Järjestöt vaativat EU:ta reagoimaan Israelin viime kesänä Gazassa suorittamaan joukkomurhaan. Assosiaatiosopimus on EU:n ja Israelin välisistä sopimuksista tärkein.
”Koko EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen voimassaolon ja kahdenvälisten suhteiden vahvistamisen ajan EU ja sen jäsenvaltiot ovat lähettäneet Israelille viestin, ettei sen tarvitse noudattaa kansainvälistä lakia”, todetaan 19 maan kansalaisjärjestöjen yhdessä antamassa lausunnossa.
Sopimuksen jäädyttämistä esittävä kirjallinen lausunto toimitettiin viime viikon maanantaina EU:n uuden ulkopoliittisen vastaavan Federica Mogherinin Lähi-Idän neuvonantajille. Mogherini aloitti viime viikolla uudessa toimessaan, ja hänen ensimmäinen ulkomaanmatkansa suuntautuu Palestiinaan ja Israeliin.
”EU:n vaadittava Israelilta kansainvälisen oikeuden noudattamista.”
Sopimuksen allekirjoittajiin kuuluvat Irlannin ammattiliittojen keskusjärjestö ITUC sekä kansallisia ammattiliittoja Espanjasta, Ranskasta ja Belgiasta. Lisäksi mukana on poliittisia puolueita kuten Espanjan gallupeja johtava Podemos sekä tärkeitä kolmannen sektorin toimijoita, kuten CNCD Belgiassa ja Trocaire Irlannissa.
Israelilla suosituimmuusasema
EU:n ja Israelin välinen assosiaatiosopimus muodostaa niiden välisten läheisten suhteiden rungon ja antaa Israelille suosituimmuusaseman pääsyssä eurooppalaisille markkinoille ja tekee mahdolliseksi sen osallistumisen useampiin EU:n ohjelmiin ja projekteihin kuin minkään muun EU:n ulkopuolisen valtion.
Vetoomus tuomitsee Israelin tietoisen valinnan pommittaa Gazan siviiliväestöä kesän hyökkäyksessä, jossa kuoli yli 2 000 palestiinalaista. Vetoomuksessa todetaan, että jättäessään ryhtymättä tiukkoihin vastatoimiin Israelia vastaan EU ”on osallisena rankaisemattomuuden ilmapiiriin ja vastuullisuuden puutteeseen”.
Lausunnossa todetaan myös, että Israelin lähes rajoittamaton pääsy eurooppalaisille markkinoille ja osallistuminen EU-ohjelmiin on ”aineellisen tuen antamista Israelin kansainvälisen oikeuden rikkomuksille” ja että EU ”ei pysty noudattamaan omia kansainvälisen oikeuden mukaisia sitoumuksiaan”.
Laajaa turhautumista
EU on aiemmin jäädyttänyt assosiaatiosopimuksensa Sri Lankan kanssa ja on hiljattain Ukrainan kriisin yhteydessä ottanut käyttöön laajamittaisia kaupankäyntiä ja sijoitustoimintaa Venäjän kanssa rajoittavia toimenpiteitä.
Vastaavien toimenpiteiden käyttämättä jättäminen Israelin tapauksessa, huolimatta vuosikymmeniä kestäneistä vakavista kansainvälisen oikeuden rikkomuksista, on kaksinaismoralismia, kampanjoivat toteavat.
Lausunnon allekirjoittaneen European Coordination of Committees and Associations for Palestine (ECCP) -järjestön koordinaattorin Anera Jerskan mukaan ”EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksen jäädyttämistä vaativien valtavirtajärjestöjen suuri lukumäärä heijastaa Euroopan laajuista turhautumista eurooppalaisten hallitusten kyvyttömyyteen vastata Israelin toistuviin joukkomurhiin ja kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin.”
Dialogi epäonnistunut
– EU on pitkään väittänyt, että sen läheiset suhteet Israelin kanssa antavat sille hyvän neuvotteluaseman Israelin kanssa puuttua palestiinalaisten sortamiseen. Israelin joukkomurha Gazassa osoittaa, että dialogi on epäonnistunut. EU:n on aika ryhtyä toimiin painostaakseen Israelia noudattamaan kansainvälistä oikeutta, sanoo Jerska.
ECCP on perustanut verkkoalustan freepalestine.eu, jonka tarkoituksen on kannustaa kansalaisia EU:n ja Israelin assosiaatiosopimukseen liittyviin yhteydenottoihin EU-parlamentin jäsenten kanssa. ECCP on myös julkaissut vetoomuksen kanssa tietopaketin EU:n ja Israelin assosiaatiosopimuksesta.
Suomesta vetoomuksen ovat allekirjoittaneet Arabikansojen ystävyysseura, ICAHD Finland, Ihmisoikeuskasvatusjärjestö Aina, Lääkärien Sosiaalinen Vastuu, Psykologien Sosiaalinen Vastuu, Suomen Rauhanpuolustajat ja Vasemmistonuoret.