Videopuhelu hälyttää pöytätietokoneelle keskellä Chilen Atacaman aavikkoa. Kauluspaitaan pukeutunut Sergio Cubillos tarpoo vuorenrinnettä ehtiäkseen vastaamaan. Linjalla odottaa kaivoksiin erikoistunut asianajaja.
Cubillos on Pohjois-Chilessä sijaitsevan Peinen kylän Lickanantay-alkuperäiskansayhteisön johtaja. Hänen kotikyläänsä ympäröivällä Atacaman suolatasangolla lepäävät maailman suurimmat litium- ja kupariesiintymät. Ne ovat vihreälle siirtymälle kriittisiä mineraaleja, joita kaivosjätit nyt tavoittelevat.
Cubillos ei halua kaivosyhtiöitö alkuperäiskansan maille. Hän on nähnyt, miten ne riepottelevat kotikylää.
– Meillä on edessämme kuollut maa. En keksi muuta tapaa kuvata sitä mitä suolatasangolla tällä hetkellä tapahtuu, Cubillos sanoo ja osoittaa horisontissa avautuvaa valkeana kimaltelevaa maisemaa.
Aavikon mineraaliralli tulee kuitenkin luultavasti vain kiihtymään. Vihreän siirtymän mineraalien markkina on tuplaantunut viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Alkuperäiskansalle se uhkaa koitua kiroukseksi.
Kuparin kysyntä kasvamassa
Chile on maailman suurin kuparin tuottaja ja toiseksi suurin litiumin tuottaja Australian jälkeen.
Litiumia tarvitaan etenkin sähköautojen akkuihin, kuparia puolestaan lähes kaikkeen vihreän siirtymän teknologiaan. Esimerkiksi sähköauton valmistus vaatii yli kaksinkertaisen määrän kuparia tavalliseen autoon verrattuna.
Vihreän siirtymän myötä kuparin kysynnän odotetaan kasvavan yli puolella vuoteen 2040 mennessä. Litiumille puolestaan povataan jopa 90 prosentin kasvua. Sitä ajaa etenkin sähköautojen akkujen valmistus.
”Meillä on edessämme kuollut maa.”
Chilelle ennusteet ovat makoisat. Mineraalit muodostavat sen talouden selkärangan. Bruttokansantuotteesta viidesosa tulee litiumin ja kuparin tuotannosta. Mineraaleista maa saa yli puolet vientituloistaan.
Maan vasemmistopresidentti Gabriel Boric on puuhannut vuoden lopussa päättyvällä presidenttikaudellaan kansallista litiumstrategiaa. Sen tavoitteena on avata suolatasangolla 26 uutta mineraaliesiintymää litiumtuotannolle ja kasvattaa entisestään valtion kaivostuloja. Myös EU tuo Chilestä suurimman osan kriittisistä mineraaleistaan – kuparista 13 prosenttia ja litiumista 80 prosenttia. Eniten Chile vie litiumia ja kuparia Kiinaan ja Japaniin.
”Nautin työstäni”
Mineraalit ovat tuoneet Chileen vaurautta. Samalla kun naapurimaassa Argentiinassa inflaatio on hiponut välillä jopa yli 200 prosentin lukemia, Chilessä talous on pysynyt vakaana.
Kaivosten talousmahti näkyy erityisesti Pohjois-Chilessä, jonne maan kaivosteollisuus on keskittynyt. Aavikolla risteilee valtavia päällystettyjä asfalttiteitä, joilla huristelee kaivosyhtiöiden tuliteriä lava-autoja.
Paikallisissa kylissä ei näy silmiin pistävää köyhyyttä, kuten usein Etelä-Amerikan maaseudulla. Sen sijaan niistä löytyy upouusia jalkapallokenttiä, kouluja, leikkipuistoja ja terveyskeskuksia. Useimmiten ne ovat kaivosyhtiöiden rahoittamia.
Moni, kuten kaivostöistä eläkkeellä jäänyt taksikuski Jorge, on kiitollinen kaivosten tarjoamasta työstä. Hän työskenteli 24 vuotta maan suurimman kuparikaivoksen, Escondidan, palveluksessa.
– Nautin työstäni. Majoitus oli erinomainen, ruoka priimaa, palkka tuli ajallaan. Myös työturvallisuus oli ensiluokkaista, Jorge sanoo.
– Kaivokset ovat tämän paikan siunaus, hän sanoo.
