Jari Tervon historiallis-fiktiivisen trilogian päättänyt romaani Troikka sai kuusi vuotta sitten ilmestyessään ansaitusti ylistystä osakseen. Teos on mestarinäyte sanojen maailman taitajalta.
Tuollainen teos asettaa jo itsessään riman korkealle, kun joku tarttuu houkutukseen tehdä siitä dramatisointia puheteatterin näyttämölle. Helsingin Kaupunginteatterin yrityksessä rima jää ylittymättä.
Dramatisoinnin tekijän oli tottakai aloitettava työnsä valinnalla. Tervon 400-sivuisen teoksen mahduttaminen yhden illan teatteriesitykseen olisi mahdottomuus. Nyt jo kolmannen kerran (Myyrä 2008, Koljatti 2010) Tervon tekstiin kiinni käyvä käsikirjoittaja Sami Keski-Vähälä on viiltänyt näyttämölle romaanista sinänsä mielenkiintoisen palasen, jossa kerrotaan marsalkka Mannerheimin junamatkasta pääsiäisenä 1920 Tampereen vapauttamisen kunniaksi järjestettyihin suojeluskuntajuhliin. Tampereelle on matkalla myös kolme itärajan takana koulutuksensa saanutta punaupseeria, tehtävänään murhata Mannerheim.
Marsalkan matkaan lyöttäytyy lakimiesnainen Ellen Kataja, joka on saanut vihiä murhahankkeesta ja haluaa varoittaa marsalkkaa.
Esitys keskittyy tapahtumiin junavaunun hytissä. Lähdeteoksen rikkaan taustan esiinpano jää välähdyksenomaisesti toteutettujen takautumaripausten varaan.
Pahimmillaan sisäluentaa
Ratkaisu lienee käytännön sanelema ja siten kai ymmärrettävä, mutta tässä on esityksen nurinkurisuus. Nuo takautumat kun juuri ovat toteutuksen näytelmällisintä ainesta. Vain vähän kärjistäen voi sanoa, että ilman niitä esitys olisi kuin näyttämöllistä kerrontataidetta, pahimmillaan kuin sisäluentaa.
Minun käy sääliksi näyttelijää, joka romaanista dramatisoidun näytelmän ohjauksessa joutuu käyttämään ammattitaitoaan näyttelemisen sijasta siihen, että kertoo mitä tapahtui sitten, mitä tapahtui sitten, mitä sitten…
Paperilta tuollainen maistuu.
Paperin maussa mentiin pisimmälle etukäteen kohutussa rakastelukohtauksessa. Kataja seisoo näyttämön etualalla alushoususillaan, Mannerheim taaempana vyön solki avattuna. Kataja kertoo lakimiesnaisen kuivalla tyylillä miten se tehtiin ja teksti projisoidaan lakanalle varmuuden vuoksi kaikkien nähtäväksi kirjallisesti sanasta sanaan.
Säälin tunteeni kohdistuu ennen kaikkea suurimman kertojataakan Katajan roolissa kantamaan joutuneeseen Sanna-June Hydeen. Käsikirjoitus ja ohjaus eivät anna hänelle eväitä huippusuoritukseen. Sen sijaan Rossi-Hevoskoski-Bergman -punaupseeriroolien Rauno Ahoselle, Risto Kaskilahdelle ja Leena Rapolalle eväitä suorastaan syljetään. Vankkaa moniroolityötä kolmikolta, Rapolalta varsinkin urakkatyyliin.
Carl-Kristian Rundman taitaa marsalkan roolin siinä missä kuninkaankin (Kuninkaan puhe). Tuollainen jäykkiskuva meillä merkkihenkilöstämme on. Rundman on ottanut selvää ajan tavat arvonsa tuntevan marsalkan ylhäisöpiireissä ja vie roolinsa läpi niistä tiukasti kiinni pitäen – turhamaisuuden elkeet mukaan lukien.
Helsingin kaupunginteatteri Studio Pasila: TroikkaKäsikirjoitus Sami Keski-Vähälä, ohjaus Kari Rentola. Lavastus Katariina Kirjavainen. Puvut Sari Salmela. Naamiointi Aino Hyttinen. Valosuunnittelu Teppo Saarinen. Äänisuunnittelija Ari-Pekka Saarikko.Rooleissa Sanna-June Hyde, Eero Saarinen, Carl-Kristian Rundman, Rauno Ahonen, Leena Rapola, Risto Kaskilahti
lehti 