Keskusjärjestö SAK:n pääekonomisti Patrizio Lainà, olet sanonut, että Suomessa alkaa olla laman kaltaiset olosuhteet. Millä perustelet väitettäsi?
Siihen löytyy 3–4 perustetta. Kaikista ilmeisin on, että työttömyysaste on viimeksi ollut yhtä korkealla 1990-luvulla. Yli kymmenen prosentin työttömyysastetta ei ole nähty sitten 1990-luvun laman.
Toinen on asuntojen hinnat. Ne ovat laskeneet merkittävästi kasvukeskuksissakin, vaikkei ehkä ihan romahduksesta voi puhua. Lamassa usein asuntojen hinnat laskevat.
Kolmanneksi kuluttajien näkemykset ovat hyvin pessimistisiä. Kuluttajat säästävät ja varautuvat entistä huonompiin aikoihin. Vaikka lamassa menee huonosti, niin silloin yritetään varautua vielä huonompiin aikoihin.
Neljännessä kyse on kotitalouksien velkaantuneisuudesta ja se liittyy asuntojen hintojen kehitykseen. Julkinen velkaantuminen ei ole taittunut, mutta kotitalouksien velka-aste on laskenut selvästi. Kyse on ennen kaikkea ollut siitä, että asuntolainoja on lyhennetty normaalisti, mutta uusia on nostettu selvästi vähemmän.
On kuitenkin yksi merkki, jonka perusteella ei voi julistaa lamaa. Se on bruttokansantuotteen kehitys. Se ei ole romahtanut, kuten lamassa käy. Olemme BKT:n kehityksen perusteella enemminkin kituliaan kasvun tai taantuman olosuhteissa.
BKT:n kehitys on kaikista merkityksellisin mittari. On oikeastaan vähän ihme, ettei se ole romahtanut enempää tässä tilanteessa.
Sivusitkin jo Suomen työttömyystilannetta. Kuinka paha se oikein on?
Voisi sanoa historialliseksi. Ei niin paha kuin 1990-luvun lamassa, mutta oman elinaikani toiseksi pahin tilanne.
Tällaisia lukuja ei ollut edes eurokriisissä, joka oli pitkän hitaan kasvun kriisi. Silloin hitaan kasvun aika kesti noin viisi vuotta, ja silti työttömyysaste jäi silloin matalammaksi kuin nyt.
Nyt olemme jopa hälyttävissä lukemissa työttömyysasteen osalta.
Julkisuudessa on käyty kiistaa työttömyyskriisin syistä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtaja Aki Kangasharju sanoi, että tämä johtuu ukrainalaisista pakolaisista. On myös sanottu, että tämä johtuu reservistä, joka on nyt ilmoittautunut työttömäksi. Ovatko nämä kuinka uskottavia selityksiä?
Jos tilastoja katsoo, ei niitä voi kovinkaan uskottavina pitää. Jos katsomme, kuinka paljon ihmisiä on työmarkkinoilla, ei siinä ole tapahtunut oikeastaan minkäänlaista muutosta viime vuosina.
Eli tällainen selitys, että työmarkkinoille olisi tullut paljon lisää ihmisiä, jotka yrittävät epätoivoisesti hakea töitä, ei kauhean hyvin päivänvaloa kestä.
”Yleensä työttömyys kohtelee aina rajuimmin nuoria ja maahanmuuttajia.”
Yleensä työttömyys kohtelee aina rajuimmin nuoria ja maahanmuuttajia. Heissä heijastuu voimakkaimmin heikko työllisyystilanne.
Jos katsotaan sitten tarkemmin ukrainalaisia, niin siellä on työttömyys noussut mutta myös työllisyys parantunut. Ukrainalaisten työttömyys selittää vain murto-osan työttömyyden kasvusta. Ehkä Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksessa ei vain haluta nähdä hallitusta syypäänä työttömyyden kasvuun, ja siksi sitä yritetään selittää ukrainalaisilla tai muilla ryhmillä.
Valtiovarainministeriö on vuoden 2023 ja 2024 taloudellisissa katsauksissaan ennustanut työttömyyden kehittymisen pahasti alakanttiin. Viime vuonna VM ennusti, että tänä vuonna työttömyysaste olisi hieman yli seitsemän prosenttia, kun se on oikeasti yli kymmenen. Miten valtiovarainministeriön ennuste voi heittää näin pahasti?
Voisi sanoa, että yksi syy on valtiovarainministeriön kasvuennuste. VM on ennustanut paljon kovempaa kasvua Suomeen. Se sitten heijastuu myös työttömyyskehitykseen.
Valtiovarainministeriö on melkeinpä myöntänyt yhden syyn kasvuennusteen heittoon. He käyttävät finanssipolitiikan kertoimena 0,5:ttä, mikä on selvästi alempi kuin tutkimuskirjallisuudesta voi päätellä. Jos käytetään selvästi alhaisempaa lukua, niin totta kai se antaa turhan optimistisen kuvan kasvuennusteesta ja sitä kautta työttömyydestä.
