Sanat jota säilyvät 22
Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäiset osat ilmestyivät vuoden välein, mutta kolmatta jouduttiin odottamaan kaksi. Yrjö Varpio luettelee viivästymiselle kolme syytä: kirjailijan fyysinen väsymys, romaanin tapahtumien päällekkäisyys Tuntemattoman sotilaan kanssa ja Väinö Linnan omat muistikuvat. Nyt kuvattiin aikaa, jonka hän itsekin oli elänyt ja kokenut Urjalassa.
Kolmanteen osaan liittyvissä kirjoituksissaan Linna veti yhteen koko sarjan kaarta. Hän painotti Akselin kautta ”ihmisen elämänkulun ja myös historian kulun omalaatuista tragiikkaa.” Ihmisen pyrinnöt eivät toteudu ja lopputulos voi olla jotakin aivan muuta kuin oli tarkoitus. Akseli kapinoi pappilalle menetetyn maan takia. Kapina hävitään ja silti Akseli saa maansa, mutta ei jaksa kiinnostua siitä enää entisellä palolla. Uutta alkua hän rakentaa poikiensa varaan ja sitten uusi isku vie taas pohjan pois.
Kolmannen osan alussa Koskelassa eletään hiljalleen. Kuolemaantuomittu Akseli on saapunut kotiin vanhentuneena miehenä, jonka sisu kuohahtaa enää harvakseltaan Lapuan liikkeen mellastuksen tullessa liian lähelle kotipiiriä.
Talvisota, välirauha, jatkosota ja sitten sodanjälkeinen Suomi. Siinä raamit tarinan lopulle, jonka päättyessä Akselin poika Juhani marisee maitolitran hinnasta aivan samalla tavalla kuin isännät torppariaikana. ”Päivä on tehnyt kierroksensa”, ihmettelee kotikulmilleen käymään tullut Janne Kivivuori.
Linnan suurteos oli myynti- muttei yksiselitteinen arvostelumenestys. 1950-luvulla noussut kirjallisuuden modernistisukupolvi ivasi maaseutukirjailijaa avoimesti. Erityisesti Linnaa vähättelivät Arvo Salo Ylioppilaslehdessä ja Jouko Tyyri Parnassossa, mutta Helsingin Sanomissakin jatkettiin kolmen eri kriitikon voimin Toini Havun viitoittamalla tiellä.
Muutama Pohjantähden henkilö säilyy hengissä romaanisarjan alusta viimeisille sivuille asti. Helsingistä Pentinkulmalle saapuva kunnallisneuvos Janne Kivivuori tapaa aina vaan pientä kauppaa käyvän Kankaanpään Eliaksen (Minä olen kanssa varronu, että koska ne antaa minulle kauppaneuvoksen arvonimen. Osta muuton itävaltalainen tupakansytytin…), joka kertoo Kiviojan Vikinkin olevan edelleen jaloillaan.
Koskelan Almakin elää vielä. Viimeinen sana jää Koskelan Elinalle, joka jää Jannen vierailun herättämien muistikuvien jälkeen miettimään elettyä elämää keinutuolissaan. Hymy kasvoillaan, kaikesta huolimatta.
Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 2.10.2009