Perjantaina 16. joulukuuta 1916 salaliittolaiset olivat valmiita: illan päätteeksi Rasputin olisi kuollut, ruumis upotettu Nevaan ja todisteet murhasta tuhottu. Murhassa käytettäisiin hyväksi Rasputinin himokkuutta naisiin. Hänet houkuteltiin ruhtinas Feliks Jusupovin palatsiin tapaamaan Jusupovin kaunista vaimoa Irinaa, joka todellisuudessa oli samaan aikaan Krimillä. Murha oli tarkoitus toteuttaa syanidilla, jolla Rasputinille tarjottavat leivonnaiset ja viini oli käsitelty.
Salaliiton alkuosa toimi, mutta myrkky ei vaikuttanut Rasputiniin. Joko se oli vanhentunutta tai leivonnaisissa ollut sokeri neutraloi myrkyn. Jusupovin hermot olivat riekaleina. Rasputin alkoi epäillä jotain ja teki lähtöä, koska luvattu tapaaminen Irinan kanssa siirtyi ja siirtyi.
Jusupov haki Browning-pistoolinsa ja ampui Rasputinia rintaan. Ruhtinaan kauhistukseksi tämä ei kuollut vieläkään, vaan kompuroi ulos palatsista. Äärioikeistolainen duuman edustaja ja maanomistaja Vladimir Puriskevits kiirehti perään ja viimeisteli verityön.
Siihen päättyi yksi merkillinen vaihe Venäjän historiassa. Historioitsija Antony Beevor katsoo uudessa teoksessaan Rasputin ja Romanovien tuho Rasputinin aiheuttaneen välillisesti Venäjän vallankumoukseksi kutsutun bolshevikkien vallankaappauksen seuraavana syksynä. Pistäväkatseinen hengenmies ja elostelija oli saanut keisarillisen perheen niin pauloihinsa, että hänestä tuli kansan ensimmäisen maailmansodan aikana kokeman kurjuuden ja vallanpitäjien väärinkäytösten symboli, joka pilasi keisarin ja keisarinnan maineen. Kurjuus sai aikaan spontaanin kansannousun monarkiaa vastaan helmikuussa 1917. Lenin ja muut bolshevikit poimivat suuttumuksen hedelmät omaan taskuunsa lokakuussa 1917.
Grigori Rasputinin tarina on niin kummallinen, että jos se olisi sepitettä, se kuulostaisi epäuskottavalta. Miten siperialainen hädin tuskin kirjoitustaitoinen talonpoika ja mystikko nousi keisarillisessa hovissa asemaan, jossa hän toimi sen neuvonantajana ja lopulta lähes sijaishallitsijana, joka käytännössä erotti useita ministereitä ja kuvernöörejä maan hallinnosta? Sotahistoriallisista kirjoistaan tunnettu Beevor kertoo tositarinan vetävällä otteella kuin paraskin trilleristi.
Rasputinilla oli taitoja, joille ei kirjasta löydy selitystä. Niiden takia keisarinna Aleksandra Fjodorovna ja keisari Nikolai II luottivat häneen. Suurin selittävä tekijä oli heidän poikansa, kruununperijä Aleksein sairastama verenvuototauti. Rasputin sai sen useita kertoja hallintaan sen jälkeen, kun he tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 1905. Syvästi uskonnolliset keisari ja keisarinna uskoivat ihmeisiin.
Beevor kuvaa viime vuosisadan alun Pietarin yläluokan olleen yleensäkin mystiikan ja spiritualismin pauloissa. Siperialainen Rasputin ei ollut niin outo ilmestys kuin voisi olettaa, sillä kaupungin palatseissa liikkui yleensäkin puoskareita ja guruja. Keisaria ja keisarinnaa viehätti ajatus talonpoikaisista tietäjistä, parantajista ja yksinkertaisista jumalan valituista.
Rasputinilla oli outo kyky saada naiset lumoutumaan itsestään, mutta miehet suhtautuivat tapoja osaamattomaan tai niistä piittaamattomaan maalaiseen kielteisesti. Beevor kirjoittaa monien ylhäisönaisten leikanneen Rasputinin kynnet ja ommelluttaneen sitten kynnenpalasia pukuihinsa salaisiksi talismaaneiksi.