Toinen syy työttömyysennusteen heittoon on, että nämä VM:n työllisyystoimiarviot ovat menneet pahasti metsään. Siihen on useita syitä. Ensinnäkin ne on tehty yksipuolisesti eli niissä mitataan vain työn tarjontaa ja unohdetaan, että jonkun pitää myös palkata työntekijät.
Ehkä vielä oleellisempi tekijä on se, että VM on sivuuttanut täysin sopeutustoimien tuoman epävarmuuden kasvun. Sen kasvua on ruokittu hallituksen leikkauspäätökset ja työmarkkinaheikennykset, mitkä sitten heijastuvat myös työllisyyskehitykseen negatiivisesti.
Se on aika keskeinen tekijä, joka tällä hetkellä selittää korkeaa työttömyysastetta.
Orpon hallitus syyttää heikosta tilanteesta kansainvälistä suhdannetta ja Vladimir Putinin hyökkäyssotaa. Sinä ja muut kriitikot sanotte, että hallituksen toimet ovat vaikean tilanteen takana. Mistä näkemyseronne kumpuaa?
Voidaan tarkastella kansainvälistä suhdannetta ja sen vaikutuksia, tai sitten kansallisia tekijöitä. On selvää, että Ukrainan sota ja kauppasuhteiden katkeaminen Venäjään ovat jossain määrin vaikuttaneet tilanteeseen. On kuitenkin huomattava, että vaikutukset näkyvät koko Euroopassa. Suomi ei myöskään ole samalla tavalla riippuvainen venäläisestä energiasta kuin monet muut Euroopan maat.
Samaan aikaan Euroopassa on EU-jäsenyyden ajan matalimmat työttömyysluvut, kun taas Suomessa työttömyys on noussut EU:n toiseksi korkeimmaksi. Tätä ei voi selittää kansainvälisillä suhdanteilla. Siksi on syytä katsoa myös kansallisia tekijöitä ja pohtia, miksi Suomi on kehittynyt heikommin kuin moni muu maa.
Kyse on siitä, kuinka paljon nykyinen tilanne johtuu hallituksesta riippumattomista ulkoisista syistä ja kuinka paljon hallituksen omista päätöksistä. Yksimielisyyttä on siitä, että heikko suhdannekehitys on nostanut työttömyyttä. Eri mieltä ollaan kuitenkin siitä, mistä tämä heikko suhdanne johtuu. Oma näkemykseni on, että hallituksen leikkauspolitiikka ja tiukka talouskurilinja ovat keskeisin syy Suomen talouden vaikeuksiin. Muutoin eroja muihin maihin olisi vaikea selittää.
Kuinka nopeasti Suomen työllisyystilanne voi lähteä parantumaan?
Työllisyyskehitys seuraa aina talouden kasvua viiveellä, yleensä noin puolen vuoden päästä. Tällä hetkellä kasvun merkkejä ei kuitenkaan vielä ole, pikemminkin päinvastoin. Siksi nopeaa käännettä ei ole näköpiirissä.
Jos talouspolitiikan linja olisi toisenlainen – esimerkiksi julkisia investointeja lisättäisiin ja sosiaaliturvaleikkauksia peruttaisiin – olisi täysin mahdollista, että työllisyystilanne kohenisi jo ensi vuonna selvästi, jopa useammalla prosenttiyksiköllä. Nyt kuitenkin hallituksen linja ei tue tätä kehitystä, joten todennäköisesti työttömyys pysyy korkealla ja voi vielä heikentyä ennen kuin alkaa kääntyä parempaan.
Pieniä valonpilkahduksia on esimerkiksi yksityisissä investoinneissa, jotka saattavat ensi vuonna tukea kasvua. Silti käänne voi jäädä vaatimattomaksi, ja kestää aikansa ennen kuin työttömyys saadaan painettua selvästi alle kymmenen prosentin.
1990-luvun laman jälkeen työttömyysaste ei koskaan palautunut lähtötasolle. Voiko nyt käydä samoin eli emme koskaan tule pääsemään enää 6–7 prosentin työttömyysasteeseen?
Kyllä, tämä riski on olemassa. Kyse on niin sanotusta hystereesi-ilmiöstä eli polkuriippuvuudesta: kun työttömyys kerran päästetään nousemaan korkealle, sitä ei ole helppoa palauttaa entiselle tasolleen. Tämä on näkynyt erityisen vahvasti nuorisotyöttömyydessä, jossa pitkäaikaistyöttömien määrä on moninkertaistunut.
Historiallisesti on käynyt niin, että työttömyyden noustua se on jäänyt pysyvästi lähtötasoa korkeammalle. On todennäköistä, että sama toistuu nytkin. Laskelmieni mukaan hallituksen sopeutustoimet laskevat rakenteellista työllisyysastetta noin yhdellä prosenttiyksiköllä, mikä merkitsee pysyvästi reilun prosenttiyksikön korkeampaa työttömyysastetta kuin ennen kriisiä.
