Helmandin maakunta Afganistanissa on Talibanin ydinaluetta, jossa on taisteltu paljon ja joka on Afganistanin oopiumituotannon keskus. Myös alueen terveyspalvelut ovat kärsineet vuosia jatkuneesta sodasta. Halusin selvittää, saavatko mielenterveysongelmien kanssa kamppailevat naiset apua ja millaisia rajoituksia Taliban-hallinto merkitsee hoidolle. Naisena minä en saa liikkua kaduilla ilman miespuolista seuralaista, mahramia, joten veljeni saattoi minua.
Vierailimme Helmandissa sijaitsevassa kuningatar Sorajan mukaan nimetyssä sairaalassa, jossa käy satakunta potilasta päivittäin ja jossa kaikki terveyspalvelut näyttävät toimivan asianmukaisesti ja koordinoidusti. Siellä on nähty, miten naisten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet rajusti Afganistanissa.
Perheväkivaltaa ja vankilamaisia olosuhteita
Sairaalan sisäänkäynnillä puhuttelin naista, joka piteli lasta sylissään. Kysyin, miksi hän oli tullut ja oliko hän tyytyväinen palveluihin.
– Olen joutunut käymään tässä sairaalassa monta kertaa, mutta en tiedä, miksi lääkärit eivät halua kuunnella minua. He eivät anna minulle mahdollisuutta puhua tuskallisista asioista elämässäni. En tiedä, miten pystyisin pakenemaan huumeriippuvaisen mieheni pahoinpitelyä, nainen vaikeroi.
Tarvitsimme sairaalan hallinnolta luvan haastatteluihin ja raportin laatimiseen, joten kiiruhdimme eteenpäin. Kulkiessamme sisätautiosaston käytävää pitkin törmäsimme naiseen, joka vaikutti koulutetulta. Halusin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja haastatella häntä, mutta ennen kuin ehdin esittää kunnolla kysymyksiäni, hän keskeytti minut selvästi turhautuneena.
– Sairaalan henkilökunta tekee kyllä parhaansa, mutta he eivät voi auttaa ihmisiä vapaasti. Naisia esimerkiksi siirrellään osastolta toiselle kertomatta syytä. Itse tulin psykososiaalisen neuvonnan yksikköön, mutta minuun suhtauduttiin torjuen ja siirrettiin nopeasti ja selittämättä sisätautiosastolle, kertoi Bibi Noriaksi esittäytynyt sairaalan potilas. Kävi ilmi, että hän oli ollut opettaja ja toiminut työelämässä 12 vuotta.
– Toivoisin, että mieheni olisi vielä elossa, hän veisi minut pois tästä vankilamaisesta elämästä, Bibi Noria sanoi tuskaisena ja käveli sitten pois hyvästejä sanomatta.
Mielenterveysongelmien kirjoa
En tuntenut oloani niin turvalliseksi, että olisin haastatellut sairaalan johtoa. Sovin kuitenkin haastattelusta mielenterveys- ja sosiaalipalveluiden osaston naislääkärin kanssa. Hän suostui puhumaan kanssani töiden jälkeen kotonaan sillä ehdolla, ettei hänen nimeään tai osoitettaan paljastettaisi.
Odotimme lääkäriä sairaalan ulkopuolella ja töiden päätyttyä kävelimme yhdessä hänen kanssaan hänen kotiinsa. Hän vastasi rohkeasti ja suoraan kysymyksiini ja kertoi, että sairaalaan tulee kuukausittain noin 3 000 potilasta.
– Kuningatar Soraja -sairaala ottaa vastaan kaikenlaisia potilaita, ja suuri osa heistä hakee apua mielenterveysongelmiin, lääkäri kertoi.
– Naiset kärsivät ahdistuksesta, toivottomuudesta, sodan aiheuttamista traumoista, perheristiriidoista, masennuksesta, pakkoajatuksista, kroonisista päänsäryistä ja joissakin tapauksissa vakavista masennuksen muodoista, hän kuvaili syitä hoitoon hakeutumiselle.
