Satu Rämön kuudes Hildur-dekkari ilmestyy lokakuussa. Jos yli puolen vuoden odotus tuntuu tuskalliselta, niin välipalaksi voi lukea Reimarista. Suomalais-islantilainen dekkari on melkein samanlainen kuin Rämön teokset, ja melko samanlainen kuin kaikki muutkin Islanti-dekkarit, joiden päähenkilö on poliisi.
Seppo Mustaluodon ja Tjörvi Einarssonin ensimmäinen yhteisteos Hylkeenmetsästäjä ilmestyi viime talvena. Se oli laiskaliikkeinen murhatarina, joka käsitteli salaista tiedustelutoimintaa, vakoilua.
Valaanpyytäjä on perinteistäkin perinteisempi poliisiromaani islantilaisittain. Rikostutkija Reimar Sigurdsson tutkii hotellissa kuolleen naisen tapausta. Ranskan kansalainen Ann-Marie Reynaud on kuulunut ympäristöjärjestö Poseidon´s Fleetiin, joka vastustaa valaanpyyntiä. Hänellä oli tärkeitä tietoja Suomen pohjoismaisen yhteistyön ministerille, mutta ne ovat kadonneet hänen tietokoneensa ja puhelimensa myötä.
Ruumiissa ei näy väkivallan merkkejä, joten ei ole varmaa, että kyseessä on murha tai tappo. Valvontakameran kuvista paljastuu, että Ann-Marien huoneessa on käynyt japanilaisen näköinen mies. Myöhemmin paljastuu, että hän on yakuzan palkkatappaja.
Epäilyttävin tyyppi on valaanpyyntiä teollisessa mittakaavassa pyörittävä liikemies Hafsteinn Björn, jota kuvataan sanoilla rikas mulkku. Poseidon´s Fleetin alus Moby D. on samaan aikaan saapumassa Reykjavikiin.
Sitten tapahtuu murha, joka on satavarmasti murha.
Reimar ja hänen työparinsa Thora (nimi kirjoitetaan oikeasti islantilaisella kirjoitusmerkillä) sekä heidän pomonsa Kjartan selvittävät murhaa sekä epäselvää kuolemantapausta. Molemmat näyttävät liittyvän valaanpyyntiin ja valaanlihan salakuljetukseen Kiinaan. Tässä mielessä Valaanpyytäjää voi pitää lievästi ekodekkarina, koska siinä selostetaan laittoman kaupan mekanismeja. Lisäksi kirjoittajat eivät peittele asiaan liittyviä sympatioitaan.
Reimarissa ja Hildurissa on paljon samaa. Molempien menneisyydessä on salaisuus, joka paljastuu sarjan toisessa osassa. Kumpikin on yhteydessä näkymättömään islantilaisista kansantaruista tuttuun maailmaan. Sekä Hildurin Isafjördurissa että Reimarin Reykjavikissa poliisiyhteisö on tavattoman sympaattinen.
Suurin ero on, että Mustaluodon ja Einarssonin teksti on kummallisen alavireistä myös kakkososassa. Valaanpyytäjä tuntuu yhtä innottomalta kuin Hylkeenmetsästäjä. Teoksessa kuvataan suhteettoman paljon Reimarin iltatoimia ja muuta arkea, eikä siinä kahta takaa-ajoa lukuun ottamatta tapahdu oikein mitään. Reimarin ihmissuhteiden monimutkaisuus tuli päälle jo ensimmäisessä osassa. Nyt ne ovat muuten seestymässä, mutta uutena tulee äidin sairastuminen syöpään.
Mustaluoto ja Einarsson ovat molemmat entisiä erikoisjoukkojen miehiä. Taustaansa he eivät juuri hyödynnä kirjoissaan. Se tulee esiin ainoastaan Reimarin painajaisunissa. Entinen Viking-erikoisjoukon mies näkee painajaisia operaatioista, jotka menevät pieleen.
Valaanpyytäjä on samalla lailla kädenlämpöinen kuin Hildurista tehty vaisu tv-sarja. Yhdistelmää Islanti ja rikokset janoaville se tarjoaa kuitenkin hetken helpotusta vaivattomasti luettavassa muodossa.
Seppo Mustaluoto – Tjörvi Einarsson: Valaanpyytäjä. 282 sivua, Otava 2026.
uutiskirje 
