös Jinwar, naisten kylä, jonka kaikki asukkaat ovat naisia ja lapsia ja joka rakentuu naisten vapauden ja patriarkaalisen järjestelmän vastaisuuden perusteille.
Työ naisten vapauden eteen ei ole vain naiserityistä toimintaa, vaan läpileikkaa koko yhteiskunnan. Tapaamamme naisten talon toimijat kertovat, kuinka vuosien myötä myös miehet ovat oma-aloitteisesti alkaneet tulla naisten taloihin keskustelemaan, jos heillä on esimerkiksi perhe-elämään liittyviä kysymyksiä tai huolia. Lisäksi tänä vuonna naistenpäivänä oli miesten mielenosoitus, jossa marssi huusi Iranin kansannoususta kansainväliseen tunnettuuteen noussutta slogania “nainen, elämä, vapaus”.
Naisten roolin tärkeys Rojavassa näkyy myös siinä, että parhaillaan on käynnissä niin kutsutun naisten yhteiskuntasopimuksen kirjoittaminen, jossa entisestään vahvistetaan sukupuolten tasa-arvon kirjaamista itsehallinnon rakenteisiin jo voimassa olevan, perustuslakia vastaavan yhteiskuntasopimuksen lisäksi.
Osa itsehallinnon taloudesta on organisoitu osuuskuntien kautta. Moni osuuskunnista on naisten osuuskuntia, joilla tuetaan naisten taloudellista itsenäisyyttä. Itsehallinto tukee osuuskuntien toimintaa taloudellisesti, mutta ne ovat jäsentensä pyörittämiä. Jäsenet kustantavat myös osuutensa projekteissa ja saavat vastavuoroisesti osan sen tuotoista. Osuuskuntien perustamisesta päätetään kollektiivisesti, ja paikallisiin tarpeisiin pohjaten.
Vesisodat ovat jo täällä
Myös ekologia on vallankumouksen keskeisiä periaatteita. Suhteessa niihin harppauksiin mitä yhteiskunnan demokratisoinnissa ja naisten aseman vahvistamisessa on tehty, vaikuttaa materiaalinen todellisuus asettavan haastavammat rajat tavoitteen edistämiselle.
Rojava on Syyrian öljyrikkain alue, ja öljykenttien liekit siintävät taivaanrannassa kun ajamme tasangoilla. Assadien hallinnon alikehittämispolitiikka on kuitenkin keskittänyt öljynjalostamisen Syyrian arabienemmistöisille alueille, eikä kurdialueilta löydy vastaavaa infrastruktuuria tai osaamista. Samanlainen koloniaalinen politiikka on kohdannut myös maataloutta, jossa kurdienemmistöiset alueet ovat toimineet maan vilja-aittana, mutta sato on tuotu muualle Syyriaan. Öljy ja maatalous ovatkin yhä keskeisiä tulonlähteitä itsehallinnolle.
Paikalliset joutuvat usein turvautumaan jalostamattomaan öljyyn. Sähköä on usein saatavilla vain muutama tunti päivässä, ja se on pitkälti tuotettu generaattoreilla joiden tuottamat päästöt heikentävät ilmanlaatua ja asukkaiden terveyttä. Itsehallinnon alueella on kaksi patoa jossa tuotetaan vesivoimaa, mutta Isis tuhosi sisällisodan aikana enemmistön patojen turbiineista, jonka vuoksi ne tuottavat vain murto-osan sähköä niiden potentiaalista.
Sen lisäksi veden käyttö sodankäynnin välineenä on alueella jo nyt totta, ei vain tulevaisuuden kysymys. Turkki hallitsee Eufrates- ja Tigris-jokien yläjuoksua, jonne se on rakentanut patoja ja päästää alajuoksulle vain osan siitä vedestä, mitä sinne ennen on virrannut. Tällä on merkittäviä vaikutuksia paitsi vesisähkön tuotantoon, myös etenkin maatalouteen. Vierailulla tuodaan kerta toisensa jälkeen esiin huoli, mitä veden rajoittaminen Turkin toimesta ja sekä tämän vuoden sateeton kevät tarkoittavat maataloudelle. Auton ikkunasta näkyvät kuivat pellot, joissa sato jätti tänä vuonna kasvamatta, alleviivaavat vaikeaa tilannetta.
