Nostan hattua Antti Kalliomäelle rohkeasta puheenvuorosta Kalevassa 26.7. Se on hiljalleen avannut keskustelua vasemmiston yhteisistä vaihtoehdoista suomalaisessa politiikassa. Keskustelun keskiöön on kuitenkin ajautunut kysymys tulevien vaalien jälkeisestä hallituksen kokoonpanosta.
On liian helppoa kuvitella, että seuraavan hallituksen kokoonpanolla ratkaistaan kapitalismin syövereihin ajautuneen Suomen suuret ongelmat. Hallituksen kokoonpanolla on kieltämättä suuri merkitys siinä, pannaanko myös tämän laman maksajiksi köyhät ja vaivaiset. Valitettavasti näin on jo tapahtumassa.
Nykyinen hallitus pesee kätensä kuntien ongelmista. Pääministeri osaa kuitenkin neuvoa, miten kunnassa tulee hoitaa kasvava työttömyys ja miten järjestetään erilaiset hyvinvointipalvelut.
Hyvien neuvojen lisäksi hallituksen tulee olla aloitteellinen siinä, että kuntien ja valtion välistä kustannustenjakoa uudistetaan kuntien kestokyvyn parantamiseksi. Vain siten pelastetaan suuret kansalliset omaisuutemme siirtymästä markkinavoimien hallintaan.
Kun palataan historiassa taaksepäin, aina on löytynyt kansan keskuudesta rohkeita tekijöitä ja näkijöitä. Vaikka on ollut aikoja, jolloin vasemmistolaisella kansanosalla ei ole ollut virallista vaikuttamisen kanavaa, silti on aina vaikutettu. Joskus on kipeästi kärsitty seuraukset.
Nyt suurin uhka on ylikansallinen, nopeasti kasvanut rahan mahti. Se on saanut niskalenkin vasemmistosta ja nyt se kolkuttelee jo keskustapuolueen ovella.
Vasemmalla laidalla aatetta, pyhää ja kallista, on runsain mitoin, niin kuin on puolueitakin, mutta se Marxin antama kotiläksy, että liittykää yhteen, on päässyt unohtumaan. Tiedän, että käytännössä on vaikeaa ja melkein mahdotonta panna hynttyitä yhteen, vaikka tavoitteet ovat jopa yhteisiä.
Entisenä SKDL:n kasvattina yritän kuitenkin mielessäni kehitellä järjestelmää, joka kokoaisi muutoksen puolesta toimivat voimat yhteen. Nyt tuntuu hyvältä, että asiasta käydään edes keskustelua. Ymmärtääkseni edistykselliseen rintamaan itsensä ja puolueensa luokittelevalla on tavoitteena siirtyä rahanvallasta kansanvaltaan.
Kun me äänestämme muutoksen puolesta, valituilla pitää olla edellytykset laajaan yhteistyöhön niiden voimien kanssa, jotka tiedostavat yhteiskunnassamme olevat rakenteelliset ongelmat ja ovat valmiita uudistuksiin.
On kohtuutonta, että yhteistä kansantuloa jaetaan näin holtittomasti. Monien kohdalla nöyryyttävä luukulta luukulle kierrättäminen edelleen jatkuu, ja lisäksi on pakko turvautua vielä leipäjonoihin.
Moni työkyvytön odottaa vuosia Kelalta päätöstä omasta kohtalostaan. Hylkäyspäätös tulee yhä useammalle eläkettä tai sairauspäivärahaa odottavalle. Vuosia jatkunut roikkuminen vähitellen kiristyvässä lieassa johtaa terveydellisten ongelmien pahenemiseen, taloudelliseen ahdinkoon ja kun jaksaminen pettää, ennenaikaiseen kuolemaan.
Terveydenhuoltojärjestelmämme kaipaa rakenteellista remonttia. Outi Ojala esitti jo alkutalvesta (KU 17.1.) tavoitteeksi terveydenhuollon kokonaisuudistuksen. ”Nyt tämän eriarvoistavan moninkertaisen systeemin tilalle on rakennettava yksi selkeä tasa-arvoinen järjestelmä,” vaati Outi Ojala. ”Tämä kaksinkertainen järjestelmä on epäterve. Se juuri johtaa siihen, että tulee kahdet markkinat”.
On myös löydettävä keinot, joilla työn kuormittavuutta jaetaan siten, että palveluiden tarve tyydytetään ja henkilökunnan jaksamista helpotetaan. Huolto- ja hoitorintamalle tarvitaan lisää työvoimaa. Samanaikaisesti yhä kasvava joukko nuoria jää työttömäksi. Meillä ei ole varaa kouluttaa nuorista työttömien reserviä.
Tulevan kansanrintaman, kutsuttakoon sitä nyt vaikka sillä nimellä, on etsittävä yhteinen linja energiapolitiikassa, turvallisuuspolitiikassa ja ulkopolitiikassa.
Toimiva sosiaali- ja terveydenhuolto on tärkeä osa turvallisuuspolitiikkaamme. Samoin on kansallinen omavaraisuus ruokahuollon suhteen. Aivan yhtä tärkeää kuin on luottaa omaan sotilaalliseen puolustukseemme, (minä nimittäin luotan siihen, en Nato-vaihtoehtoon), on pitää huoli siitä, että kotoiset elintarvikeketjut toimivat.
Kaiken keskittäminen lisää osaltaan turvattomuutta. Se pakottaa myös meidät ihmiset yhä enemmän energian suurkuluttajiksi. Joka paikkaan on pitkä matka. Harvat voivat ilman autoa käydä työssä ja hoitaa elämiseen tarvittavat muut askareet.
Muutosten taakse on saatava kansan enemmistön tuki. Se on vakava ja vaikea haaste vasemmistolle ja koko poliittiselle järjestelmälle. Meillä parlamentaarisen käytännön mukaisesti kaikki muut puolueet, paitsi Vasemmistoliitto ja Sosialidemokraattinen puolue, kuuluvat oikeistoon, siis porvarilliseen rintamaan. Ollaanko siellä valmiita punavihreään yhteistyöhön, jää nähtäväksi.
Historiasta löytyy kuitenkin esimerkkejä siitä, että mahdottomastakin on selvitty.
uutiskirje 
