Suomen romanien oikeudet saivat skandaalin kautta potkua voimakkaalle kehityskululle 1960- ja 70-lukujen taitteessa. Siihen mennessä huomattava osa romaniväestöä eli kiertolaisina ja valtavassa köyhyydessä. Monet sotien jälkeisestä Karjalasta muuttaneet romanievakot jäivät ilman asuntoa, minkä takia irtolaislaki yhdistettynä sallittuun syrjintään teki romanien poliittisesta aktivoitumisesta olematonta. Äänioikeus ei voinut toteutua ilman pysyvää osoitetta.
Kun suuri joukko Suomen romaneja muutti Ruotsiin työn, asunnon ja aikuiskoulutuksen perässä 1960-luvulla, Ruotsi alkoi vaatia naapurimaataan hoitamaan romanien aseman kuntoon. Tilannetta on kuvattu skandaalimaiseksi epäkohdaksi, mikä lopulta sysäsi Suomen parantamaan romanien oikeuksia. Romaniasiain neuvottelukunta vaikutti aktiivisesti siihen, että syrjintä kiellettiin lailla vuonna 1971. Irtolaislaki kumottiin viimein vuonna 1983.
Sarita-Friman-Korpela on tutkinut romanien poliittisen ajattelun ja identiteetin kehitystä väitöskirjassaan. Hän pitää 1970-luvulla alkanutta muutosprosessia käänteentekevänä kehityskaarena Suomen romanien oikeuksien toteutumisessa.
Romaniehdokkaan on vedottava kulttuuritaustaansa laajempaan äänestäjäkuntaan päästäkseen läpi vaaleissa.
– Romanien poliittinen vaikuttaminen on tärkeää, koska politiikassa tehdään myös heitä koskevia päätöksiä. Vaikka rasismi ja vihamielisyys ovat nousussa, ei pelon pitäisi antaa kaventaa osallistumista, Sarita Friman-Korpela painottaa.
Oma yhteisö ei riitä tueksi
Vaikka romaneja pidetään taitavina puhujina, heidän retoriikkaansa on kuultu harvoin politiikan kentällä. Parhaimmillaan romanitaustaisia ehdokkaita on ollut arviolta toistakymmentä vuoden 2003 eduskuntavaaleissa, ja kerran romaniehdokas on yltänyt varasijalle eduskuntaan, vuonna 1995. Tämän vuoden eduskuntavaaleissa on mukana ainakin kuusi romaniehdokasta kolmessa eri puolueessa.
– Romaniehdokkaan on vedottava kulttuuritaustaansa laajempaan äänestäjäkuntaan päästäkseen läpi vaaleissa. Onkin virhe ajatella, että vähemmistöryhmään kuuluva poliitikko edustaisi koko ryhmää, vaan sen sijaan romanius voi olla yksi elementti vaaliohjelmassa.
Romanien kokemukset Suomen kunnallispolitiikassa kertovat myös asiattoman puheen ja rasistisen argumentoinnin kohteeksi joutumisesta. Perusarvoja kuten tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja julkista palvelua, pitäisi nousta rohkeasti puolustamaan kaikissa puolueissa Friman-Korpelan mielestä.
– Koen, että poliittiset arvot ovat käymistilassa. Tarvitaan maailmankatsomuksen avartamista ymmärtää erilaisista lähtökohdista tulevia.
Sisäistä keskustelua tarvitaan
Suomen romanien oikeuksien kehityksen taustalla on onnistunut yhteistyö virkamiesten ja poliittisten toimijoiden kanssa. Lisäksi universaalipolitiikka takasi, ettei romaneja eristetty omille asuinalueilleen, vaan he päätyivät asumaan kantaväestön keskuuteen 1970-luvun uudistusten myötä.
Friman-Korpela työskentelee romaniasioiden neuvottelevana virkamiehenä sosiaali- ja terveysministeriössä ja tekee yhteistyötä romaniasioissa myös Euroopan tasolla. Hänen mukaansa erityistoimenpiteiden välttäminen niin pitkälle kuin mahdollista olisi parasta romanipolitiikkaa esimerkiksi entisten kommunistimaiden romaniongelman selvittämisessä.
– Romanit olisi päästettävä samalle lähtöviivalle kuin muutkin ryhmittymät.