Syyria on kansainvälisten pakotteiden kohteena ainakin toistaiseksi, jonka lisäksi Turkin ja Irakin hallinnoilla on oma intressi Rojavan kehityksen jarruttamiseen. Siksi infrastruktuurin kehittäminen on hyvin hankalaa, sillä tarpeita ei päästetä kulkemaan rajojen läpi. Myös esimerkiksi aurinkopaneeleita saati niiden korjaamiseen vaadittavia osia pääsee alueelle harvakseltaan, jolloin energiantuotannon siirtäminen aurinkovoimaan ei isossa mittakaavassa ole mahdollista.
Todettakoon kuitenkin vielä ääneen se fakta, että alueen asukkaiden hiilijalanjälki on suomalaisiin verrattuna minimaalinen. Ekologisten tavoitteiden edistämisen haasteista kertomalla en halua väheksyä sen eteen tehtyä työtä. Päinvastoin: kaikista haasteista huolimatta ekologian edistämiseen on omat rakenteensa jokaisella alueella, jossa koitetaan löytää paikallisia ratkaisuja luonnon suojelemiseen ja ennallistamiseen sekä edistää ihmisten tietoisuutta ekologisista kysymyksistä.
Monen tulen välissä
Haasteet eivät suinkaan lopu energiantuotantoon. Keskeisimpiä näistä on jo edellä mainittu Turkki, jonka kurdivastainen politiikka ylittää maiden rajat. Turkki on sekä tukenut islamistitaistelijoiden pääsyä Syyriaan sisällissodan aikana sekä hyökännyt Rojavaan vuodesta 2016 alkaen, miehittäen osia sen alueista.
Miehityksen myötä Turkki on pakottanut kurdiasukkaat lähtemään kodeistaan, ja asuttanut tilalle heille myötämielisiä arabeja ja turkkilaisia. Lähteneiden kodit on otettu haltuun, ja jääneitä on kielletty puhumasta kurdia ja heihin on kohdistettu väkivaltaa. Osa on joutunut pakenemaan kahdesti, kun Turkki on hyökännyt sellaisille alueille, jonne jo kertaalleen kotinsa menettäneet ovat asettuneet.
Mieleen jää erityisesti kohtaaminen afrinilaisten pakolaisten kanssa, jotka kertovat kaipuustaan heille rakkaaseen kotiin ja maalleen. Afrin on luoteis-Syyriassa sijaitseva alue, joka on tunnettu oliivipuistaan. Turkki on miehityksen aikana sekä tuhonnut oliiviviljelmiä että hyödyntänyt niitä omassa taloudessaan. Se tuo mieleen Palestiinan, jossa yhtä lailla miehittäjät tuhoavat alkuperäisten asukkaiden oliivipuut osana sortoa. Kuten oliivipuut itse, ovat kuitenkin niiden kanssa kasvaneet vahvoja juuriltaan, oli kyse kurdeista tai palestiinalaisista.
Syyrian hallinto ei ole paljoa Turkkia parempi. Vaikka Assadin hallinnon kaatuminen on yhden autoritäärisen ja sortavan hallinnon kuolinisku, aiheuttaa Syyrian uusi hallinto myös merkittävää huolta. Maan johtoon noussut Ahmed Al-Sharaa on toiminut islamistisen Al-Nusran johtajana. Vaikka Al-Sharaa on pyrkinyt esiintymään maltillisena erityisesti länsimaiden suuntaan, ei Rojavassa hänen hallintoonsa ole luottoa.
Pian vallan vaihtumisen jälkeen Al-Sharaan joukoissa taistelleet islamistit aloittivat alaviittivähemmistön joukkomurhat Syyrian rannikkoalueilla. Samoihin aikoihin kun olin Syyriassa, alkoivat hyökkäykset myös druusivähemmistöä kohtaan. Uuden hallinnon keskeisille paikoille on nostettu Syyrian sisällissodassa taisteluita johtaneita islamisteja. Nämä herättävät huolta Rojavan alueen asukkaissa, jotka pelkäävät uuden hallinnon uhkaavan sekä alueen poliittisia tavoitteita että siellä asuvia vähemmistöjä. Toisaalta itsehallinto on pyrkinyt myös vaikuttamaan uuden hallinnon suuntaan siihen, miltä Syyrian uudelleenrakentaminen näyttää. Koska autonomisen alueen tavoitteena ei ole itsenäisen valtion muodostaminen, on Damaskokseen vaikuttaminen osa sen poliittisten tavoitteiden edistämistä.
