Kuopion kaupunginteatteri jatkaa kansainvälistä yhteistyötä uuden virolaisen näytelmän kantaesityksellä, Ingomar Vihmarin ohjaamalla Loukussa-näytelmällä. Vihmar saa paljon irti kuopiolaisista näyttelijöistä, ja tuntuu, että uudet näyttelijät Antti Launonen, Vesa Repo ja Ari-Kyösti Seppo ovat tuoneet kaivattua uutta verta Kuopion kaupunginteatteriin. Esityksestä voi myös aistia, että Margus Algus ja Vihmar ovat tehneet ennenkin yhteistyötä.
Loukussa kertoo Viron nykytodellisuudesta ja erityisesti sen nurjasta puolesta: rikollisuus kukoistaa. Alamaailman pomo voi niin hyvin, että väkivallan ja bisnesten keskellä on tilaa jopa jalomielisyydelle Kummisedän tyyliin.
Palkittua Algusta, joka on koulutukseltaan näyttelijä, on luonnehdittu sukupolvensa ääneksi. Kirjailija on myös kääntänyt runsaasti uutta ja vanhaa englannin ja venäjän kielistä näytelmäkirjallisuutta.
Palkittua Algusta on luonnehdittu sukupolvensa ääneksi.
”Mies” (Antti Launonen) saapuu Amerikasta, jonne rikollispomo Batja on lähettänyt hänet suorittamaan tehtävää, joka merkitsisi ”lunastusta” Batjalle. Vesa Repo Batjana tekee hyvää työtä ristiriitaisena rikollispomona. ”Mies” on vieraantunut kotimaastaan – ja ehkäpä kaikesta. Hänen kotimaassaan vallitsee kullan ja esineiden palvonta.
Entisen rakastetun ”Mies” kokee kohtaavansa prostituoidussa (Sari Harju), joka muuntuu välillä päähenkilön mielessä valkoiseen, viattomuuden väriin, pukeutuneeksi Ballerinaksi. ”Mies” on tilassa, jossa tajunta karkailee milloin mihinkin. Raaka todellisuus ja ”Miehen” tajunta eivät kohtaa. Näyttämöllä eletään harhojen, unelmien ja sadun maailmassa.
Pikkurikollinen (Ari-Kyösti Seppo), hermonsa päihteillä tuhonnut tai ADHD:n riivaama, kumartelee ja rehentelee joka suuntaan ja toimii jonkinlaisena seremoniamestarina. Kelpo näyttelijätyötä.
Ohjaaja ja lavastus jättävät tilaa katsojan omille oivalluksille. Neuvostoaika Stalineineen ja ortodoksisen kirkon mahti esitetään viitteellisesti. Virolainen lavastaja Liina Unt, joka valmistelee tohtorintutkintoa Aalto-yliopistossa, on luonut hienon, pelkistetyn mustan näyttämön peileineen, jota valojen (Lassi Kröger) käyttö tukee. Moderni näyttämö sopii erinomaisesti taustaksi Alguksen modernille näytelmälle. Äänetkään (Mika-Sakari Koponen) eivät poikkea linjasta.
Kun yhteiskunnasta katoaa oikeudenmukaisuus ja todellinen vapaus, ahdistus nousee pintaan ja vain Loukussa näyttäytyvä absurdius jää jäljelle.
”Miehen” astuminen näyttämölle on hillitty, mutta vaikuttava. Launonen pystyy kertomaan paljon vähäeleisellä näyttelemisellä ja siten tukemaan loistavasti esityksen intensiivisyyttä. Launosen ”Mies” nousee näytelmän vangitsevimmaksi hahmoksi.
Jonkinlaisena käännekohta on Solistin (Pekka Kekäläinen) astuminen näyttämölle sirkuksen tirehtöörin hahmossa. Solisti laulaa Vladimir Vysotskin kappaleen totuudesta ja valheesta. Taas hillitty, mutta vaikuttava suoritus.
Totuudesta ja valheesta onkin kysymys. Tätä johtoajatusta seuraavat rakkaus, onni ja yksilön vapaus. Mikä on pienen ihmisen mahdollisuus päästä noiden maagisten sanojen maailmaan? Loukussa-näytelmän perusteella mahdollisuudet ovat vähäiset ja korkea moraali on ylellisyyttä.
Martin Algus: Loukussa. Suom. Terttu Savola. Kantaesitys Kuopion kaupunginteatterin Studiossa 2.11. Ohjaus Ingomar Vihmar.
lehti 