Jalkapallo on kaunis peli. Parhaimmillaan se antaa elämyksiä, joita harva muu asia pystyy tarjoamaan: liikkeen sulokkuus, oivaltavat syötöt, harhautukset ja joukkueen kitkaton yhteispeli. Pienet hetket, niistä on jalkapallo tehty.
Lajina jalkapallo elää jatkuvassa muutoksessa, se kasvaa ja kehittyy, joskus huonoonkin suuntaan ja luo itselleen negatiivisia lieveilmiöitä. Lahjonta, rahanpesu, vedonlyönti, väkivalta, huliganismi, rasismi ja niin pelaajien kuin muidenkin toimijoiden ahneus ovat kaikki nykyään jalkapallon lajin sisäisiä, mutta pelin ulkopuolisia arvoja. Nuo jääköön käsiteltäväksi toisena kertana. Keskitytään tällä kertaa joihinkin pelin sisäisiin negatiivisiin ilmiöihin.
Törkeistä rikkeistä jälkikäteen rangaistuksen langettamista voitaisiin lisätä.
Jalkapallo pelinä on nopeutunut rutkasti viimeisen parin kymmenen vuoden aikana ja niin hyökkäävien kuin puolustavienkin pelaajien taitotaso on kasvanut. Samalla myös hyödyn tavoittelu sääntöjen vastaisin menetelmin on lisääntynyt ja pelin sisällä tapahtuvista sääntörikkomuksista on tullut kaikessa hiljaisuudessa lajin sisäisesti hyväksyttyjä normeja.
Rikkeen näytteleminen, filmaaminen, ja pelaajien kontaktihakuisuus, sekä näiden vastapareina kohtuuttoman kovat taklaukset ja liioiteltu kontakti sekä repiminen hidastavat muuten niin soljuvaa nykyfutista. Ilmiselvät filmaamisyritykset on korvannut tuo pelaajien tahallinen kontaktin hakeminen. Useimmiten tämä tarkoittaa sitä, että pelaaja kelaa itsensä täyteen vauhtiin ja vastustajan osuessa kohdalle hakemalla hakee tähän kontaktin.
Toistuvalla filmaamisella ja kontaktihakuisuudella haettavaa tuomarin reaktiota voisi verrata Pekka ja susi -satuun, jossa poika varoittaa toistuvasti turhaan kyläänsä sudesta. Ja kun susi lopulta saapuu, ei poikaa usko kukaan.
Lähes jokaisen vihellyksen jälkeen molemmat joukkueet kerääntyvät tuomarin ympärille pyrkimyksenään vaikuttaa tehtävään päätökseen. Samanaikaisesti tilanteissa maassa kieriskelleet ja jalkaansa pidelleet pelaajat korjataan uudenveroisiksi ihmespraylla ja mansikkamehulla.
Filmaaminen ja hyökkääjien kontakti- ja rikehakuisuus lisäävät liioiteltuja ja vaarallisia taklauksia ja toisinpäin. Näitä seuraavilla torikokouksilla ja käsien heilutteluilla taas pyritään vaikuttamaan tuomarin päätöksiin.
Tuloksena on jatkuva negatiivinen kehä, jonka lopettamiseksi vaadittaisiin jalkapalloyhteisön asennemuutosta. Kansainvälisten liittojen, FIFA:n etunenässä, tulisi tehdä periaatepäätös tarkoituksellisten ja peliä haittaavien sääntörikkomusten kitkemiseksi. Tuomareita voi istuttaa päivät läpeensä koulutuksissa katselemassa videoita ja analysoimassa kollegoidensa toimintaa, mutta tulos jää laihaksi jos tuomareilta puuttuu kansainvälisen jalkapalloyhteisön tuki.
En sinänsä kannata videotuomareiden lisäämistä jalkapalloon. Kuitenkin esimerkiksi selkeistä ja törkeistä filmaamisista ja rikkeistä jälkikäteen rangaistuksen langettamista voitaisiin lisätä. On selvää, että jatkuvan paineen alla toimivat erotuomarit tekevät virheitä. Ehkä tilanteiden videotarkistaminen veisi onnistumispaineita erotuomareilta.
Nykyistä huippujalkapalloilua voisi verrata hometaloon: ulkoapäin puitteet voivat olla kunnossa, maalipintaa uusitaan jatkuvasti ja talon ympärillä on nätit kukkaistutukset. Sisältäpäin rakenteet ovat kuitenkin lahoamassa. Sen sijaan, että toimijat ryhtyisivät taloa korjaamaan, he valuttavat lisää nesteitä sen perustuksiin.
Englannissahan ei tunnetusti filmata, ja viikon Vakiokupongilla veikkaammekin perinteisesti brittifutiksen kohteita. Kierroksen Valioliigan kohteista yllätystä voi hakea kohteen 4 ottelusta Liverpool–Stoke. Liverpool on viime kierroksilla kompuroinut yllättävänkin pahasti. Lucas Leivan ja Luis Suarezin poissaolot näkyvät joukkueen otteissa. Stoke taas on onnistunut jo pidemmän aikaa yli odotusten. Ykkösen kaveriksi voi kuponkiin raapustaa ristin.
Championshipin puolella sarjan kärkijoukkueet Southampton ja West Ham kohtaavat Nottinghamin ja Portsmouthin. Vaikka Southampton ja West Ham ovat viime aikoina kompuroineet, on tasoero vastustajiin erittäin suuri. Kohteisiin 8 ja 9 siis varmat ykköset.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 14.1. klo. 16.55. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1, 1 (X), 1, 1 (2), 2 (X), 2, 2, 2 (X), 1, 1 (X), 1 (2).