Ruokatarveasioihin on juurtunut läheltä hankkimisen tapa, local. Periaate voi toimia myös hengenravinnossa, kuten jokakesäisillä Kivi-juhlilla, joita on vietetty vuodesta 1953 asti. Pienen lähikylän voimin, omiin kykyihin luottaen.
Nurmijärven Palojoella esitetään tänä suvena Veijo Meren vuonna 1974 kirjoittama näytelmä Aleksis Kivi. Aikoinaan ensi-ilta Turussa – Kalle Holmbergin ohjauksena ja pääroolina – otettiin ristiriitaisesti vastaan, mutta nykyisin Meren teos lukeutuu Kivi-kaanoniin.
Samuli Reunasen ohjaama ja Iiro Ollilan säveltämä näytelmä on teatterikesämme valioita. Reunanen hidastaa ja tyylittelee rohkeasti, ja hyödyntää ei-ammattinäyttelijöiden parhaita avuja: antaumusta ja heittäytymistä, joukkointoa ja rakkautta teatteriin.
Nykyisin Meren teos lukeutuu Kivi-kaa-noniin.
Toteutuu hauska ja raisu, laulava, liikkuva ja liikuttava esitys.
Energinen Kivi,
verevä Lönnqvist
Iiro Ollila on säveltänyt uusiksi monta Kiven runoa. Lapsi- ja aikuiskuorosta, solisteista ja nuoryhtyeestä aistii paneutuneen harjoittamisen, ja tutut säkeet verhotaan uudistunein sävelin. Ollilan jännä musiikki sitoo ja kantaa esitystä.
Pääosaan on Esa-Matti Smolander kelpo valinta: energinen, liikunnallinen, ääni ja läsnäolo vahvat. Hän ilmentää täysimääräisesti Aleksis Kiven tunneskaalaa, ja yhteispeli syttyy hyvin Charlotta Lönnqvistiä näyttelevän Irja Rätön kanssa. Rättö tulkitsee verevästi naista joka pitkään turvasi Kivelle työ- ja elinolot, ja kärsi rakkaudestaan hänkin.
”Ilman sua en osaa olla”, Charlotta parahtaa, ja lisää: ”Maksan sun rakkaudestas täyden hinnan.” Fanjunkarsin pienyhteisössä katseltiin vihkimättömiä koleasti.
Laajasta ensemblesta erottuu oivia tyyppejä, niin Kiven lähiväkeä kuin kirjallis-poliittisia hahmoja, kuten Nervander, Yrjö-Koskinen ja Meurman. On näyttelijöille helpotus, että Veijo Meri on kirjoittanut niin päteviä vuoropuheluita. Meri ei tietystikään kirjoita Kiven kieltä, mutta kunnioittaa sitä.
Kuin haavoittunut
enkeli
Vahvasti samastuttaviksi nousevat kohtaukset, joissa päätetään Seitsemän veljestä -romaanin julkisesta murskaamisesta – ja kirjailijan kohtalosta yksintein. Ja lyhyt hetki, jolloin mielisairaspotilasta kannetaan kuin Hugo Simbergin Haavoittunutta enkeliä, on mieleenjäävää, hyytävää draamaa.
Kansalliskirjailijan elontie sai surullisen loppulaskun, mutta silkkaa murhetta ei hänen elämänsä ollut. Ehti olla myös luomisonnen ja rakkauden huippuja, jotka kuvastuvat esityksessä.
Taaborinvuorta soveliaampaa esityspaikkaa ei ole – Kiven erästä säettä lainaten: ”Kohos’ kunnas ylös hongistosta”. Kun laskeva aurinko punaa tiheän männikön korkealla mäellä, kuoro päättää illan: ”Havuoksan rauhan viiri päällänsä liepoittaa…”
Kesän korea loppulaulu.
Aleksis Kivi. Veijo Meren näytelmä, Taaborinvuoren kesäteatterissa Kivi-juhlilla Nurmijärvellä. Ohjaus Samuli Reunanen, musiikki Iiro Ollila, rooleissa mm. Esa-Matti Smolander, Irja Rättö, Antti Haikkala, Tiina Jokelainen, Petri Ojanen ja noin 40 muuta aikuis- ja lapsinäyttelijää.
Kesän viimeiset esitykset: la 24.8. klo 15, su 25.8. klo 15, ti 27.8. klo 18.
lehti 