Viimeinen sana
Viime tammikuussa kanadalaiskonstaapeli Michael Sanguinetti erehtyi kommentoimaan Yorkin yliopiston kampusalueella tapahtuneita seksuaalisia väkivallantekoja historiallisin seurauksin. Hänen mielestään naisten ei pitäisi pukeutua kuin lutkat, jos halusivat välttyä raiskaukselta tai joutumasta muun ahdistelun uhreiksi.
Oikeastaan konstaapeli ei sanonut vahingossa mitään, hän vain toisti jälleen kerran kaikkialla niin tutun ja yleisen käsityksen siitä, kuka hänen ja hänen edustamansa poliisilaitoksen mielestä oikeastaan onkaan syypää raiskatuksi tulemiseen.
Tätä ei kuitenkaan ihan olan kohautuksella suostuttu sivuuttamaan. Maaliskuun alussa yli 3 000 kevytasuista naista marssi pitkin Toronton katuja vaatien naisten oikeutta pukeutua miten tykkää: pukeutuminen ei millään tavalla voinut oikeuttaa ketään raiskaamiseen. Paljaan pinnan näyttäminen ei ole kutsu tai lupaus seksistä vaikka väkisin.
Ketään ei saa raiskata.
Nyt näitä SlutWalk-tapahtumia eli lutkamarsseja on järjestetty jo ympäri maailmaa ja 6. elokuuta on mielenilmauksen aika myös Helsingissä ja Turussa.
Lutkamarsseja – ja kaikkia muita mielenosoituksia – jouduttaneen järjestämään vielä monen monituista kertaa ympäri maailmaa, sillä niin sitkeässä elää käsitys raiskatun naisen omasta syyllisyydestä ja miehen erehtyväisyydestä tulkita vihje väärin.
Tässä asiassa on Suomessakin menneinä vuosina saatu kuulla poliisin suusta neuvoja pukeutumiseen, alkoholin käyttöön ja yölliseen liikkumiseen.
Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön uusi johtaja Ritva Elomaa osaa sentään pitää suutaan hiukan soukemmalla. Siitä huolimatta hänkin lähestyy asiaa tutusta näkökulmasta (HS 11. 7.):
”On tietysti kuuma aihe pyytää ihmisiä pitämään huolta itsestään ja kavereistaan ja katsomaan alkoholinkäyttöään, mutta kyse ei ole syyllistämisestä”.
Jotkut ihan oikeasti ovat sitä mieltä, että jos naiset käyttäytyisivät ”järkevämmin”, raiskaukset vähenisivät oleellisesti. Tämä ei kuitenkaan voi olla lähtökohta. Lähtökohta on se, että jos miehet lopettaisivat naisten raiskaamisen, tilastot siistiytyisivät todella rajusti.
Jos esimerkiksi nuori alkoholin käytön rajojaan koetteleva nuori tyttö sammuu bileissä tai jatkoilla, ei voi mitenkään ajatella, että hän näin olisi valmista riistaa raiskattavaksi – ja aivan omaa syytään. Jos naisen logiikka on tässä kohdin joidenkin mielestä sumeaa, niin miehen logiikka on vähintäänkin pimeää.
Raiskauskriisikeskus Tukinaisen juristi Riitta Silver sentään on ennättänyt (IL 12. 7.) huomauttamaan, että raiskauksessa vastuu on aina tekijällä, joten missään tapauksessa huomiota ei saa kiinnittää uhrin käytökseen. Hänen mielestään keskustelu kääntyy julkisuudessa aina väärään suuntaan.
Siellä jossain väärässä suunnassa keskustelu on ollut jo iät ja ajat. Kysymys on ensisijaisesti ihmisoikeuksista: naista ei saa raiskata. Ketään ei saa raiskata. Se, joka raiskaa on syyllinen, ei raiskattu.
Yhteiskunnan suhtautuminen raiskauksiin näkyy niistä annetuissa tuomioissa. Maallikosta vaikuttaa usein siltä, että naapurin mopon varastamisesta saa pahemman rangaistuksen kuin naapurin rouvan raiskaamisesta. Pitkillä vankeusrangaistuksilla ei toki ehkäistä rikoksia, mutta jos raiskaus mitätöidään oikeussaleissa tavaran varastamisen tasolle, kertoo se yhteiskunnan valitsemasta suhtautumisesta.
Tieto siitä, että laki sallisi tiukempien rangaistusten määräämisen, mutta tuomioistuimissa niin ei tehdä, on järkyttävä. Ei ihme, että todella moni yhä jättää raiskauksen ilmoittamatta.
Rikoksena raiskaus on kammottava, se on ihmisen äärimmäistä alistamista.
uutiskirje 