Kaivokset toivat kaaoksen
Kaikki chileläiset eivät kuitenkaan suhtaudu kaivoksiin yhtä suopeasti. Kaivosteollisuus jakaa maan kansaa jyrkästi kahtia, ja se näkyy myös Peinen kylässä.
Sergio Cubillos on lopettanut puhelun asianajan kanssa ja viittoilee kohti harmaata maastoautoaan.
– Ajetaan tuonne syrjempään. Täällä kaikki eivät katso hyvällä, että puhun kameran edessä kaivoksista, Cubillos sanoo.
– Kaivokset ovat tuoneet mukanaan kaaoksen, joka uhkaa rikkoa kylämme yhtenäisyyden, hän sanoo.
Cubillos kertoo, että kaivokset ovat hajottaneet kylän kahtia. Osa kyläläisistä on tarttunut kaivosyhtiöiden tarjoamaan tienestiin ja työskentelee kaivoksilla. Osa on myös avannut majataloja ulkopuolelta tuleville kaivostyöläisille.
Cubillos ja joukko muita kyläläisiä ovat kuitenkin huolissaan kaivosten aiheuttamista haitoista ympäristölle ja alkuperäiskansan elämäntavalle.
– Ennen vähäiset vesivarat riittivät meille vallan mainiosti. Nyt ulkopuolelta tulevat kaivostyöntekijät kuluttavat kaiken veden ja kuormittavat sähköjärjestelmää, Cubillos sanoo.
– Perusresurssit eivät enää riitä. Se heikentää yhteisömme toimintaa ja elämänlaatua, hän sanoo.
– Muualta tulleet eivät myöskään ymmärrä tai kunnioita alkuperäiskansamme tapoja. Käymme jatkuvaa taistelua yli kymmenentuhatta vuotta vanhan kulttuurimme säilyttämiseksi.
Lähteet pumpattu tyhjiksi
Cubillosin huolet eivät ole tuulesta temmattuja.
Hän on todistanut, kuinka monikansalliset kaivosyhtiöt ovat viimeksi kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana pumpanneet osan suolatasangon alla virtaavista vedenlähteistä tyhjiksi.
Vuonna 2022 Cubillos nosti yhdessä Chilen valtion kanssa kanteen kolmea kaivosyhtiötä vastaan Monturaqui-Negrillar-Tilopozo-pohjavesiesiintymän pilaamisesta.
Viime joulukuussa ympäristötuomioistuin antoi asiasta historiallisen päätöksen. Yhdysvaltalainen Albemarle, chileläinen Zaldívar sekä australialainen Escondida joutuvat maksamaan alkuperäiskansan vedenlähteen kuivattamisesta yhteensä 47 miljoonan dollarin sakon.
Oikeuden mukaan yhtiöt olivat lukuisista huomautuksista huolimatta jatkaneet veden pumppaamista. Oikeuden päätös katsoi siitä aiheutuneen vahingon aiheuttaneen merkittävää haittaa alkuperäiskansan elämäntavalle ja elinkeinolle.
– Maailmankatsomuksemme lähtee siitä, että vesi ylläpitää yhteyttä suolatasangon luonnon, eläinten ja meidän ihmisten välillä, Cubillos sanoo.
Syytetyt kaivosyhtiöt sanovat, että ne ovat sitoutuneet kestävään veden käyttöön.
”Pumppaamamme vesi kattaa historiallisesti vain noin 0,5 prosenttia koko alueen makean veden käytöstä. Siitä huolimatta olemme päättäneet luovuttaa vesioikeutemme osana kestävyystoimiamme”, Albemarlen edustaja vastaa sähköpostiviestissä.
Escondidan omistava BHP Billiton kertoo niin ikään sähköpostilla, että yhtiö on sitoutunut ympäristövastuullisuuteen.
”Oikeuden päätöksessä on kyse sopimuksesta, johon päästiin keskustelemalla hyvässä hengessä kaikkien osapuolten kesken”, BHP kirjoittaa.
Zaldívar ei vastannut haastattelupyyntöihin.
Maanpinta alkaa upota
Myös chileläisten tutkijoiden mukaan kaivostoiminnalla voi olla vakavia seurauksia Atacaman suolatasangolle.
Chilen yliopiston tutkimusryhmän tuoreessa tutkimuksessa selvisi, että osa tasangosta uppoaa tällä hetkellä 1–2 senttimetriä vuodessa. Todennäköisin syy on suolatasangolla tapahtuva litiumin haihduttaminen.
