Rakkaassa kotikaupungissani Tampereella on käytössä tilaaja-tuottajamalli joka on tuonut kilpailutuksen keskiöön. Kilpailutus on järkevää mietittäessä esimerkiksi kaupungin virastotalon tuolien uusimista tai kuulakärkikynien hankintaa. Yli hilseen kuitenkin menee sosiaali- ja terveysalan palveluiden kilpailuttaminen.
Työskentelin muutama vuosi sitten tamperelaisessa päihde- ja mielenterveyskuntoutujille tarkoitetussa asumispalveluyksikössä, jossa näin kaupungin kilpailutuksen nurjan puolen. Talon omisti yhteisö X, joka vuokrasi asuntoja yhteisölle Y ja Z, joka vuokrasi ne kuntalaisille. Yritys B puolestaan tuotti palvelut asukkaille ja Yritys A puolestaan ruuan. Asiakkaat maksoivat palvelumaksua kaupungille, joka taas maksoi Yritykselle B maksua palvelun tuottamisesta.
Asukkaat saivat hyvää palvelua ja meno oli asianmukaista kaikin puolin.
Kilpailuttaminen on vaarallista peliä ihmisten hyvinvoinnilla.
Kaksi vuotta kului ja tuli kilpailutus, kuten oli palvelusopimuksiin Yrityksen B kanssa kirjattu. Nyt kilpailutuksen voitti Yhteisö Y. Eli yritys B joka tuotti palvelua asukkaille kaksi vuotta saa nyt lähtöpassit ja tilalle tulee yhteisö Y.
Käytännössä tämä merkitsee, että yritys B pakkaa mukaansa talosta kaiken verhonipsuista alkaen. Taloon tulee uusi toimija, jolla on erilaiset työn tekemisen lähtökohdat, arvot ja omat verhot yms. Ne voivat olla paremmat kun Yrityksellä B, mutta muutosta kuitenkin tulee.
Kaupungin virkamiesten näkökulmasta, tässä ei varmaan ole mitään erikoista, mutta talossa asuvien ihmisten arkeen tämä vaikuttaa merkittävästi. Heidän kanssaan kaksi vuotta työtä tehneet auttajat vaihtuvat ja mahdollisesti talon käytäntöihin tulee muutosta. Erityisen haastavaa tämä on päihde- ja mielenterveyskuntoutujien kanssa, missä työn tulisi olla vakaata, pitkäjänteistä ja joka perustuu hyviin ihmissuhteisiin auttajan kanssa. Kaupunkien kilpailutusjärjestelmät eivät tue onnistuneita kuntoutumisia.
Kilpailuttaminen on kivaa monopolipeliä virkamiehille ja poliitikoille, jotka haluavat tuntea olonsa tärkeäksi. Ihminen/kuntalainen usein unohtuu tämän järjettömän sotkun keskellä. Sanotaan, että ei sillä ole kuntalaiselle merkitystä kuka palvelun tuottaa, mutta uskallan väittää toisin. On todellakin väliä, vaihtuuko ympärillä auttajasi kuinka usein ja kuinka paljon työntekijöiden aika menee turhaan säätämiseen, joka johtuu kilpailutuksesta ja sen mukanaan tuomista lisätöistä.
Sosiaali-ja terveysalan palveluiden kilpailuttaminen on vaarallista peliä ihmisten hyvinvoinnilla. Eikös maalaisjärkikin jo sano, että omana tuotantona voimme paremmin turvata vakaan ympäristön ja vähentää säätämistä ja keskittyä ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen monopolileikkien sijasta.
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsen.
uutiskirje 