Helmikuun lopussa Zagrebia ympäröivillä vuorilla on lunta, mutta aurinko vilkastuttaa pääkaupungin elämää. Vanhankaupungin ruokatori Dolacilla myydään kevään kukkia ja lähiruokaa maaseudulta. Kahviloiden terassit leviävät kävelykatu Tkalčićevalle balkanilaiseen tapaan heti säiden salliessa. 1800-luvun kansallissankari Josip Jelačićin ratsastajapatsaan yllä kohoaa uuden markkinatalouden airueen, päivittäiskauppaketju Konzumin logo.
Myös Kroatian poliittisella taivaalla on orastavia kevään merkkejä. Viime joulukuun parlamenttivaaleissa sosialidemokraatit voittivat maata vuosina 1990–2000 ja 2003–2011 hallinneen katolisen ja kiihkonationalistisen HDZ-puolueen.
Tammikuussa äänestettiin Euroopan unionin jäsenyydestä. Kaksi kolmesta oli sen kannalla. Kroatian on määrä liittyä unioniin heinäkuussa 2013.
Maa on muuttunut paljon sen ensimmäisen presidentin, itsevaltaisen Franjo Tudjmanin (1922–1999) päivistä. Tudjman pyrki osittain rehabilitoimaan toisen maailmansodan aikaista, natsi-Saksan kanssa liittoutunutta Ustaša-hallintoa. Hän kuului myös Bosnian sodan pääarkkitehteihin.
Silti Kroatian rauhanliikkeen, vasemmisto- ja ihmisoikeusväen piirissä ei jakseta oikein hurrata edistysaskelille.
– Kroatialle teki hyvää olla Euroopan odotushuoneessa. Allekirjoitimme kaiken, minkä voi, säädimme vähemmistöjen syrjinnän vastaisia lakeja, sukupuolten tasa-arvoa ja korruptionvastaista taistelua edistettiin. Mutta kun liitymme unioniin sen heikolla hetkellä, pelkään, että demokratian siemenet unohdetaan. Eikä uudella, keskustavasemmistolaisella hallituksella ole kanttia panna vastaan kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n sanelemille markkinauudistuksille, tunnettu akateemikko, feministi ja rauhanaktivisti Rada Boric, 60, latelee.
Naiset synnyttämään
Boric näkee Kroatian EU-neuvotteluissa kaksikasvoisuutta. Kun ”kansallissankareita”, kuten sotarikoksista 24 vuoden vankeuteen tuomittu kroaattikenraali Ante Gotovina, on joutunut Haagiin, kotiyleisölle vakuutellaan, että sotarikostuomioistuimelle piti antaa periksi kansainvälisen painostuksen vuoksi.
Kroatian rauhanliikkeen Grand Old Ladya arveluttaa katolisten maiden kasvava vaikutusvalta EU:ssa. Uusliberaalin taloudenpidon, katolisen kirkon ja kansallismielisyyden epäpyhä liitto on merkinnyt jo nyt takapakkia Kroatian naisille.
– 1990-luvun alun sotien aikana Tudjman ajoi naisia takaisin kotiin. Menetimme miehiä rintamalla, joten naisten tuli synnyttää paljon ”pikku kroaatteja”.
Jugoslavian aikoina Pohjois-Kroatiaan, Zagrebiin ja Varaždiniin keskittyi yli 20 000 naista työllistänyt tekstiiliteollisuus. 1990-luvulla tehtaat suljettiin, naiset jäivät joukolla työttömiksi. Samaan aikaan valtio syyti tukiaisia miehiselle telakkateollisuudelle. Perheenpäistä kannettiin kovasti huolta. Lopulta telakatkin oli pakko sulkea.
– Miehillä on sodan jäljiltä traumaperäistä stressihäiriötä ja alkoholismia, naiset heidän elämässään joutuvat kärsimään. En väitä, että perheväkivalta olisi yleisempää kuin 20 vuotta sitten. Naisjärjestöjen kamppailujen vuoksi siitä vain puhutaan nyt avoimemmin, Boric linjaa.
Sotakeinottelijoista liikemiehiksi
Radikaalivasemmistolaisista sympatioistaan huolimatta Boric ei niele oikeiston ja vasemmiston salaliittoteorioita, joiden mukaan Jugoslavian hajoamissotien takana olisi CIA:n ja Pentagonin juonittelu.
– Kyllä me hajotimme Jugoslavian ihan itse. Dokumenttielokuvissa Miloševićin valtaannoususta näkee valtavia, hurmoksellisia väkijoukkoja. Balkanilla on vastuun välttelyn ja toisten syyttelyn perinne. Jos koulupoika saa huonon arvosanan kokeessa, se ei johdu hänestä itsestään. Vaan koska opettaja ei pidä hänestä.