Viimeisenä – mutta ei lainkaan vähäisimpänä – muodostaa Isis suuren sisäisen turvallisuusuhan. Vankiloissa ja leireillä on yhä kymmeniä tuhansia Isisin jäseniä, jonka lisäksi alueella toimii maanalaisia Isis-soluja, jotka ovat toteuttaneet hyökkäyksiä sekä viranomaisia että siviilejä kohtaan. Isis-taistelijoiden lisäksi alueella on heidän vaimojaan ja lapsiaan. Suomalaisille tuttu nimi on Al-Holin leiri, jossa on yhä myös Suomen kansalaisia. Kansainväliset taistelijat ovat Isisin jäsenistä radikalisoituneimpia, ja leirien kuvaaminen tikittäviksi aikapommeiksi ei ole vain kielikuva.
Suomi väittää usein toimivansa sellaisten arvojen kuin demokratian, ihmisoikeuksien, naisten tasa-arvon ja vapauden nimissä. Kuitenkin Turkin edessä nöyristely Nato-jäsenyysprosessin aikana ja jälkeen, sekä esimerkiksi haluttomuus noutaa kansalaisiaan Al-Holista tarkoittaa, että Suomi toimillaan päinvastoin vaikeuttaa näiden periaatteiden edistämistä Lähi-idässä.
Mitä me voimme oppia Rojavan vallankumouksesta?
Suomalaisesta, hyvinvointivaltiota painottavan vasemmiston näkökulmasta huomion kiinnittää etenkin vahva painotus yhteiskuntaan ja yhteisöön valtion sijasta. Epäluulo valtiota kohtaan on poliittisesti ja historiallisesti perusteltua: niin kurdialueita halkovat mielivaltaiset valtionrajat kuin Syyrian eri hallintojen kurdeja alistava politiikka eivät anna syytä ajatella, että valtiomuoto takaisi vapautusta. Sen sijaan poliittinen toimijuus ja muutos lähtee itseorganisoitumisesta ja yhteisöistä.
Olisiko suomalaisella vasemmistolla mahdollisuutta rakentaa toimintaansa näiden periaatteiden pohjalta? Tällä hetkellä parlamentaarisen vasemmiston lupaus on pitkälti se, että kunhan valtiovalta on meidän hallussamme, näyttää yhteiskunta toisenlaiselta. Voisi olla aika pohtia, miten vaalien pyörittämisen lisäksi järjestäydymme valtiovallan ohi tai siitä huolimatta.
Hyvinvointivaltion purkaminen jättää parhaillaankin peräänsä valtatyhjiöitä ja tarpeita, joiden tilalle joko ei tule mitään tai sen ottaa haltuunsa yksityinen sektori. Miltä näyttäisi, jos niitä tarpeita täyttäisi järjestäytynyt yhteiskunta? Naapuriapu ei ehkä yksin ratkaise hyvinvointivaltion jättämää aukkoa, mutta ajattelen silti, että epävarmuuden ajassa näiden tyhjiöiden täyttäminen paikallisella, yhteistyöhön ja yhteisöön nojaavalla toiminnalla voi olla parempi turva ja visio kuin toive siitä, että joku päivä meillä vielä on riittävän vasemmistolainen hallitus, joka tuo takaisin sen mitä viime vuosikymmeninä on menetetty.
Matka vahvistaa minussa edelleen käsitystä siitä, että tuki Rojavan vallankumoukselle ei tarkoita ainoastaan tukea sorretun kansan oikeuteen omaan kieleensä ja kulttuuriinsa, vaikka tämä onkin tärkeä osa vallankumousta. Kyse on tuesta sellaisille tavoille järjestää elämä ja yhteiskunta, jotka ovat universaalisti tavoiteltavia kaikille meille, jotka haluamme toimia vapauden, yhdenvertaisuuden ja tulevaisuuden puolesta.
Rojavan esimerkki osoittaa, että myös suurten haasteiden keskellä on mahdollisuus paitsi rakentaa vastarintaa, myös aidosti uudenlaisia tapoja olla. Eläessämme aikaa, jolloin taantumus ja autoritäärisyys syvenevät ja mahdollisuuksien horisontti kaventuu, on merkityksellistä nähdä, että toisenlainen maailma ei ole paitsi mahdollinen, se on jo olemassa täällä ja nyt – ja potentiaali siihen asuu meissä kaikissa.
uutiskirje 
