Geneettisesti oma lohikanta Kokemäenjoen vesistöstä on menetetty. Vielä 1980-luvulla lohen vuosisaaliit olivat keskimäärin 20–30 tonnia. Syynä saalismäärän romahtamiseen on voimalaitosten rakentaminen.
– Luontainen lisääntyminen havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Joka vuosi tämän jälkeen poikasia on havaittu pieniä määriä, kertoo Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kalastusbiologi Leena Rannikko.
Turun ammattikorkeakoulun koekalastuksissa löydettiin luonnonkutuisia lohenpoikasia. Omatoimisesti lisääntyvät lohet antavat toivoa, että Kokemäenjoen lohikannat elpyvät. Ammattikorkeakoulussa iktyonomiksi valmistunut Kimmo Puosi teki ensimmäisen havainnon luonnollisesta lisääntymisestä vesistössä.
Itämereen laskevissa joissa ainakin 20:ssa joessa on ollut oma luonnonlohikanta. Varmuudella niitä on enää Tornionjoessa ja Simojoessa.
Istutukset pelastus
Rannikko pitää Kokemäenjoen lohikantojen parhaimpana elvyttäjänä istutuksia. Vesistön lohimäärää on lisätty Pohjanlahdelta ja Suomenlahdelta pyydetyistä lohista lypsetyllä mädillä kalankasvattamoissa kasvatetuilla poikasilla.
Tämän lisäksi elinympäristöjä voidaan kunnostaa ja vedenjuoksutuksia pitää tasaisempina. Rannikon mukaan vesistön vedenlaatu on jo lohen lisääntymiselle hyvä.
Soraa pohjiin ja riittävä virtaus, on Rannikon resepti. Poikasten selviytymistä helpottaa sorapohjan antama suoja pedoilta. Niukka juoksutus jättää mätiä rannoille, mikä estää lisääntymisen.
Juoksutuksiin ei muutoksia
Vaikka riittävä juoksutus on edellytys poikastuotannolle, Rannikko ei näe juuri mahdollisuutta tilanteen parantamiselle. Vesioikeuden lupaehdot ovat käytännössä ikuisia.
Varsinais-Suomen ELY-keskus siirtää Kokemäenjoen alajuoksulta ja suulta pyydettyjä lohia ja taimenia syksyllä yläjuoksulle jokeen sekä Loimijokeen ja Harjunpäänjokeen. Radiolähettimillä ”pannoitetut” kalat antavat tietoa niiden liikkumisesta.
Tarkoitus on seurata, miten kalat pärjäävät nousuesteiden yläpuolisilla alueilla.
lehti 