Myöhemmin ensimmäisen maailmansodan aikana keisari Nikolai II otti itselleen armeijan ylipäällikkyyden. Keisarinna evästi häntä kampaamaan hiuksensa Rasputinin kammalla löytääkseen vahvuutta päätöksiinsä.
Rasputinista tuli Pietarin puheenaihe, ja jalosukuiset naiset kilpailivat, kuka saa hänet illallisilleen. Lehdistö teki hänestä maanlaajuisen julkkiksen värikkäillä jutuillaan.
Rasputinin maine kyltymättömänä elostelijana ja juoppona perustuu mitä ilmeisimmin tosiasioihin. Hän kaatoi sänkyynsä ruhtinattaria ja prostituoituja. Vuonna 1919 hänen tyttärensä Maria sanoi kuulustelijalle hänen isänsä perustelleen juomistaan näin: ”En pysty juomaan unohduksiin sitä, mitä myöhemmin tulee. Hän oli vakuuttunut siitä, että isänmaalle tapahtuisi jotakin kauheaa, ja joi hukuttaakseen viiniin huolensa, että tulevaisuudessa tapahtuu jotakin pahaa.”
Keisarinna Aleksandra Fjodorovna oli täysin Rasputinin lumoissa. Hän kirjoitti paljon kirjeitä keisarille sotarintamalle siitä, miten nyt pitäisi toimia ”meidän ystävämme” mukaan.
Sotaonni kääntyi vuonna 1916, ja Venäjä koki raskaita tappioita. Armeija oli vanhanaikainen ja upseerit epäpäteviä. Kansan raivo alkoi kohdistua Rasputiniin, jonka tiedettiin toimivan keisarinnan tuella. Heitä myös epäiltiin saksalaismielisiksi, jotka sabotoivat Venäjän sotatoimia.
Tuhansia miehiä kuoli sodassa huonon ja vanhanaikaisen johtamisen takia, mutta Pietarissa juhlittiin, tanssittiin ja törsättiin. Vihamielisyys eliittiä kohtaan kasvoi nousuveden lailla.
Varsinkin keisarinna menetti kunnioituksen, jolla häntä oli aiemmin kohdeltu kuin luonnostaan asemansa takia. Hän oli tehnyt käytännössä vallankaappauksen yhdessä Rasputinin kansa, kun keisari oli sotarintamalla. Kaksikon valitsemat huonot johtajat saivat Venäjän hallintojärjestelmän hajoamisen partaalle ja kansan kurjuus lisääntyi. Vallankumous kyti jo, mutta keisarinna ei halunnut nähdä todellisuutta.
Rasputinin murha joulukuussa 1916 ei ehtinyt muuttaa kehitystä. Nikolai joutui luopumaan kruunusta maaliskuussa 1917.
Huhtikuussa 1918 keisarillinen perhe oli viimeisellä matkallaan kohti Jekaterinburgia. Hevosia pysähdyttiin vaihtamaan Pokrovskojen kylässä vastapäätä Rasputinien taloa. Suuriruhtinatar Maria piirsi siitä luonnoksenkin, joka on Beevorin kirjan kuvaliitteessä.
”Halusivatpa tai eivät, he tulevat Tobolskiin ja näkevät kyläni ennen kuolemaansa”, Rasputin oli ennustanut vuosia aiemmin.
17. heinäkuuta 1918 koko keisarillinen perhe teloitettiin Jekaterinburgissa. Romanovien yli 300 vuotta kestänyt valtakausi päättyi siihen. Rasputinilla ei ollut tsaarin Venäjällä mitään muodollista asemaa, mutta silti hän vaikutti maailman mahtavimman yksinvaltiuden romahdukseen enemmän kuin kukaan muu, Antony Beevor katsoo.
Rasputin ja Romanovien tuho on kiehtova elämäkerta kiehtovasta miehestä, mutta ei vain sitä. Se on elävä kokonaisen aikakauden kuvaus ja ruumiinavaus tapahtumista, jotka muuttivat maailmanhistorian.
Antony Beevor: Rasputin ja Romanovien tuho (Rasputin: And the Downfall of the Romanovs). Suomentanut Jouni Avelin. 382 sivua, WSOY 2026.
uutiskirje 