Hoidon rajoituksia ja onnistumisia
Osasto vastaa myös potilaille tarjottavista sosiaalisista palveluista ja neuvonnasta – jota kuitenkin esimerkiksi kotiväkivaltatapauksissa on Taliban-hallinnon vuoksi mahdoton antaa.
– Emme saa puhua potilaille heidän oikeuksistaan, koska sitä pidetään naisten kannustamisena kapinointiin, ja sitä nämä ihmiset pitävät rikoksena. Jos teemme niin, meitä pidetään rikollisina.
“Näillä ihmisillä” viitataan talibaneihin.
– Toimintamme on rajoitettua. Voimme tarjota naisille ensiapua, lääkitystä ja keskusteluapua. Jos esimerkiksi potilaamme on joutunut kotiväkivallan uhriksi, hoidamme ensin fyysiset vammat ja tarjoamme kipulääkitystä ja sen jälkeen keskusteluapua rauhoittamaan mieltä.
– Jos potilas taas kärsii pääasiassa psyykkisestä traumasta, sovimme useita seurantakäyntejä ja tarjoamme jatkuvaa neuvontaa.
Lääkäri kertoi esimerkin Roshana-nimisestä potilaasta, joka koki kovaa psyykkistä painetta perheen elättäjän puuttumisen ja taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Nainen oli jopa ajatellut omien sisäelimiensä myymistä.
– Pystyimme ensinnäkin rauhoittamaan hänet, ja sen jälkeen tarjosimme hänelle useampia terapiaistuntoja.
Naisen asema
Myös perhesuunnittelu on kielletty.
– Emme saa kertoa esimerkiksi erilaisista ehkäisytavoista. Jos tekisimme niin, meitä syytettäisiin islamin periaatteiden vastaisesta toiminnasta, lääkäri huokasi.
– Saimme myös vähän aikaa sitten virallisen kirjeen, jossa meitä kiellettiin tekemästä ultraäänitutkimuksia raskaana oleville naisille. Kirjeen mukaan ne ovat sharia-lain vastaisia, koska naiset joutuvat paljastamaan osia ruumiistaan.
– Nämä ihmiset kohtelevat naisia lastentekokoneina. Edes raskauden aikana he eivät vie vaimojaan lääkäriin hoitoon. Naisia tuodaan sairaalaan vain, kun he ovat shokissa tai hengenvaarallisessa tilassa, lääkäri kiihtyi.
Kysyin myös perinteisestä vaatimuksesta synnyttää poikalapsia ja lääkäri vahvisti epäilykseni: naisten tehtävä on edelleen synnyttää ennen muuta poikia. Jos tyttö syntyy, naista syytetään. Häneltä saatetaan evätä ruoka ja lääketieteellinen hoito vain siksi, että hän synnytti tyttären. Monissa perheissä pojan puuttuminen johtaa siihen, että miehet ottavat toisen, kolmannen tai jopa neljännen vaimon.
– Sen sijaan, että miehet ymmärtäisivät ja tukisivat vaimojaan, he tekevät päinvastoin – he painostavat ja kiristävät heitä. Ilman koulutusta ja tietoisuutta, pimeys ja tietämättömyys valtaavat alaa, haastateltavani kuvasi maailmaa, jossa elämme.
Sairaala on ollut jo pitkään Talibanin tarkkailun alla, ja myös haastattelemaamme lääkäriä on uhkailtu. Sairaalan tarjoama oikeusapu lopetettiin, kun koko terveyskeskusta uhattiin lopettamisella. Vaino ei tosin loppunut tähän. Henkilökunta tekee töitä jatkuvan paineen alla, ja se vaikuttaa ratkaisevasti heidän mahdollisuuksiinsa auttaa vastaanotoille tulevia naisia.
Artikkelin on tuottanut Learning Together -verkosto. Verkoston suomalaiset naistoimittajat ovat kouluttaneet afgaaninaistoimittajia vapaaehtoistyönä vuodesta 2009. Kirjoittajat ovat Afganistanissa asuvia, Suomen tuella koulutettuja naistoimittajia, joiden henkilöllisyys salataan turvallisuussyistä, samoin haastateltavien oikeat nimet.
uutiskirje 