Ruotsalainen toimittaja Toivo Jokkala esitteli viime viikolla Helsingissä, Vaasassa, Turussa ja Maarianhaminassa järjestetyissä keskustelutilaisuuksissa Per-Anders Svärdin kanssa kirjoittamaansa kirjaa Rörelsesocialism – tjugosju teser om samhällsförändring underifrån (Liikesosialismi – kaksikymmentäseitsemän teesiä yhteiskunnallisesta muutoksesta alhaalta). Kummallakin kirjoittajalla on taustaa erilaisissa ulkoparlamentaarisissa yhteiskunnallisissa liikkeissä. Kiertueen järjestivät KSL-opintokeskus ja vasemmistoliiton ruotsinkielistä toimintaa koordinoiva landstyrelsen.
Tapaan Toivo Jokkalan Tampereella, missä hän vietti muutaman tunnin matkallaan Vaasasta Turkuun. Pohdimme ensin Ruotsin ja Suomen välisiä eroja. Kerron, että yllätyin kirjaa lukiessani Ruotsin ja Suomen yhteiskunnallisen kehityksen samankaltaisuudesta. Kirjan alkuosan kuvaus työväenliikkeen saavutuksista Ruotsissa 1940-luvulta 1970-luvulle ja siirtyminen talousliberaalin oikeistopolitiikan ylivaltaan sen jälkeen muistuttaa vahvasti Suomen kehitystä.
Jokkala yllättyy ensin analyysistäni, ja huomauttaa, että poliittiset voimasuhteet ovat Ruotsissa ja Suomessa hyvin erilaiset. Ruotsin sosiaalidemokraatit ovat enimmäkseen muodostaneet hallituksen yksin, kun Suomen sosiaalidemokraatit ovat jakaneet hallitusvallan porvarillisten puolueiden kanssa. Toteamme, että suuri kuva on kuitenkin samankaltainen. Kummassakin maassa sosiaalidemokraatit olivat muutosvoima, kunnes Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin ideat täysin vapaasta kapitalismista saivat ymmärrystä sosiaalidemokraattisten puolueiden johtajilta. Kumpaakin maata johti sosiaalidemokraattinen pääministeri, kun rahamarkkinat vapautettiin 1980-luvun puolivälissä.
Sosialismi on yhä se aate, joka voi haastaa kapitalismin perustavalla tavalla.
Onko sosialismille kysyntää?
Kysyn, eikö ole liian rohkeaa asettaa muutosliikkeen tavoitteeksi sosialismia. Suomessa monet vasemmistolaisetkin arastelevat ilmoittaa tavoitteeksi sosialismin, ja moni sosiaalidemokraatti loukkaantuu syvästi, jos häntä kutsuu sosialistiksi.
Jokkala naurahtaa. Hän kertoo osallistuneensa lukuisiin keskusteluihin kirjasta, eikä kysymystä sosialismista päämääränä ole ihmetelty. Sen sijaan Suomessa on jokaisessa tilaisuudessa ihmetelty asiaa.
Ruotsissa sosialismi ei ole mikään kirosana, toteaa Jokkala. Sosiaalidemokraattisen puolueen johto on sen verran oikealla, etteivät he ole Olof Palmen jälkeen julistautuneet sosialisteiksi. Palme tunnusti olevansa demokraattinen sosialisti. Tänään vasemmistolaiselle nuorelle sosiaalidemokraatille ei tuota vaikeuksia korostaa sosialismia tavoitteena.
Jokkala viittaa kasvaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin, jotka ovat seurausta kapitalismin pyrkimyksestä voittojen loputtomaan kasvattamiseen. Ympäristö- ja lajituho, sodat ja eriarvoisuuden lisääntyminen ovat ongelmia, jotka nousevat järjestelmästä. Kapitalismi jää lyhyeksi kokeiluksi ihmiskunnan historiassa. Sosialismi on yhä se aate, joka voi haastaa kapitalismin perustavalla tavalla.
Kirja keskustelee vasemmistosta sosialistisena liikkeenä, joka muuttaa yhteiskuntaa kamppailemalla sosialististen uudistusten puolesta.
Luokkaerot kasvavat ja saavat uusia muotoja. Yhä useampi turvattuun tulevaisuuteen uskonut joutuu pelkäämään työnsä puolesta. Heihin vetoaa oikeistolainen propaganda, jonka mukaan ongelmat johtuvat maahanmuuttajista ja vähempiosaisista, joiden elättämiseen yhteiskunnan resurssit hukkuvat. Tämä saa kansalaisia äänestämään poliitikkoja, jotka toimivat heidän etujaan vastaan.
Kapitalismi on luja niin kauan kuin kansalaiset eivät tiedosta, että se on syypää ongelmiin. Toimiessaan yhdessä muiden kanssa kansalaiset huomaavat, että todellisten parannusten aikaansaamisen esteenä on järjestelmä. Esimerkiksi ympäristöliikkeessä yhä useampi on saanut vaikutteita ekososialistisesta ajattelusta.
Ennen ammattiliitot, osuuskunnat ja työväenpuolueet antoivat kansalaisille kanavan toimia yhteiskunnallisen muutoksen puolesta. Nykyään ne ovat pikemminkin instituutioita, jotka toimivat ikään kuin jäsentensä antaman valtakirjan turvin.
Jokkala uskoo, että toiminta ruohonjuuritason yhteiskunnallisissa liikkeissä kasvattaa kansalaisten tietoisuutta ja valmiutta omakohtaiseen toimintaan.