– Kun maaperästä pumpataan suuria määriä vettä, akviferit eli pohjavesimuodostumat menettävät kimmoisuuttaan ja maanpinta alkaa upota, kertoo tutkimusta vetänyt Chilen yliopiston geologian apulaisprofessori Francisco Delgado.
Atacaman suolatasangolla litiumia tuotetaan pumppaamalla suolapitoista vettä maan uumenista. Liuos ohjataan suurin altaisiin, josta litium otetaan talteen haihduttamalla.
– Kaivostoiminta vaatii suuria määriä vettä, ja siksi se saattaa pitkässä juoksussa vauhdittaa suolatasangon uppoamista, Delgado sanoo.
Suolatasankojen mikrobistoa pitkään tutkinut biologi Cristina Dorador on myös huolissaan kaivostoiminnan vaikutuksista.
– Suolatasangot ovat äärimmäisen herkkiä ekosysteemejä. Kaivostoiminta on aiheuttanut massiivisia muutoksia niiden biodiversiteettiin, Dorador sanoo.
– Tällä hetkellä myös ilmastonmuutos kiihdyttää veden haihtumista suolatasangoilta. Kaivosten veden pumppaaminen kuitenkin voimistaa sitä, hän sanoo.
Dorador toimi myös asiantuntijana Peinen alkuperäiskansan nostamassa oikeusjutussa kaivosyhtiöitä vastaan. Hänen mukaansa pohjavesiesiintymien vahinkoja on enää hankala korjata kokonaan.
Siksi hän varoittaa vihreän siirtymän teknologiauskoisuudesta:
– Sähköautot eivät pelasta maailmaa. Niiden hintalappu luonnolle on valtavan korkea.
– Emme voi nojata luonnonvarojen loputtomaan hyödyntämiseen ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Nykyiselle talouskehitykselle on mietittävä muita vaihtoehtoja.
”Et näe enää tilkkuakaan vihreää”
Peinen kylään on perustettu hiljattain ympäristötarkastustoimisto valvomaan suolatasangon luonnon tilaa. Sen toiminta on rahoitettu kaivosrahoilla.
– Tehtävämme on käydä kentällä eli suolatasangolla monitoroimassa vedenottopisteitä yhdessä kaivosyhtiöiden kanssa, kertoo ympäristötarkastajana työskentelevä Ronald.
– Jos näemme, että kaivokset eivät tee kunnolla mittauksia, sanomme stop stop, ei näin. Ja välitämme tiedon yhteisön johdolle, hän kertoo.
”Pahoin pelkään, että vahinko on peruuttamaton.”
Ronald ei ota kantaa siihen, miten kaivosten rahoitus vaikuttaa ympäristötarkastajien työhön, mutta ei säästele sanojaan puhuessaan yhtiöistä.
– Ne ovat kuivattaneet koko suolatasangon. Siellä asuvilla flamingoilla ei ole enää vettä pesimistä varten.
– Kun menee alas tasangolle, näkee kaiken sen vahingon, mitä yhtiöt ovat tehneet. Siellä ei näe enää tilkkuakaan vihreää, eläimiä tai lintuja. Pahoin pelkään, että vahinko on peruuttamaton, hän sanoo.
Runsas buffetpöytä korvauksena
Aavikon aamun koleus on vaihtunut polttavaan auringonpaahteeseen. Kylän rinteitä halkovilla teillä kurvailee upouusia lava-autoja ruuhkaksi asti.
Syy selviää pian. Kylän aukio on pystytetty täyteen kojuja, joita kiertelee joukko kyläläisiä. Yhdelle sivustalle on sijoitettu runsas buffetpöytä, jolle on asetettu cocktail-tarjoiluja.
Buffetpöydän ääressä seisova Dayana kertoo, että kyseessä ovat lähellä sijaitsevan kuparikaivoksen Codelcon työpaikkamessut kyläläisille.
Mitä mieltä hän on siitä, että kaivosyhtiöt tulevat kylään mainostamaan työpaikkoja?
– He itse haluavat tulla tänne. Se on ikään kuin heidän tapansa kompensoida sitä, mitä he tekevät maillemme, hän sanoo.
– Se on kuitenkin sama kuin yrittäisi pelastaa sortuvaa taloa pintamaalilla.
uutiskirje 