Helppo kysymys: Mitä Orpon hallituksen olisi pitänyt tehdä toisin?
Ensinnäkin sopeutustoimien kohdentaminen olisi pitänyt tehdä toisin. Nyt leikkaukset kohdistuvat etenkin pienituloisten sosiaaliturvaan, mikä heikentää kokonaiskysyntää, sillä pienituloisten tulot kiertävät taloudessa lähes kokonaan. Samaan aikaan veronkevennykset on suunnattu suurituloisille, joiden lisätuloilla on kaikkein vähäisin vaikutus kotimaiseen kysyntään. Tämä tulonjakopoliittinen linja on osaltaan heikentänyt taloutta.
Toiseksi olisi ollut huomattavasti parempi ratkaisu valita sopeutuksen sijaan investointipohjainen linja. Kertaluonteinen investointiohjelma olisi voinut vauhdittaa kasvua, uudistaa elinkeinorakennetta ja vahvistaa kilpailukykyä ilman pysyvää rasitetta julkiselle taloudelle. Esimerkiksi panostukset vetytalouteen ja teollisuuspoliittisiin ohjelmiin olisivat voineet luoda kasvua ja uusia työpaikkoja.
”Pieniä valonpilkahduksia on esimerkiksi yksityisissä investoinneissa.”
Olemme tutkineet tätä myös Lauri Holapan ja Otto Kyyrösen kanssa raportissamme. Sen johtopäätös oli, että sopeutus heikentää kasvua niin paljon, että velkasuhde itse asiassa kasvaa. Kyse on epäonnistuneesta talouspolitiikasta, sillä sen piti parantaa velkasuhdetta, mutta se toimii päinvastoin. Myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on varoittanut samasta ilmiöstä: sopeutuksia tehdään usein väärään suhdannetilanteeseen, jolloin ne eivät tue kasvua eivätkä velkasuhteen korjaantumista.
Hypätään nyt vielä julkiseen velkaantumiseen. Hallitus ajaa Suomeen niin kutsuttua velkajarrua, jota olet kritisoinut. Onko se missään muodossa Suomelle tarpeellinen?
Ei ainakaan nyt esitetyssä muodossa. Nykyisessä muodossaan ehdotettu sitoutuminen tiettyyn velan vähentämiseen tietyn ajanjakson aikana ei olisi toimiva ratkaisu. Finanssipoliittiset säännöt voivat olla perusteltuja, mutta niiden tulisi ohjata taloutta niin, että hyvinä aikoina kerätään puskureita eikä lisätä menoja tai tehdä veronkevennyksiä, jotka ruokkisivat myötäsyklistä finanssipolitiikkaa.
Yksi konkreettinen uudistus Suomessa voisi olla tulopuolen huomioiminen kehysbudjetoinnissa. Tämä estäisi vastuuttomia veronkevennyksiä hallituskauden aikana ja vahvistaisi julkista taloutta. Hyvinä aikoina kerätyt puskurit auttaisivat suojautumaan tulevia heikompia aikoja vastaan.
Sen sijaan velkajarru, joka pakottaa leikkauksiin tai veronkorotuksiin talouden heikentyessä, olisi haitallinen. Se pahentaisi matalasuhdanteita eikä toimisi Suomen taloudelle hyödyllisesti. Periaatteena tulisi olla, että finanssipolitiikka tukee vastasyklisesti taloutta eikä kiristä sitä suhdanteiden heiketessä.
Suomessa vallitsee aika laajalla jaettu konsensus, että jotain julkiselle velkaantumiselle pitäisi tehdä. Mutta mitä?
Erimielisyyttä siitä, että julkista velkaantumista pitäisi hillitä, ei juurikaan ole. Keskeistä on kuitenkin tarkastella myös julkista varallisuutta: velan vähentäminen ei saa johtaa siihen, että ainoastaan myydään arvokasta omaisuutta. Hallitus esimerkiksi myyneljä miljardia julkista varallisuuttaja ottaa miljardin valtion eläkerahastosta velan välttämiseksi. Tämä heikentää julkisen talouden kestävyyttä.
Oikea lähestymistapa olisi seuraavanlainen: ensinnäkin sopeutustoimien pitäisi kohdistua siten, että ne haittaisivat mahdollisimman vähän kokonaiskysyntää ja olisivat talouden kannalta perusteltuja. Toiseksi kertaluonteinen investointiohjelma voisi ruokkia talouden uudistumista ja kasvattaa pitkällä aikavälillä julkisia tuloja. Kolmanneksi, kun taloustilanne paranee, puskureita tulisi vahvistaa sen sijaan, että varoja käytettäisiin esimerkiksi veronkevennysten jakamiseen, jotta voidaan suojautua tulevia heikkoja kausia vastaan.
Kokonaisuutena kyse on vastasyklisen finanssipolitiikan voimistamisesta: sopeutuksia ja investointeja tulisi ajoittaa niin, että talouden rullaus jatkuu tasaisesti ilman tarpeetonta kiristystä suhdanteen heiketessä.
uutiskirje 
