Keskiajan historiaan erikoistunut tutkija ja tietokirjailija Hannele Klemettilä on useissa kiitetyissä teoksissaan todistanut, että keskiaika ei ollut niin pimeä kuin yleisesti on kuviteltu. Tämä linja jatkuu Klemettilän uusimmassa komeasti kuvitetussa teoksessa Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä.
Vaikka eläimet vastasivat useinkin nykyajan koneita, hevoset ja härät olivat sekä autoja että traktoreita, korvaamattomina niitä hoidettiin hyvin. Liha oli yläluokalle jokapäiväistä ruokaa, mutta köyhälle kansalle harvoin saatavaa juhlaruokaa.
Turkisvaatteet kertoivat kantajansa asemasta tai olivat tärkeä osa ilmaston vaatimaa vaatetusta. Eläimiin suhtauduttiin kuitenkin pääsääntöisesti hyvin ja etenkin hoveissa niitä kohdeltiin paremmin kuin ihmisiä.
Etenkin hoveissa eläimiä kohdeltiin paremmin kuin ihmisiä.
Eläimistä läheisin ihmiselle oli koira. Saksalainen abbedissa Hildegard Bingeläinen (1098–1179) sanoi koiran olevan eläimistä jaloin ja viisain. Hänen mukaansa paholainen vihaa koiraa, koska se on uskollinen ihmiselle. Toinen merkittävä eläin oli hevonen, jota arvostettiin sekä linnoissa että savutorpissa.
Kettutyttöjä jo keskiajalla
Keskiajalla ei harrastettu turkistarhausta, mutta turkisten käyttö oli yleistä. Niinpä eräiden alueiden, kuten Suomen, vauraus perustui turkismetsästykseen.
Turkisten käytön ja siihen liittyvän metsästyksen vastustaminen ei ollut täysin tuntematonta. Voidaan sanoa, että ”kettutyttöjä” tai oikeammin ”kettupoikia” oli jo keskiajalla. Leonardo da Vincille ( 1452–1519) turkis oli julmuuden symboli siinä missä pihvikin. Metsästystä vastustivat myös Erasmus Rotterdamilainen (1466–1536) ja Thomas More (1478–1535).
Yläluokka harrasti villiturkiksia ja rahvas kotieläinten, kuten lampaan, vuohen, kanin ja kissan turkkeja. Englannissa oli lailla säädelty, että minkälaista turkista mikin yhteiskuntaluokka sai käyttää. Turkikset ovat keskiajalla käytännöllisiä talvella, mutta jotkut hallitsijat käyttivät arvovaltasyistä komeita turkkeja keskellä helteistä kesääkin.
Hannele Klemettilä sanoo pyrkineensä kirjassaan siihen, että keskiajalla kaikki ei ollut niin huonoa eläintenkään osalta kuin yleensä kuvitellaan. Esimerkiksi kotieläimet eivät kasvaneet missään tehotuotantolaitoksessa ja villieläinten ympäristöt olivat paljon paremmassa tilanteessa kuin nykyään.
Hän sanoo tulleensa tutkimuksissaan myös siihen tulokseen, että yllättävän monet keskiajan ihmiset pystyivät tuntemaan aitoa ja vilpitöntä ihailua, kiintymystä ja myötätuntoa eläimiä kohtaan. Klemettilän loistava teos antaa aiheen ajatella, että olemmeko muuttaneet maailmaa vain huonompaan suuntaan sekä ihmisten että eläinten näkökulmasta.
Hannele Klemettilä: Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä. Atena 2013. 193 sivua.Laajemmin Hannele Klemettilän kirjasta kerrottiin Kansan Uutisten Viikkolehdessä torstaina 28. maaliskuuta.
uutiskirje 
