Punkkarista tuli teatterintekijä

– Mokat ovat oleellinen osa teatterin lumoa, sanoo pieksämäkeläisen Sateliittiteatterin moottori Risto Mykkänen.

– Teatteri ei ole elokuva, josta voidaan aina ottaa uusi otto, jotta lopputulos on täydellinen.

Mykkänen sanoo, että jokainen esitys on valtavan yhdistelmän tuote.

– Eli minulle se mielenkiintoisin vaihe teatterin tekemisessä on ajanjakso siitä kun valitsen näytelmän, joka tehdään aina ensi-iltaan asti. Se on joka kerta erilainen prosessi.

Sateliittiteatteri nähdään nyt viikonloppuna toista kertaa Työväen Näyttämöpäivillä

Mikkelissä.

– Mitään urasuunnitelmaa teatterin suhteen ei ole ollut, asiat ovat vain tapahtuneet. Kun aloitimme Sateliittiteatteria, niin ajattelimme, että nurkassa nyhvätään jotain juttua, ja nyt sitten ollaan menossa taas Näyttämöpäiville.

– Että hohhoijaa! huudahtaa Mykkänen tyytyväisenä, ehkä hieman ihmetellen. Ehkä ei sitten kuitenkaan, sillä onhan Sateliittiteatteri tehnyt historiansa aikana paljon erilaista, ja osaa tehdä. Teatteri on toki esiintynyt muillakin valtakunnallisilla teatteripäivillä.

Pieruryhmä herätti kiinnostuksen

Noin neljännesvuosisata sitten Risto Mykkänen, 50, oli nuori punkkarimies. Teatteri ei olisi oikein voinut vähempää kiinnostaa.

– Olin tuolloin muuttanut Pieksämäelle, jossa toimi taideryhmä Vox Flatus, Pierun Ääni. Se teki teatteria, rockia, performanssia. Näin, että tällainenkin voi olla oikein elävää.

Nyt siis tilanne on kääntynyt päälaelleen. Nyt Mykkänen on harrastajateatterin kanssa tekemisissä käytännössä päivittäin, ja työssäänkin järjestelee kulttuuriasioita. Mykkänen työskentelee kehitysvammaisten palvelukodissa ja suunnittelee sen asiakkaiden vapaa-aikaa.

Sateliittiteatteria syntyi aikoinaan Mykkäsen ja muutaman muun touhuista.

– Perustettiin tämä vuonna 1993, kun kaveriporukalla tehtiin lastennäytelmä Veljeni Daram. Se porukka hajosi osin henkilöristiriitoihin.

Satelliittiteatterin aikuisten näytelmät ovat paljolti surumielisiä, vakavia. Suuria teemoja ovat syntymä, kuolema, rakkaus, yksinäisyys, eletty elämä joka ei mennytkään niin kuin oli haaveiltu.

– Vastapainoksi on tehty lastenteatteria; se on hauskaa ja iloista, sanoo Risto Mykkänen.

Vox Flatuksessa Mykkänen oppi nopeatempoisuuden, joka oli ryhmälle tyypillistä.

– Omat maneerinikin ovat sellaiset, että jos pääsen valloilleen, niin olen hirmu nopeatempoinen ja heilutan käsiä, kuvailee Mykkänen tapaansa tehdä teatteria.

– Ei ole ohjaaja niitä hirveesti karsinut.

Mutta teatteri on erilaisia rooleja, ristiriitoja, tunnelmia eri näytelmissä, eri aikoina. Vaikka Mykkäsen maneerit saattavat olla ripeitä, hän kaipaa myös rytmiltään rauhallista, hidastempoista teatteria.

– Se oli minulle iso oivallus. Sellaisessa voi oikeasti kuunnella vastanäyttelijää, ei vain tykittää vuorosanojaan. Siinä syntyy näyttelijöiden välille aidompi keskustelu. Eli että näyttelijöiden dialogi olisi mahdollisimman aitoa, tavallista ihmisten keskustelua. Kuunnellaan ja reagoidaan siis ensin ja vasta sitten sanotaan.

– Oli kiva huomata, että vielä vanhempana voi oppia uusia asioita. Se oli hieno kokemus.

