Suomi on kummallinen maa. Täällä ollaan huolestuneita milloin mistäkin. Välillä asunnottomuudesta, vanhuksista ja lapsiperheiden toimeentulosta. Pääasiassa niistä on huolestuneina hyväpalkkaiset ammattihuolestujat, joilla itse menee hyvin ja joiden ammattinsa puolesta kuuluukin huolestua. Todelliset uhrit jäävät kerta toisensa jälkeen nuolemaan haavojaan.
Nuorisotyöttömyys on nyt tosiasia Suomessa. Se on suuri vitsaus. Ellei suhteita, ei työtä. Puhutaan jo, että nuoren pitää ottaa vastaan mitä ja millä palkalla vaan. Tuli toimeen tai ei. Pannaan kela ja vanhemmat elättämään. Pitää myös tyytyä lyhyihin työsuhteisiin. Olla valmis olemaan tänään tunnin ja huomenna parituntia työssä ja odottelemaan jatkoa. Opettelemaan epävarmuuden kanssa toimeen tulemista. Eli lyödään jo lyötyä.
Nuoret on jätetty työttömyyden kanssa kahden. TE- keskus valvoo, että työttömänä olo tapahtuu sääntöjen mukaan. Lipsahduksesta seuraa eri pituinen karenssi. Pitää olla aktiivinen, mitä se ikinä tarkoittaakin. Pitää kouluttautua ja kurssittautua vaikka se ei johtaisi mihinkään. Koulutus sinänsä ei ole huono asia. Tuntuu kuitenkin hullulta, että nuori joka on saanut ammattikoulun loppuun ja on valmis työelämään. Pitääkin mennä kouluttautumaan uuteen ammattiin, mikä ei vieläkään takaa työpaikkaa. Kohta meillä on nuoria, joilla on yhtä pitkä ammattikoulutus kuin lääkäreillä. Silti työpaikkana vuokrafirman varastohommat, jos sitäkään.
Valtion ja kuntien pitää ottaa vastuu nuorten työllistämisestä vaikka verorahoin. Luoda työpaikkoja. Moni ala kärsii liian vähästä henkilöstöstä, mihin supistusten vuoksi ollaan menty. Ulkomaiseen vuokratyöhön pitää saada suomalaiskiintiö. Jos Suomi kaatuu nuorten työllistämiseen, niin kaikin mokomin se joutaakin kaatua. Ei pelkällä hyvin – tai paremmin vointi valtin kulisseilla kuitenkaan pitkälle pötkitä.
lehti 