Oppimisen ylistys on tuoreen taiteellisen johtajan Sirpa Riuttalan ensimmäinen ohjaustyö Helsingin ylioppilasteatterissa.
Esityksen alkaessa ensimmäinen ajatukseni on: Voi miten nuoria ja kauniita esiintyjät ovat!
Enkä viittaa kauneudella niinkään ulkoiseen kuin nuoruuden paloon ja kirkkauteen, joka heidän olemisestaan ja esiintymisestään huokuu.
Kuka hyppää korkeimmalle, kenelle opettaja antaa luvan vastata, kuka saa kaverin?
Taitavaakin joukko on. Osa hieman näyttelee näyttelemistä, mutta näyttämöllä nähdään myös hyvin luontevaa ja keskittynyttä olemista.
Toinen ajatus: Voi mitä kaikkea heidän onkaan vielä opittava ja kuinka kova mahtaa olla maailman läksy heidän kohdallaan?
Sitten päästän irti tästä tarkkailevan tädin roolista ja heittäydyn katsojaksi.
Esitys on Bertolt Brechtille velkaa muutakin kuin nimensä. Yleisöä puhutellaan rikkoen näkymätön neljäs seinä, opetetaankin. Ei saarnata kuitenkaan.
Fyysinen esitys tempaa mukaansa, hurjan tuolileikin aikana eturivissä suorastaan pelottaa. Riimittelevä kuorolausunta naurattaa. Yllättävän raikas on tuollainen kansakoulumainen ilmaisumuoto!
Teatterista tehdään leikki, jossa erilaisia kerronnan muotoja kokeillaan ja rikotaan. Välillä istutaan luennolla, välillä katsotaan opettavaista lastenkuvaelmaa ja toisinaan pelkkä liike saa kertoa ikuisesta huomiokilpailusta.
Elävä musiikki ja muusikot, kuorolausunta, laulu ja liike tekevät Oppimisen ylistyksestä eräänlaisen episodimaisen musikaalin. Viulut ja stemmalaulu soivat kauniisti.
Opi uudet perusasiat!
Ensimmäinen näytös käsittelee koulua, toinen yhteiskuntaa.
Näyttämöllä kiusaamisen ja ulossulkemisen sattumanvaraisuus ja julmuus, koulumaailman kirjoittamattomat säännöt, jotka muuttuvat ja pettävät, saavat laulun tai pelin muodon. Koreografia toistaa nykytanssin klisheitä, ehkä tarkoituksellisesti.
Lauluissa ja liikkeissä on julmuuden lisäksi huumoriakin. Ne opittavat perusasiat ovat muuttuneet selfhelp-oppaiden löpinäksi:
”Hanki kaunis puoliso ja katso ettei lapsistasi tule lihavia.
Opi odottamaan. Opi täyttämään velvollisuutesi.
Opi nauttimaan pienistä vapauden hetkistä. Koska pieni vapaus is everything you’ve got.”
Esityksen aihe, ihmisen pyrkimys ylöspäin, on ikuinen.
Sirpa Riuttala on työryhmineen löytänyt teemaa kuvittamaan kiinnostavia näkyjä ja kohtauksia. Oppimisen ylistys käsittelee ylöspäin nousemista sekä kehollisena että yhteiskunnallisena tapahtumana.
Kuka hyppää korkeimmalle, kenelle opettaja antaa luvan vastata, kuka saa kaverin? Näistä me aikuisetkin kilpailemme vaikka asioilla on eri nimet.
Missä valta asuu?
Esitys tarkastelee nykyeloa kriittisesti, mutta tuomitsematta. Se laittaa nenälle hipsteri-rillit ja myöntää olevansa yhtä neuvoton kuin muutkin.
Laulussa nimeltä Elättien sukupolvi todetaan:
”Ihmiset eivät osallistu vappumarsseille,
hädin tuskin osallistuvat omaan elämäänsä —
Sitten puuhaillaan ravintolapäivää ja pihakirppistä ja sisustetaan kotia,
laitetaan siihen se energia, jota ei voi kanavoida todelliseen vaikuttamiseen
Koska ei ole hajuakaan siitä, missä valta asuu
Ei siitä ole hajua minullakaan
Minä leivon kakkuja ja tulen siinä yhä paremmaksi.”
Suomen ylioppilasteatteriliitto valitsi esityksen edustamaan Suomea Viljandin teatterifestivaalille Viroon helmikuussa. Oivallinen valinta!
Oppimisen ylistys. Ohjaus ja dramaturgia: Sirpa Riuttala. Tekstit Riuttala, Iris Nylund, Tuomas Kokko ja työryhmä.
Koreografia Suvi Kemppainen, musiikin sävellys ja toteutus Elias Riipinen, Helena Puukka, Joonatan Turkki, Sirpa Riuttala.
Näyttämöllä Anna Böhm, Henna Holländer, Susanna Hyvärinen, Oliver Kollberg, Juliana Kontinen, Sanna-Mari Metsi, Tiina Mäki, Anssi Niemi, Helena Okkonen, Matti Pajulahti, Jaakko Repola, Laura Tolvanen sekä muusikot.
Helsingin Ylioppilasteatteri, 25.1. saakka.
lehti 