Pomossa pitää olla diktatorisuutta

Liika demokraattisuus haittaa teatterintekoakin. Jonkun pitää ottaa johtajan rooli ja pysyä siinä. Mykkänen sanoo olevansa joskus liiankin demokraattinen.

– Kerran ei saatu edes tekstiä valittua. Niinhän se ei voi mennä vaan jonkun on oltava pomo kuten työpaikallakin, jotta saadaan jotakin valmiiksi.

Myös kiireinen arkirytmi näkyy harrastajateatterien arjessa.

– Pienelläkin ryhmällä saadaan pitkään katsoa kalenteria, jotta saadaan kaikki aikataulut sovittua.

Käytännössä Sateliittiiteatteri toimii nykyisin niin, että Mykkänen valitsee ensin näytelmän, sitten etsii näyttelijät ja ohjaajan sekä muun työryhmän. Hän toimii myös tuottajana eli käytännössä kerää pääosan rahoituksesta ja neuvottelee harjoitus- ja esitystiloista.

Pieksämäellä on paljon harrastajateatteriryhmiä.

– Ihmiset liikkuvat ryhmästä toiseen. Paljon nuoria lähtee pois heidän lähtiessä opiskelemaan.

Myös työ asettaa monelle rajoja teatteriharrastukseen. Satelliittiteatteri toimii säännöllisen epäsäännöllisesti. Välillä näyttelijät pitävät taukoa, välillä ovat muissa ryhmissä.

Sateliittiteatteri oli edellisen kerran Näyttämöpäivillä vuonna 2000.

– Silloin arvosteluraati mietti, että mikä tämä meidän esitys oikein on. Sitä piti vähän avata heille.

Tuolloin ryhmä esitti Tursaspyyhekumin. Se on tragikoominen tarina naisen ja miehen, kahden totuudenetsijän kohtaamisesta. Kun omat voimat on kulutettu, ja pää on täynnä kysymyksiä, niin tarvittaisiin korvaa, joka todella kuuntelee. Näytelmän on kirjoittanut japanilainen Minoru Betsuyaku.

– Näyttelijätyöltään Tursaspyyhekumi on hidastempoinen näytelmä, esimerkiksi päätä käännetään todella hitaasti, ei ole kiire mihinkään. Se oli minun oman näyttelijätyön kannalta todella iso juttu, kuvailee Mykkänen juuri opetteluaan rajutempoisista maneereista rauhalliseen ja luonnonmukaiseen artikulointiin.

Tänä viikonloppuna ohjelmistossa on tunnin kestävä Nikolai Koljadan Persialainen syreeni. Se on tarina yksinäisistä ihmisistä suuressa lähiössä. Näytelmä on kuvaus ikuisesta kaipauksesta. Koljada käyttää värikästä ja tyyliteltyä, mutta silti uskottavaa kieltä.

Näytelmän ohjaus on Marja-Liisa Lintusen, suomennos on Mikko Viljasen, musiikki Herkko Nenosen ja rooleissa ovat Annikki Saha ja Risto Mykkänen. Tuottajana on Tara McLees.

”En tykkää olla esillä”

Vasemmistoliittolainen Risto Mykkänen vaikuttaa Pieksämäen kaupunginvaltuustossa. Hän on ehdolla myös kevään eduskuntavaaleissa. Mykkäsen arkielämä eroaa teatterista. Hän ei halua olla esillä fyysisenä minänään.

– Teen poliittista työtä mieluummin kirjoittamalla kuin esiintymällä. Esimerkiksi makaan sohvalla ja teen siinä politiikkaa, vaikutan kirjoittamalla. Tykkään olla esillä vain näyttämöllä. Teatteri on tehnyt minua jonkin verran sosiaalisemmaksi.

– Jännitän paljon, opettelen kaikki hyvin ennakkoon, jotta esitys sitten luistaisi hyvin.

– Joskus sitä katsoo tyhjälle näyttämölle ennen esityksen alkua ja tulee sellainen epätodellinen olo, että tuollako sitä on loppuunmyydyissä esityksissä.

Työväen Näyttämöpäivät 30.1.–1.2. Mikkeli. Persialainen syreeni la 31.2. klo 10.00 ja 12.55.