Boric näkee sotien taustalla massiivisen omaisuuden uusjaon, silkan sotarosvouksen. Kroatiassa, Bosniassa ja Serbiassa erilaiset puolisotilaalliset joukot saivat johtajikseen entisiä pikkurikollisia, murhamiehiä ja mustan pörssin kauppiaita. Kun etniset puhdistajat hyökkäsivät johonkin kylään, ensimmäiseksi vaadittiin D-markkoja ja arvoesineitä.
2000-luvulla entisistä sotakeinottelijoista ja presidentti Tudjmanin lähipiiristä on kuoriutunut ”kunniallisia” liikemiehiä.
Ei vain verta ja hunajaa
Sana Balkan tulee turkin kielen sanoista, jotka tarkoittavat verta ja hunajaa. Länsimediassa toistellaan eksoottisia stereotypioita hurjasta kansanluonteesta, verenvuodatuksesta ja luonnonkauneudesta.
Silti Boric muistuttaa toisesta Balkanista: Bosnian, Serbian ja Kroatian kuningaskuntien keskiaikaisesta loistosta, kirkkotaiteesta, arkkitehtuurista ja kirjallisista perinteistä.
– Eivätkä kaikki serbit ole tappajia. Belgradin kaduilla osoitettiin kymmenen vuotta mieltä Miloševićia vastaan, ennen kuin hänen diktatuurinsa kaatui.
Kroatian julkisessa keskustelussa ei ole ollut tapana muistaa hyvällä kahta mennyttä mahtia: ottomaani-imperiumia ja Titon Jugoslaviaa. Josip Broz Tito (1892–1980) teki pesäeron neuvostoblokkiin ja toteutti sosialistista sekataloutta.
– Juutalaiset pakenivat ”sivistyneistä” Espanjasta ja Portugalista ottomaanien Balkanille. Täällä uskonvapautta kunnioitettiin. Vuoden 1945 jälkeen maa piti jälleenrakentaa. Sosialismi antoi naisille oikeuden koulutukseen ja avasi heille työmarkkinat, vuosisadan kuilu ylitettiin muutamassa vuodessa. Yksi tädeistäni, pieni nainen, hitsasi tehtaassa junanvaunuja, Boric muistuttaa.
Sosiaaliturva uhattuna
Parinkymmenen minuutin ratikkamatkan päässä Zagrebin keskustasta sijaitsee Ihmisoikeustalo. Siellä toimivat järjestöt jatkavat 1990-luvun rauhanveteraanien työtä. Yksi niistä on Dokumenta, menneisyyden kohtaamisen keskus.
– Seuraamme sotarikosoikeudenkäyntejä, Dokumentan ja sen sisarjärjestöjen lakimiehet ja tarkkailijat ovat melkein joka päivä jossain oikeussalissa. Teemme kenttätyötä, kierrämme etnisen puhdistuksen kohteeksi joutuneissa kylissä ovelta ovelle. Nauhoitamme suullista historiaa, eri ihmisten elämäntarinoita ja totuuksia. Pyrimme luomaan tietokannan, jonka avulla kadonneita tai tapettuja voi jäljittää, Dokumentan projektikoordinaattori Emina Bužinkić, 27, luettelee.
Nuorella tahtonaisella ja valtiotieteilijällä on takanaan yli vuosikymmenen kokemus ihmisoikeus- ja nuorisotyöstä, muun muassa Kroatian nuorisoverkoston johdossa.
Bužinkić on taustaltaan Kroatian muslimi. Hänen kotikaupunkinsa Sisak oli kroaattien ja serbien välisen rintaman tuntumassa. Isä palveli armeijassa, äiti painoi vuorotyötä sairaanhoitajana. Silti Bužinkić muistaa peruskouluajoistaan muslimien nimittelyn ja syrjinnän. Hän oli välillä sotaa paossa Sloveniassa.
– Sitten koitti Kosovon kriisi pakolaisvirtoineen ja Naton pommituksineen. Muistan kun katsoin televisiosta kodeistaan ajettuja albaaneja. Se motivoi minut ryhtymään täysipäiväiseksi aktivistiksi, mieluummin kuin tekemään jatko-opintoja New Yorkiin tai hippeilemään Thaimaaseen.
Bužinkićia arveluttaa Euroopan unionin jäsenyys erityisesti nuorison näkökulmasta.
– EU:n työmarkkinoilla on yli viisi miljoonaa nuorisotyötöntä. Kun tähän lisää Kroatian, jossa on Euroopan kolmanneksi korkein nuorisotyöttömyys, niin hukka perii. Meillä on Jugoslavian peruina jotenkuten toimiva sosiaaliturva. Vanhempani, työväenluokkaiset ihmiset, pystyivät kouluttamaan molemmat tyttärensä. EU:n myötä luvassa on nykyiset tai alemmat palkat, mutta huomattavasti kovemmat elinkustannukset.
– Jos katsoo meidän 1980-luvun jälkipuoltamme, näkee, miten tuhoisaa on, kun talouskurimuksen keskellä rummutetaan kansanryhmiä toisiaan vastaan lietsovaa politiikkaa.
Jani Saxellin koko reportaasi Kroatiasta ilmestyi Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 27.4.