Varusmiesten ja henkilökunnan uskonnon ja omantunnon vapaus sekä yhdenvertainen kohtelu vakaumusten suhteen ei toteudu Puolustusvoimissa. Tämä käy ilmi Pääesikunnan eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen selvityspyyntöön antamassa vastauksessa ja sen liiteaineistoissa koskien negatiivisen uskonnonvapauden toteuttamista.
Pääesikunnan mukaan evankelis-luterilaiseen ja ortodoksiseen kirkkoon kuuluvien palvelusvelvollisuuteen kuuluu pakollinen osallistuminen sekä kirkollisen työn oppitunneille että hartaustilaisuuksiin ja jumalanpalveluksiin. Yleisen palveluohjesäännön kohta 447 mahdollisuudesta vapautua osallistumasta uskonnon harjoittamiseen koskisikin vain kirkkoon kuulumattomia.
Tämä on väärä tulkinta, sillä perustuslain 6 § mukaan ”kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.” Jäsenyys uskonnollisessa yhdyskunnassa ei voi määrätä, millainen on varusmiehen omatunto.
Valinnan vapautta hämmentää omituinen erikoistarjous kirkkoon kuulumattomille.
Opetushallituksen ohjeissa peruskoulujen ja lukion uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumista tai pois jääntiä ei ole sidottu oppilaan jäsenyyteen kirkossa. Aikuislukioissa 18 vuotta täyttänyt voi vapaasti valita uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetuksen.
Täysi-ikäisten varusmiesten on saatava päättää, osallistuvatko he uskonnon harjoittamiseen kuten ilta- ja kenttähartauksiin. Samoin heillä tulee olla oikeus valita, osallistuvatko he kirkollisen työn oppitunneille vai elämänkatsomustiedon ja etiikan ohjelmaan. Vakaumustaan ei tarvitse perustella puhumattakaan että sitä tutkisi sotilaspastori kuten Maavoimien esikunta lausunnossaan ajattelee. Vakaumusten tutkimisen aika on ohi.
Alokas voikin jo valita uskonnottoman sotilasvakuutuksen ja uskonnollisen sotilasvalan välillä. Eri asia on, miten se esitellään alokkaille.
Pääesikunnan eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle antaman selvityksen liitteissä kuvataan, miten sotilaspastorit kertovat sotilasvakuutuksesta (”kunnian ja omantunnon kautta”) ja sotilasvalasta (”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä”). Tavoitteena näyttää olevan sotilasvalaan osallistujien määrän maksimoiminen.
Periaatteessa symmetristä valinnan vapautta hämmentää omituinen erikoistarjous kirkkoon kuulumattomille: jos osallistuu valatilaisuuteen ja siihen liittyvään kenttähartauteen, ”uskontoa ei tarvitse tuolloinkaan konkreettisesti harjoittaa”, koska ohjesäännön mukaan evankelis-luterilaiseen ja ortodoksiseen kirkkoon kuulumattomat voivat tehdä rukoilkaamme-sanalla asennon, kun muut tekevät rukousasennon.
Tarjouksesta kieltäytyminen pyritään tekemään kiusalliseksi. Tarjotun toimintatavan valinneen sanotaan asennon teolla osoittavan ”kunnioittavansa muiden palvelutoveriensa vakaumusta”. ”Hän kyllä kuulee korvillaan uskonnollisia sanoja, mutta ei toiminnallaan halveksi muita eikä itsekään joudu vakaumuksensa vastaisesti taivuttamaan päätään rukousasentoon.”
Vasta ”tämän jälkeen sotilaspappi kertoo, että ellei mainittu käytäntökään tunnu sopivalta, ainoaksi mahdollisuudeksi jää silloin lain suoma tasavertainen mahdollisuus valita valan sijaan sotilasvakuutus. Siinä ei ole mitään uskonnollista elementtiä”. Näin sotilasvakuutusta ei esitellä tasavertaisena vaihtoehtona, vaan sotilasvalaan osallistumiseen tarjottujen eri muotojen jälkeen jäävänä viimekätisenä mahdollisuutena, johon kytketään mielikuvatasolla jopa kunnioituksen puutetta ja halveksuntaa palvelustovereita kohtaan.
