Pohjois-Korea kitkuttelee naisten varassa

Pohjois-Korean kommunistijohto pitää naisten housuasua porvarillisena mädännäisyytenä. Yhä useampi perhe kuitenkin elää ansioilla, joita housuihin verhoutunut äiti haalii torimyyjänä.

Perheenisät kuluttavat aikaansa lähes lamassa olevissa tehtaissa ja kaivoksissa, mutta äidit hyppäävät pyörän selkään ja myyvät torilla kaiken, mitä saavat käsiinsä.

Pohjois-Koreassa nainen on konfutselaisen perinteen mukaisesti ollut miehensä palvelija, mutta talousahdinko on muuttanut asetelman.

– Miesten palkat ovat laskeneet rajusti, joten vaimojen toriansioiden merkitys kasvaa. Hyvä kauppias voi hankkia 10–20 kertaa miehensä kuukausipalkan, Hyun Geong kertoo.

Hän työskentelee pohjoiskorealaisten loikkareiden perustamalla Vapaa Pohjois-Korea eli FNK-radioasemalla. Se toimii Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa ja lähettää ohjelmaa rajan yli pohjoiseen.

Odotukset kohdistuvat äitiin

Rajan takana vierailleet eteläkorealaiset vahvistavat kertomukset yritteliäistä, usein 30–40-vuotiaista naisista toreilla.

– He ovat nokkelia, mutta aggressiivisia, Pohjois-Koreaan säännöllisesti ruoka-apua toimittava evankelista sanoo. Hänen mukaansa joukossa on nuoria äitejä laihojen lastensa kanssa.

– Äidit tekevät kauppaa, ja miehet ovat jouten joko kotona tai tehtaissa, jotka seisovat sähköpulan takia, muutama vuosi sitten etelään paennut Kim Chung-Chull, 26, kertoo.

– 1980-luvulla odotimme kotiin isää, joka toi säännöstellyt ruoka-annokset. 1990-luvulla odotukset siirtyivät äitiin, joka toisi torilta jotain syötävää, Kim jatkaa.

Nälkä ajoi naiset torille

– Vielä 1990-luvulla ruoka-annos oli 300–600 grammaa. Koko riippui muun muassa henkilön asemasta. Se oli liian vähän, mutta riitti pitämään naiset kotona, Hyun sanoo.

Vuosikymmenen lopulla tilanne läheni nälänhätää ja naisten oli lähdettävä torille myymään omaisuuttaan saadakseen edes hippusen riisiä.

Takaisku tuli 2007, kun Pohjois-Korean valuutta devalvoitiin ja naisten säästöjen arvo hupeni. Markkinat kuitenkin elpyivät 2010, jolloin tavaraa alkoi virrata Etelä-Koreasta.

– Pohjoiskorealaiset rakastavat kaikkea – suklaasta dvd-elokuviin – mikä on etelästä. Tavara tulee Kiinan kautta tai sitä lähettävät etelässä työskentelevät sukulaiset, kertoo Lee Ban, 38, joka loikkasi 2003.

Pohjois-Korean johto pitää etelän kulttuurituotteita vaarallisena saasteena. Se on uhannut jopa kuolemalla eteläkorealaisten kuva- ja äänitallenteiden myyjiä ja kuluttajia.

Viihdesarjoja ja suklaata

Uhkailuista huolimatta eteläkorealaiset tv-sarjat ovat erittäin suosittuja pohjoisessa.

– Tyrmistyin tv-sarjasta, joka paljasti, että eteläkorealaiset asuvat siisteissä kodeissa, syövät hyvin ja ajavat hienoissa autoissa. Minulle oli tolkutettu lapsesta asti, että meidän on autettava nälkäisiä veljiämme etelässä, loikkari Kim Hyun-Ji, 28, muistelee.

FNK-radion johtaja Kim Seong-Min tietää, että vanhoja tietokoneita omistavat pohjoiskorealaiset polttavat kilvan kopioita etelän cd-levyistä. Niiden hinta vastaa kuukauden palkkaa, mutta silti kysyntää riittää.

Tallenteiden välittäjinä toimivat usein etelään kotiapulaisiksi tulleet pohjoiskorealaiset naiset.

Koreoiden rajan pohjoispuolella sijaitsevalla Kaesongin vapaalla talousvyöhykkeellä työskentelevät naiset taas tekevät bisnestä suklaakekseillä, joita heille tarjotaan jälkiruoaksi.

Naiset salakuljettavat erittäin suositut keksit kotiin ja myyvät tai vaihtavat ne hyvällä voitolla.