Viimeinen sana
Sekä demarit että keskustalaiset (mukaan lukien edeltäjä Maalaisliitto) tekivät huhtikuun eduskuntavaaleissa puoluehistoriansa kehnoimman vaalituloksen.
Toinen puolueista ripottelee nyt tuhkaa päälleen ja toinen esiintyy yhtenä vaalien voittajana. Toinen putosi vallan jakkaralta ja toinen on sinne kapuamassa. Elämme demokratiassa, joten tämäkin on mahdollista.
Perussuomalaiset oli vaalien kiistaton voittaja ja muiden puolueiden mielestä on kansan tahto, että siitä tulee hallituspuolue. Timo Soinin puolue ei kuitenkaan saanut enemmistöä eduskuntaan, joten yhtä hyvin sen kohtalona voi olla jääminen myös oppositioon, jos yhteistä näkemystä joidenkin muiden puolueiden kanssa ei synny.
Kukaan ei kohta enää muista, miten päin se Soinin takki alunperin olikaan.
Demokraattisessa systeemissämme tällainenkaan vaihtoehto ei olisi mitenkään tavaton. Mitä siitä voisi seurata, onkin sitten toinen juttu.
Ne puolueet muodostavat hallituksen, jotka sopivat ja haluavat liittyä yhteen.
Suomen Keskustan (Keskustapuolueen tai Maalaisliiton kannatus) ei ole itsenäisessä Suomessa koskaan ennen tippunut alle 16 prosentin. Tähän mennessä puolueen surkein vaalitulos kirjattiin vuoden 1972 eduskunnan hajotusvaaleissa, jolloin kannatus jäi 16,4 prosenttiin. Niin nyt kuin silloin keskusta sai 35 kansanedustajaa.
Demarien edellinen pohjakosketus oli puoluehajaannuksen aikoihin 1962, jolloin SDP:n kannatus oli 19,5 prosenttia ja 38 paikkaa.
Keskustalle tappio on nyt niin karvas, että sitä ei saada millään houkutuksilla mihinkään hallitukseen. Oppositiossa ollessaan se joutuu kääntämään kurssiaan miltei 180 astetta ja arvostelemaan samoja linjauksia, joita puolue on viime vuodet päähallituspuolueena ollut tekemässä. On uusi hallitus sitten millainen tahansa, niin se jatkaa edellisten viitoittamaa tietä.
Demarit taas yrittävät kääntää kaikkien aikojen huonoimman vaalituloksensa torjuntavoitoksi. He tahtovat kiivaasti ryhtyä järjestelemään isänmaan asioita kokoomuksen pillin mukaan ja perussuomalaisten pasuunan tahdissa. Demarien tilanne on päinvastainen kuin keskustan ja he joutuvat hallitukseen päästyään puolustamaan sellaisia päätöksiä, joita vielä kuukausi sitten oppositiossa vastustivat. Demokratiassa tämäkin on mahdollista – ja ainakin poliitikkojen mielestä ihan luonnollista.
Pääministeripuolue kokoomus taas saa toimintaohjeensa suoraan valtiovarainministeriön virkamiehiltä. Ohjelmista on jo ensimmäiset versiot kirjoitettu. Hallitusneuvotteluissa viilataan muutama pilkku pois ja otetaan mukaan pari puolueita miellyttävää luomuporkkanaa. Paketti kääritään vielä korulausein, ennen kuin se tyrkätään karvaine lääkkeineen kansalaisten nieltäväksi.
Vaikka perussuomalaiset tuntuivatkin olleen ennen vaaleja kaikista asioista eri mieltä kuin muut puolueet, niin hallituksen kynnykseltä heitä ei pysty kampeamaan kukaan. Jos Portugali-tuet ja vakausjärjestelmät saadaan erikoisten kommervenkkien avulla putsattua alta pois, niin Soinille käy demarien tapaan kaikki. Kukaan ei kohta enää muista, miten päin se Soinin takki alunperin olikaan.
Eduskuntaryhmänsä kanssa Soini voi vielä olla helisemässä. Toistaiseksi julkisuuden raadeltavaksi on saatu vasta sahayrittäjä Teuvo Hakkarainen. Itsepäinen mies jopa rehvastelee sillä, että hän ei lue lehtiä eikä seuraa radiota tai tv:tä. Näin jää huonot vaikutteet saamatta, hyväthän tulevat omasta päästä.
Eduskunta voi olla tällaiselle oman tiensä kulkijalle kuin rangaistuslaitos. Kun lainsäädäntötyö käynnistyy, kiemuraista lakintekstiä sisältävät paperipinot työpöydillä vain kasvavat. Lainsäädäntötyöstä Hakkaraisellekin maksetaan – juuri vappuna korotettua – yli 6 300 euron kuukausipalkkiota.
Media seuraa tarkkaan, tuleeko Hakkaraisesta takin- tai lehdenkääntäjä. Eduskunnan kirjastossa kuin myös lukusalissa on monta vaaraa edessä.
Takinkääntö alkaa olla niin yleistä, että eduskuntataloon on tiettävästi remontin yhteydessä kiinnitetty uusi varoitustauluja: ”Emme vastaa naulakkoon jätetyistä aatteista.”
lehti 