110 vuotta sitten suomalainen sosialidemokraattinen työväenliike saksalaisten luoman Erfurtin ohjelman innoittamana ryhtyi vaatimaan suoraa demokratiaa. Ohjelman vaatimukset kopioitiin suoraan suomalaisen työväenliikkeen omaan Forssan ohjelmaan vuonna 1903.
Työväen marssiessa banderollien teksteissä vaadittiin samanaikaisesti yleistä ja yhtäläistä, mutta myös välitöntä ääni- ja vaalioikeutta. Tämä vaatimus oli kummassakin ohjelmassa ykkösvaatimus. Heti toisena vaatimuslistassa vaadittiin kansalle välitöntä lainsäädäntöoikeutta lakien esittämis- ja hylkäämisoikeuden kautta.
Työväenliikkeen noustessa valtaan se ryhtyi myös konkreettisesti toteuttamaan vaatimuksiaan. Vuonna 1918 punaisen Suomen valtiosäännössä oli tarkoin määritelty kuinka välitöntä eli suoraa demokratiaa ryhdyttäisiin toteuttamaan. Sen kolmas luku antoi kymmenelletuhannelle äänioikeutetulle oikeuden tehdä aloitteen, jonka kansaneduskunnan tulisi käsitellä kiireellisesti. Jos aloite ei menisi läpi, olisi järjestettävä asiasta sitova kansanäänestys, jos kolmannes kansanedustajista näin vaatisi.
En tiedä toteutuiko tämä käytäntö kansalaissodan erikoisolosuhteissa, mutta se kuitenkin kertoo siitä, että suora demokratia on alunperin ollut työväenliikkeen vaatimuksien kovaa ydintä. Kysymys kuuluu, minne tämä vaatimus on jäänyt?
Demokratian kehittämisen ympärillä on ollut positiivista pössistä viime vuosina. Suomeen on saatu vihdoin kansalaisaloitejärjestelmä, joka puolella vaaditaan parempaa kuntalaisten kuulemista ja internetiä yritetään valjastaa paremman vuorovaikutuksen välineeksi kansalaisten välittömän kuulemisen järjestämiseksi.
Suoraksi demokratiaksi näitä uudistuksia ei kuitenkaan voi kutsua. Suora demokratia tarkoittaa neuvoa-antavien kansanäänestyksien vaihtumista sitoviksi ja kansalaisaloitteiden ottamista todesta. Kuntalaki mahdollistaa kuntalaiselle keinoja vaikuttaa ”suoraan”. Sekä kuntalaisaloite että kansanäänestysaloite ovat kuitenkin hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia niiden sitovuuden puutteen johdosta.
Voidaanko kuntalaisilta olettaa kuntalaisaktiivisuutta, kun välineet vaikuttamiseen ovat vain muodollisia? Jaksaako joku nähdä vaivaa, jos hän tietää että järjestetyt kuulemiset, aloitteet tai kansanäänestykset eivät johda mihinkään? Tällä hetkellä varmin tapa vaikuttaa on olla yhteydessä luottamushenkilöihin ja vedota heihin.
Se miksi työväenliike on jättänyt suoran demokratian agendaltaan pois, olisi tutkimuksen arvoinen aihe. Uudistusliikkeeksi syntyneen työväenliikkeen valtavirtaistuminen on varmasti tylsyttänyt sen terää myös tässä asiassa. Vallan kahvaan päässyt kokee hyvin nopeasti olevansa kaikkivoipainen päättämään asioista ja kokee lisäksi ansainneensa vallan – miksi jakaa sitä siis ”kansan” kanssa? Tässä ajatustavassa lienee osasyy vasemmiston alamäelle. On palattava työväenliikkeen juurille – uudistusliikkeeksi.
Sata vuotta sitten radikaalina pidetyistä vasemmiston vaatimuksista valtaosa on toteutunut. Forssan ohjelmasta onkin toteuttamatta vain kirkon ja valtion erottaminen toisistaan sekä suora demokratia. Aika on mielestäni otollinen suoran demokratian palauttamiseksi vaatimuslistalle. Työväenliikkeen olisi kaivettava arkistoista uudelleen esille välitöntä vaali -ja äänioikeutta vaativat banderollit jo tänä vappuna!
uutiskirje 
