Kansallisteatterin Sotaturstit on teatteritapaus
Kansallisteatteri: Pieni näyttämö: Laura Ruohonen: Sotaturistit. Ohjaus: Åsa Kalmér. lavastus Åsa Kalmér ja Ann Bonander-Looft. Puvut: Ann Bonander-Looft. Musiikki Daniel Hjorth. Rooleissa: Ulla Raitio, Kristo Salminen, Markku Maalismaa, Jussi Lehtonen, Jaakko Kytömaa, Seela Sella, Veikko Honkanen, Sari Puumalainen, Samuli Niittymäki.
”Sota on kulttuuria, ilman sotaa meillä ei olisi edes perunaa”, sanoo sotaturisti Nisse, joka rakastaa nähdä laivojen hajoavan tykkitulessa. Nisse on sotaturismin konkari. Oolannin sota on hänestä keskinkertaista viihdettä.
Laura Ruohonen sai aiheen upeaan näytelmäänsä Sotaturistit vuoden 1854 Aftonbladeteista, joissa mainostettiin retkiä Oolannin sotaan.
Krimin sodan sivutuotteena brittilaivasto taisteli muun muassa Ahvenanmaan edustalla ja sinne ruotsalaiset laivayhtiöt tekivät risteilyjä. Lehtimainoksissa kerrottiin miten kanuunoiden tulituksen ja palavien linnoitusten lämmön saattoi aistia läheltä. Hyvällä onnella turisti pääsi jopa syöttämään sotavankeja. Laivalta sai ostaa ruokapaketteja.
Sotaturistit on irvokas farssi, jota katsoessa nauru monesti juuttuu kurkkuun. Mutta Ruohosen tapa kertoa sodasta, julmuudesta ja ihmisistä on sata kertaa tehokkaampi kuin 1970-luvun propagandateatterin.
Katsotaanpa miten
linnoitus räjähtää
Sotaturistien keskiössä on joukko keskiluokkaisia tukholmalaisia. He ovat risteilyllä höyryalus Linköpingillä määränpäänä Bromarsundin linnoitus. Venäläiset olivat jo antautuneet ja linnoitus oli tarkoitus tuhota. Tuhoamisesta oli ilmoitettu hyvissä ajoin etukäteen. Liittoutuneet halusivat katsojia esitykselleen. Olihan se propagandavoitto.
Risteilylle osallistuu isänsä kanssa nuori Inge, isä Svensson harjoittaa sotamuistobisnestä. Isän kaveri on Nisse, alusvaatetehtailija, jonka elämälle antaa potkua matkailu taistelupaikalta toiselle, mitä raaempaa sen parempi. Muut ovat vain ahnaan uteliaita.
Ainoastaan Inge haluaisi olla ihan jossain muualla.
Seurueessa on myös amerikkalainen lehtimies (Jussi Lehtonen), joka ei oikein tiedä miten olla. Hän on liberaalin amerikkalaisen perikuva, ei sellaiselle hyvin käy. Kyyniset skandinaavit passeineen selviävät lähes kaikesta.
Uteliaisuus on
perusominaisuus
Sotaturistit haluavat nähdä taistelun kiihkoa, kuulla kuolevien huutoja, kerätä sotatantereelle jäänyttä romua; verinen pistin on loistava muisto.
Jotkut psykologit uskovat, että ihmiset, joilla ei ole mielikuvitusta, haluavat itse nähdä ja kokea veren hurman. Heistä tulee kuoleman tuijottajia ja tappajia.
Ehkä asia ei ole niin yksinkertainen, melkein jokainen ihminen on raadollisella tavalla utelias. Onnettomuus- ja murhapaikoille kerääntyy aina väkeä – ihan tavallisia ihmisiä.
Napoleonin sotien aikana suuret taistelut käytiin alavilla kentillä, ympäröiville kukkuloille tuli tuhansia katsojia, tuolien kauppaajat ja makkaranmyyjät ansaitsivat erinomaisesti. Steinbeckin poika kirjoitti Vietnamin sodan aikana, että ei ole koskaan nähnyt mitään niin kaunista kuin pommien tuiskeessa palavat kylät.
Seela Sella on
ihana amiraali
Sotaturistit on vahvaa, komeaa teatteria. Ohjaaja Åsa Kalmér on sisäistänyt Laura Ruohosen tekstin. Lavastus ja puvut myötäilevät valittua tyyliä.
Näyttelijät tuntuvat nauttivan rooleistaan. Markku Maalismaa on karmaiseva Nisse, joka nauttii joka hetkestä, jossa veri virtaa ja tuli riehuu. Hän haluaa itsekin osallistua toimintaan, mutta toki niin, että tarvittaessa on käsillä kunnon majoitus, hyvä ruoka ja kunnioittava kohtelu. Sitä ollaan sentään puolueettoman maan maksavia matkailijoita.
Svenssonia esittävä Kristo Salminen senkun paranee näyttelijänä iän karttuessa. Svenssonille bisnes on tytärtä tärkeämpää.
Aina tullessaan näyttämölle Seela Sella melkein varastaa koko shown. Hän on kerta kaikkiaan mahtava puoliseniilinä brittiamiraalina, joka on anonut siviiliin pääsyä dementian takia, mutta saanut kieltävän vastauksen.
Amiraali on koko sotatoimen absurdiuden symboli. Hän taistelisi mieluummin ranskalaisia kuin venäläisiä vastaan, mutta tässä tapauksessa ranskalaiset ovat valitettavasti liittolaisia. Hän pitää koirista enemmän kuin ihmisistä, koska koirat eivät voi valehdella, niiden hännän liikkeet paljastavat ne.
Ihmisen menestymisen perustuu valehtelemiseen, ihmisestä ei koskaan voi olla varma, ei voi olla edes varma onko hän hyvä vai paha tai jotain siltä väliltä.
Sotaturistien valoisana juonteena on Ingen ja brittisotilas Jonin rakkaustarina. Ulla Raitio ja Samuli Niittymäki ovat molemmat vielä Teatterikorkeakoulussa. Heistä tullaan kuulemaan.
Solovetskin
pyhä Karhukoppi
Sotaturistien toisessa näytöksessä ollaan Vienanmeren rannalla Solovetskin luostarisaarilla ja julmuus syvenee. Solovetsk on pyhä ja kauhea paikka. Jo tsaarit lähettivät luostarisaarille pahimpia poliittisia vankeja ja neuvostoaikana Solovetskista tuli vankileirien saariston kaamein koriste.
Nyt Solovetskissa on jälleen vain munkkeja, mutta yhä siellä on Karhukoppi, josta on heitetty ihmisiä kuolemaan, ja voidaan heittää edelleen.
Solovetskin vankileirin komendantin vaimo, aiemmin Bromarsundin komentajan vaimo Anna (Sari Puumalainen) on nainen, joka selviytyy sodassa miesten avulla ja tiukan itsesuojeluvaistonsa turvin.
Hän on niitä ihmisiä, jotka tietävät mitä tapahtuu, mutta eivät välitä. Sellaisia ovat useimmat meistä!
uutiskirje 
