Sekä Suomen Kansallisteatteri että Helsingin kaupunginteatteri esittelivät kuluneella viikolla syksyn tarjontaansa.
Kansallisteatterin syysohjelmiston yhdeksi kantavaksi teemaksi nousee vastuu. Vastuu, jota ihminen kantaa niin itsestään, toisista ihmisistä kuin yhteiskunnasta.
Myös teatteri kantaa vastuuta ja instituutiokin voi uudistua ja uudistaa, vakuuttaa Kansallisteatterin johtajan Mika Myllyaho.
Ymmär-tääkseen diktatuuria on ymmär-rettävä absurdia.
Tulevat kulttuuribudjetin leikkaukset saavat Myllyahon puolustuskannalle. Hän nostaa esiin teatterinsa uusia toimintamuotoja: lavaklubi, kotikirjailija ja kiertuenäyttämö, jotka kaikki on käynnistetty viimeisen kahden vuoden aikana.
Myllyaho muistuttaa, että esimerkiksi tanskalaisen elokuvan ja tv-draaman menestystä on rakennettu määrätietoisesti parikymmentä vuotta. Nyt se kantaa hedelmää ja huipputuotantoja myydään maailmalle.
Teatterinjohtaja haaveilee kansainvälisestä näyttämöstä, mutta sen rahoitus on auki. Esimakua saadaan lokakuussa, kun pienellä näyttämöllä vierailee Liettuan kansallisteatterin tulkinta Myllyahon kirjoittamasta näytelmästä Kaaos.
Sukupolven vaihdoksia
Kansallisteatteri juhlistaa 140-vuotista historiaansa Juha Jokelan näytelmällä Patriarkka.
Kirjailija, ohjaaja ja käsikirjoittaja Jokelan mukaan se on yritys kuvata tätä hetkeä, jossa suuret ikäluokat ovat väistymässä työelämästä ja yhteiskunnan johtopaikoilta.
– Se on suuri mentaalinen muutos. Poliittisen nuoruuden elänyt sukupolvi vaihtuu hyvin epäpoliittiseen sukupolveen.
Sukupolvenvaihdos näkyy myös Kansallisteatterissa, jossa alkava kausi tuo esiin poikkeuksellisen paljon nuoria tekijöitä niin näyttämöllä kuin ohjaajina.
Nousevat kyvyt tarttuvat suuriin aiheisiin kuten Neuvostoliitto, monikulttuurisuus ja identiteetti. Suomen kantaesityksensä saa muun muassa kaksi ruotsalaisen, maahanmuuttajataustaisen kirjoittajan näytelmää.
– Mikä oikeus minulla, elovena-tytöllä, on tarttua Aishan tarinaan, pohtii Etnoporno-näytelmän ohjaaja Petra Vehviläinen.
Hän haluaa tuoda myös tekijöiden identiteettipohdinnan näyttämölle näkyväksi.
Identiteettiä ja kulttuurisia ennakkoluuloja käsittelee myös toinen nuori ohjaaja Eljas Liinamaa.
Invaasio on tunisialaistaustaisen Jonas Hassen Khemirin näytelmä.
– Itse olen keravalaistaustainen, paljastaa Liinamaa.
Kapitalismikritiikkiä
ja pieruhuumoria
Siinä missä Kansallisteatteri on vahvasti kiinni ajassa ja tässä yhteiskunnassa, luottaa Helsingin kaupunginteatteri enemmän keveyteen ja kansainvälisiin klassikoihin.
Kaupunginteatterin syyskaudella nähdään 14 ensi-iltaa, joista yhdeksän on Suomen kantaesityksiä.
Syksyn suurtuotanto on maailman eniten esitetty ”musikaalien musikaali” Viulunsoittaja katolla.
Hans Berndtssonin ohjaama klassikko palaa Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle yli neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen 51-henkisen ensemblen voimin.
Klassikkojen klassikko on myös Hamlet, jossa nimiroolia näyttelee Eero Aho.
Ohjaajaksi kaupunginteatteriin kiinnitetty Kari Heiskanen kertoo yrittäneensä lukea Hamletia kuin piru raamattua. Väkivaltaisten ja absurdien tarinankäänteiden alta hän on löytänyt ytimeksi totalitarismin.
– Ymmärtääkseen diktatuuria on ymmärrettävä absurdia.
Näytelmässä väikkyy Heiskasen mielestä mahdollisuus tökkiä tämän päivän yhteiskuntaa ja maailmaa. Niinpä hänen tulkintansa yrittää vetää tanskalaisprinssin tarinasta lankoja nykyhetkeen:
– Tähän kapitalismin totalitarismiin, jossa me kaikki pyristelemme.
Carlo Goldonin commedia dell’arte-klassikko Kahden herran palvelija puolestaan on sovitettu 1960-luvun Englantiin ja saanut nimekseen Yksi mies, kaksi pomoa.
– Tässä näytelmässä ei ole substanssia eli sisältöä, kertoo Neil Hardwick ohjauksestaan.
– Se on alhainen, epähieno komedia, jossa ei ole syvällisyyttä tai filosofiaa. Siinä on seksiä, pieruja, ruualla leikkimistä ja alapäävitsejä.
Pakko varata liput.
uutiskirje 