Käynnissä on raju kampanja kansalaisyhteiskuntaa vastaan. Jokkala mainitsee esimerkkeinä tiedotusvälineiden keskittymisen. Suurin osa tiedotusvälineistä on keskittynyt muutaman mediajätin hallintaan, ja julkinen tuki pienkustanteille ja -julkaisuille on vähentynyt ja uhkaa loppua kokonaan. Muutosliikkeiden on keksittävä keinot edistyksellisen julkaisutoiminnan elvytykseen.
Toisena pelottavana esimerkkinä kansalaisyhteiskunnan murentamisesta Jokkala mainitsee sen, että kansalaisjärjestöjen toiminnan rahoitus ehtyy. Myös kansalaismielipiteen ilmaisua pyritään tukahduttamaan. Jokkala ottaa esimerkiksi keskustelun mielenosoitusoikeuden rajoittamisesta. Hän sanoo, että mielenosoitusten rajoitusesityksistä olisi Ruotsissa vielä jokin aika sitten noussut lehdistössä valtava meteli, mutta nyt sellaista pidetään normaalina.
Tulisiko muutosvoimien ammentaa voimaa populismista?
Jokkala kertoo, että keskusteluissa nousee usein esiin kysymys siitä, eikö muutosvoimien kannattaisi turvautua rohkeammin populismiin. Äärioikeisto on menestynyt hyvin oikeistopopulistisilla kampanjoillaan, joten eikö ole typerää jättää tämä keino heille?
Tähän asiaan Jokkalalla on yksiselitteinen kanta. Hän ottaa Liikesosialismi-kirjan kädestäni ja selaa sitä sivulle 111, jolla alkaa kirjan teesi numero neljä ”vasemmistopopulismi on umpikuja”.
Populismi nojautuu ristiriitaiseen elitismin kritiikkiin. Oikeistopopulismi on kuitenkin elitismin etujen mukaista. Käytännössä se ei aseta kyseenalaiseksi järjestelmää vaan etsii syntipukkeja jo valmiiksi sorretuista tai erilaisista ihmisryhmistä.
Meidän tehtävämme on löytää keinot lopettaa epäoikeudenmukainen taloudellinen ja yhteiskunnallinen valtajärjestelmä. Toimintamme on tähdättävä yhteiskunnan tuhoisien rakenteiden purkamiseen. Tätä ei pidä hämärtää epämääräisillä puheilla jostain juonittelevasta eliitistä.
Populismiin, myös vasemmistopopulismiin, liittyy nojautuminen karismaattiseen johtajaan, joka vie tavoitteet maaliin. Alhaaltapäin toimivassa kansalaisliikkeessä sen osanottajat tekevät toisistaan vahvempia ja kyvykkäämpiä.
Saksalainen Sahra Wagenknecht on varoittava esimerkki siitä, mihin vasemmistolainen populismi voi johtaa, korostaa Jokkala. Se on johtanut liittoutumiseen äärioikeiston kanssa muun muassa maahanmuuttokysymyksissä.
Teemme työtä monimutkaisessa yhteiskunnassa, jossa tiedolla, vaihtoehtojen puntaroinnilla ja vuoropuhelulla on tärkeä sija. Populistinen asioiden yksinkertaistaminen ei edistä mitään tärkeää tavoitetta, vaikka ilmiselvästi voikin tilapäisesti tuoda ääniä.
Kirjassa on hyödyllisiä keskustelunavauksia
Lopuksi muutama sana itse kirjasta. Se on kirjoitettu viisaasti ja lukijaa kunnioittaen, kaikennäköinen oppimestarimaisuus on kirjan tekijöille vierasta. Sen alkuosa kuvaa mielenkiintoisesti kapitalismin ja työväenliikkeen kehitystä viime vuosisadan alkuvuosista, ja toisessa osassa esitellään eräänlainen ohjelma, 27 teesiä yhteiskunnan muuttamisesta alhaaltapäin. Teesit sisältävät paljon hyödyllisiä keskustelunavauksia vaikkapa toimintaa kansanliikkeissä suunnittelevalle vasemmistoliiton perusosastolle.
Kaikkia teesejä ei tässä voi luetella, mutta tässä makupalana ensimmäisten teesien otsikot. Kirjassa jokaisen teesin jälkeen on perustelu ja keskustelunavauksia.
Teesi 1: On tärkeämpää olla liikeaktivisti kuin poliitikko; 2: Kiihtyvä ruotsalainen epätasa-arvo on seurausta silvotusta liikkeestä ja 3: Ruotsi on tehnyt tasa-arvon edistysaskeleita, jotka edelleen ovat voimissaan – niistä on kiittäminen sosialististen naisten liikkeitä. Ja vielä yksi, teesi 7: Ammattiyhdistykset on keksittävä uudelleen alhaaltapäin liikkeinä.
Kaiken kaikkiaan kirja palauttaa taloudellisen riiston ja luokkakysymyksen sosialistisen liikkeen keskiöön samalla, kun myös ympäristökysymys ja naisten kamppailut ovat tasavertaisesti kuvassa mukana ja edellyttävät kapitalismin haastamista.
Toivo Jokkala ja Per-Anders Svärd: Rörelsesocialism. Tjugosju teser om samhällsförändring underifrån. Verbal, 287 sivua.