Vaikka sotilasvakuutuksen tulisi näkyä tasavertaisena, monien joukko-osastojen tiedotuksessa muun muassa varusmiesten omaisille sotilasvakuutuksen ja sotilasvalan antopävää nimitetään usein vain ”valapäiväksi” ja puhutaan ”valajuhlasta”, Sotilasvakuutuksen antaneiden mahdollisuus liittyä päivän ohimarssiin toteutuu usein vain siten, että he tulevat ennen marssia seuraamaan valatilaisuutta kenttähartauksineen.
Sitä ei opetuksessa käsitellä, miten sotilasvalan antajat osoittavat kunnioitustaan niille, jotka ketään halveksimatta antavat ei-uskonnollisen sotilasvakuutuksen.
Kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomia on maassamme on yli miljoona. Kirkkoon kuulumattomien varusmiesten painostaminen heti alokasvaiheessa osallistumaan kirkolliseen työhön ja uskonnon harjoittamiseen on lopetettava.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen liittyvät asiat kerrotaan nyt uusille alokkaille kaikille pakollisella ”kirkollisen työn” ensimmäisellä oppitunnilla, jonka Pääesikunnan ohjeen mukaan pitää sotilaspastori. Vasta tämän jälkeen alokas voi hakemuksestaan saada vapautuksen kirkollisista oppitunneista ja uskonnon harjoittamisesta.
Kirkollisen työn sekä elämänkatsomustiedon ja etiikan valintamahdollisuuksien esittelytunnin pitäjän pitäisi olla neutraali henkilö, kuten yksikön päällikkö tai sosiaalikuraattori. Sotilaspappi on puolueellinen, ja tehtävän määrääminen hänelle osoittaa Puolustusvoimien instituutiona olevan puolueellinen, kirkkoon kuulumattomia syrjivä.
Kirkkoon kuulumattomia ohjaillaan myös uskonnon harjoittamiseen, sillä ilmaisu niistä, ”jotka perustuslain tarkoittamalla tavalla omatuntonsa vastaisesti eivät voi katsoa voivansa osallistua uskonnonharjoittamiseen”, on koukerisen kummallinen. Sellaiseksi tunnustautuminen ei ole kaikille kirkkoon kuulumattomille helppoa tilanteessa, jossa kirkollista työtä selvästi suositaan armeijan autoritäärisessä ilmapiirissä.
Kirkkoon kuulumattomilta ei saa vaatia vapauttamishakemusta kirkollisesta työstä, vaan ensisijaisena lähtökohtana tulisi olla, että he eivät osallistu uskonnon harjoittamiseen eivätkä kirkollisen työn tunneille vaan elämänkatsomustiedon ja etiikan ohjelmaan. Heillä voisi silti olla mahdollisuus valita.
Kouluissa elämänkatsomustieto tuli uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomien oppilaiden ensisijaiseksi katsomusaineeksi ilman vapautushakemusta vuoden 2003 perusoikeusuudistuksen myötä. Toteutus tosin takkuaa yhä.
”Yhteishengen” tavoittelu ei saa perustua yhden uskonnon ympärille. Sotilaiden erilaisten uskontojen sekä uskonnottoman vakaumuksen kunnioittaminen perustuslain 6 § ja 11 § hengessä tulee saattaa aidosti voimaan muun muassa yleistä palveluohjesääntöä, Pääesikunnan ohjeita sekä koulutusta ja käytänteitä korjaamalla. Omantunnon, vakaumuksen vapaus on positiivinen oikeus.
Kirkollinen työn erityisasema tulisi lopettaa ylipäätään Puolustusvoimia uudistettaessa.Valtion palkkasotilaspapeista luovuttaisiin, muutenkin kuin säästösyistä. Tilalle psykologeja ja sosiaalikuraattoreita, joita on liian vähän. Sotilaspapit voisivat tarjota palvelujaan varsinaisen palveluajan ulkopuolella kirkon itsensä kustantamana sairaalapappien tapaan. Sekä uskonnon että omantunnon vapaus toteutuisivat.
Kirjoittaja on FM, lehtori ja Helsingin vapaa-ajattelijat ry:n varapuheenjohtaja.
lehti 