Friman-Korpelan väitöskirjan ydin oli selvittää, mikä on ollut romanien yhteiskunnallisessa toiminnassa erityisen poliittista. Tämän tiedostaen romanien olisi uskaltauduttava myös erottua ryhmästään. Omiin asioihin vaikuttamisen esteiden tutkimisessa Friman-Korpela perää myös romanien sisäisen keskustelukulttuurin avautumista.
Asenteet kaipaavat tarkistusta
Sarita Friman-Korpela on ensimmäinen romanitaustainen väitöskirjan tekijä Suomessa, ja hän on aina ollut kiinnostunut valtio-opista. Hän pitää suomalaista tasa-arvoista koulujärjestelmää merkittävänä mahdollistajana akateemiselle uralleen, sillä taustaltaan hän on molempien sukujensa ensimmäinen ylioppilas. Silti hän ei ole kokenut mitään muista nuorista poikkeavia esteitä opiskelujensa parissa.
– Sekä kantasuomalainen että romanitaustainen sukuni ovat aina kannustaneet opiskelemaan. Pääosin romaniperheet ovat ylpeitä lastensa koulumenestyksestä, ja asenteet kouluttautumista kohtaan ovat muuttuneet myönteisiksi.
Romanien elämäntavoissa on silti vielä piirteitä, jotka saattavat jarruttaa opiskelua ja urakehitystä. Monet romaninaiset menevät naimisin nuorena, mikä usein katkaisee opiskelun. Valtaosa romaninuorista valitsee ammattikoulun lukion sijaan, joten akateeminen ura on harvinaisempaa.
Romanien yhtenäiskulttuuri on kantaväestöä vahvempi, ja henkilökohtaisissa ratkaisuissa yhteisöllinen paine saattaa olla voimakasta. Tämä on tullut esille romaninaisten mahdollisuuksissa osallistua työelämään. Perinteisen romaniasun käyttäminen saattaa estää työpaikkojen saantia, koska työnantajat eivät välttämättä pyri näkemään romaniasuisen työnhakijan yksilöllisiä ominaisuuksia.
Moni romaninainen on tottunut vaihtamaan romanihameensa työasuun työpäivän ajaksi. Silti romaniyhteisön häveliäisyyssäännöt saattavat rajoittaa romaninaista niin, että hän ei halua tulla nähdyksi ilman romanihametta oman yhteisönsä silmissä.
– Romaniperinteiden noudattamisessa on valtavasti variaatioita eri sukujen ja alueiden sisällä. Koen, että joustavuus on viime aikoina lisääntynyt romanien suhteessa työelämään.
Pitkän tähtäimen romanipolitiikkaa
Suomessa asuu nykyisin noin 10 000 romania, ja koko Euroopassa heitä on noin 15 miljoonaa. Friman-Korpelan tutkimus huomioi, että entisten kommunistimaiden romaniväestön kurja asema on varsin rinnasteinen Suomen tilanteeseen ennen 1970-luvun muutoksia. Romanien ihmisoikeuksia on poljettu voimakkaasti esimerkiksi Romaniassa ja Bulgariassa, ja romanivastaisuuden nousu on saattanut näkyä myös aseena populistisissa liikkeissä.
– On ehdottomasti pyrittävä estämään se, että minkään ryhmän sortamisella ei voiteta vaaleja, Friman-Korpela huomioi.
Suomalaisen romanipolitiikan ansio on ollut hyvät yhteistyön perinteet. Silti Friman-Korpela haluaisi nostaa poliittisen aktiivisuuden astetta romanien erilaisissa yhteistyöelimissä, joissa keskustellaan paljon kulttuurista ja yksilöstä, mutta ei niinkään yhteiskunnallisista ilmiöistä.
– Romanipolitiikassa on noustava yksilötasolta ja projektiluonteisista tavoitteista laajempaan vaikuttamiseen. Olisi katsottava kehitystä pitkäjänteisesti, nostettava romanien koulutustasoa sekä seurattava politiikkaa.
Äänestysaktiivisuuden lisääminen on haaste myös romanien keskuudessa. Löytyykö vähemmistöjen tuntoja edustavia ehdokkaita?
YTM Sarita Friman-Korpelan valtio-opin väitöskirja ”Romanipolitiikasta romanien politiikkaan. Poliittisen asialistan ja toimijakonseption muutos 1900-luvun jälkipuoliskon Suomessa”, Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research.
lehti 