Biosin ekonomisti Jussi Ahokas, hallitus on nyt tunnustanut, että sen 100 000 uutta työpaikkaa ei toteudu. Toukokuussa 2023 sanoit KU:lle, että Orpon hallituskaudella voi käydä niin kuin nyt on käynyt. Laskennallisia työpaikkoja on tehty lähes 100 000 edestä, mutta oikeassa maailmassa ollaan pahasti pakkasella. Oletko yllättynyt?
En tietenkään ole yllättynyt, koska jonkinlaisen perusskenaarioni pohjalta nuo luvut silloin heitin. Taisin sanoa, että 100 000 laskennallisen työllisen vastinparina saadaan 50 000 todellinen työllisten määrän väheneminen hallituskauden aikana.
Nyt tosiaan 100 000 laskennallista työllistä on hallituksen reformeille laskettu tulokseksi valtiovarainministeriössä ja toukokuusta 2023 marraskuuhun 2025 työllisten määrä on trendiluvulla katsottuna 37 000 henkilöä pakkasella.
Kirjoitit Blueskyssä seuraavasti: ”Vaikea uskoa, että ”laskennalliset työlliset” voisi säilyttää enää asemaansa poliittisena välineenä, mutta kyllä sen akateemisen asemankin voisi olettaa horjuvan tämän fiaskon jälkeen.” Eikö tätä voi opponoida sanomalla, että laskennalliset paikat kyllä toteutuvat suhdanteen parantuessa?
Totta kai työllisten määrä voi kasvaa, kun talouden kysyntäolosuhteet parantuvat. Mutta tämä on juuri se pointti: vaikka tehtäisiin kuinka paljon rakenteellisia uudistuksia, ilman riittävää kokonaiskysyntää työllisyys voi supistua kuinka pitkään tahansa.
Toisin sanoen taloutemme on nyt ja aina kysyntävetoinen ja tämä koskee myös työllisyyttä sekä työttömyyttä. Tätä seikkaa ei hallitusohjelmassa tai yleisestikään suomalaisessa talousajattelussa ole tähän mennessä haluttu myöntää.
Kuten tuossa edellä mainitussa haastattelussa totesin, jotta sopeutuspolitiikka ei tuhoaisi hyvän työllisyyden edellytyksiä, täytyisi yksityisessä taloudessa olla niin kova buumi, että politiikan kysyntää leikkaavat vaikutukset tulisivat kompensoitua. Tällaiset sitten ovat kehittyneessä finanssikapitalismissa kovin harvinaisia, ellei jopa mahdottomia.
Kapitalismi on reaalitalouden osalta aina stagnaatioon eli taantumaan taipuvainen järjestelmä, jossa yksityiset investointitarpeet vähenevät kroonisesti. Lisätään siihen vielä reaali-investointien tuottojen epävarmuus ja huono likviditeetti, niin tässähän sitä ollaan, missä Suomessa nyt ollaan.
Tiedämme, että tärkeintä on löytää syyllinen. Kansainvälinen suhdanne vai Orpon oikeistohallitus; kumpi tuomitaan tribunaalissa?
Kansainvälinen suhdannehan on ollut viime vuodet ihan kohtalainen ja erityisesti EU:ssa kasvuluvut ovat olleet jokseenkin koronakriisiä edeltäneiden hyvien vuosien – 2018 ja 2019 – tasolla. Suomessa on saatu aikaan erillistaantuma ja erillistyöttömyyskriisi.
Kyllä silloin katseet kääntyvät kotimaassa harjoitettuun talouspolitiikkaan. Vaikka toki EKP:n rahapolitiikka ja Venäjän taloussuhteiden katkeaminen ovat saattaneet osua monia muita EU-maita enemmän Suomeen, nyt on tietoisesti lähdetty tekemään myötäsyklistä finanssipolitiikkaa julkisen talouden tasapainottamisen hengessä. Tämä pommi sitten laukesi käsiin ja siitä monet suomalaiset nyt arjessaan kärsivät.
Lopuksi vielä kerran. Johtuuko Suomen korkea työttömyysaste, joka on siis EU:n korkein, ulkomaalaisen työvoiman kasvusta?
Ei. Se johtuu kysyntäkriisistä, joka Suomen talouteen on päästetty syntymään makrotalouspolitiikan epäonnistuttua. On mieletöntä väittää, että kaikki nyt työmarkkinoilla havaittu olisi saanut alkunsa siitä, että Suomessa ulkomailla syntyneiden osuus työvoimasta on kasvanut.
Hyvissä kokonaiskysynnän olosuhteissa meillähän olisi upea tilanne nyt, kun työikäisen väestön kasvu ulosmitattaisiin korkealla täystyöllisyydellä. Tällaisen tilanteen sijaan menetämme potentiaalista tuotantoa ja työtunteja nyt joka hetki, emmekä saa näitä koskaan takaisin.
EK:n väistyvää toimitusjohtajaa Jyri Häkämiestä mukaillen tiivistän Suomen talouden haasteen seuraavasti: kysyntä, kysyntä, kysyntä.






