August Strindbergin 1888 kirjoittaman, romanttisen ja rajun Neiti Julien tapahtumat kietoutuvat juhannusaaton, -yön ja -aamun tiheisiin, sakean eroottisiin tunnelmiin kartanon keittiössä.
Alkuperäisessä näytelmässä kreivin tytär, neiti Julie on strindbergiläisittäin hysteerisen epätasapainoinen, halujensa vallassa kiemurteleva viettelijätär. Kartanon palvelija on tuon kiimaisen, kauniin ja häikäilemättömän neidin intohimojen hämärä kohde. Yläluokan parhaiden perinteiden mukaisesti. Kunnes roolit vaihtuvat, ja vallankäyttäjäksi nousee Julien rajusti ja intohimoisesti ottanut Jean.
Tampereen teatterikesä käynnistyi komeasti eteläafrikkalaisen Baxter Theatre Centren ja Etelä-Afrikan kansallisteatterin yhteistulkinnalla tästä intohimodraamasta. Pohjolan valoisan yön intohimojen, raivon jos kohta rakkaudenkin täyteiset tapahtumat ovat esityksessä siirtyneet kapmaalaiselle maatilalle, Etelä-Afrikkaan apartheidin kipeissä ja käsittelemättömissä jälkitunnelmissa. Meneillään on apartheidin jälkeisten vaalien muistoksi vietettävä Vapauden päivä. Se, että vapauden julistus ei – ikävä kyllä – merkitse vapauden saavuttamista kaikkien osalta nousee näytelmän keskeiseksi teemaksi epätasa-arvoisen rakkausdraaman myötä.
Räiskyvää fyysisyyttä
Miss Julie on valkoisen maanomistajan tytär. Palvelija Jean (afrikkalaisittain John) puolestaan on orjan jälkeläinen, komea, häpeilemätön seksikäs musta mies.
Alkuasetelma on kliseinen, mutta ohjaaja Yaël Farber on karistanut stereotypiat mennen tullen virittäen pääparin upean räiskyvään fyysiseen ja psyykkiseen ilmaisuun. Niin komeaa katseltavaa kuin liikunnallisesti, ja kaikin puolin lahjakkaiden näyttelijöiden fyysinen teatteri onkin, vähemmilläkin loikilla ja kapuamisilla olisi selvitty, jolloin tilaa olisi jäänyt enemmän tunteiden syväluotauksille.
Johnin ja Julien rakkaussuhde on kryptinen menneisyyden painolasteineen. Christine-palvelija on muutettu afrikkalaisten näytelmässä Johnin äidiksi, kovia kokeneeksi orjaksi ja palvelijaksi isiensä mailla. Hän on kasvattanut herraskaisen Julien kuin oman tyttärensä, mutta ymmärtää, että nuorten suhde luokkaeroista johtuen on mahdoton.
Kenelle maat kuuluvat?
Esitys syventyy sääty-yhteiskunnan epätasa-arvoisuuden ja luokkajaon tematiikan lisäksi maanomistuskysymyksen käsittelyyn. Kysymys on kipeä: kenelle kartanon maat moraalisesti kuuluvat. Niitä kolmen sukupolven ajan hallinneelle Julien suvulle, vai alistettua palvelusväkeä edustavan Johnin perheelle. Johnin mielestä maat pitäisi palauttaa alkuperäisille omistajilleen.
Entä, jos Julie – näyttämöllisesti kiihkeän komean rakastelukohtauksen myötä – saakin lapsen, ratkeavatko maanomistuspulmat? Sitä näyttämöllä pohditaan kiivaasti aina esityksen traagiseen, veriseen loppuun saakka. Julie ei suo Johnille, heidän mahdolliselle lapselleen eikä itselleenkään tulevaisuutta eheämmässä Etelä-Afrikassa, jossa eri rodut voisivat elää symbioosissa ja maat kuuluisivat kaikille. Rankan esityksen riipaisevassa, symboliikaltaan tiheässä loppukohtauksessa Christine-äiti luuttuaa itsensä surmanneen Julien verestä mustaa lattiaa.
Äänimaailma vie afrikkalaisiin tunnelmiin
Miss Julien äänimaailma, joka kutoutuu Tandiwe Nofirst Lungisan esiäidin henkeä – hieno oivallus – esittämän afrikkalaismamsellin kurkkulaulusta ja muusta ääntelystä ja eksoottisten soittimien näppäilemisestä sekä taitavien taustamuusikoiden värisyttävän hienovireisistä soundeista, siirsivät kuuman teatterisalin katsojat lumoavasti afrikkalaisiin tunnelmiin.
Pääparin Hilda Cronje (Julie) ja Bongile Mantsai (John) näyttelijäntyö on upean intensiivistä, aiheeseen täydellisesti paneutunutta, sisäistynyttä ja esteettisesti silmiä hivelevää. Ja tihkuvan eroottista.
Zoleka Helesi (Christine) tekee myös vaikuttavan roolin topakkana ja empaattisena afrikkalaisnaisena.
Johnin roolin tekevä Bongile Mantsai on todennut, että teatteri on antanut heille eteläafrikkalaisina äänen. Niin on. Esitys vahvisti, välistä kovin horjuvaa uskoani näyttämötaiteeseen. Tätähän taide parhaimmillaan on. Yhteiskunnallisesti, globaalisti ravistelevaa, esteettisesti ja esityksellisesti kiinnostavaa tunteiden ja myötätunnon syväluotausta.
Tampereen teatterikesä.Baxter Theatre Centre & South African State Theatre: Miss Julie, käsikirjoitus August Strindbergin pohjalta ja ohjaus Yaël Farber.
lehti 