Pimeän pojat

Zaida Bergrothin elokuva näyttää veljesparin silmin perheen särkymisen

Kaikki alkaa kirjeestä. Isoveli Rupert, 8, löytää isälle kuuluvan kirjeen ja pikkuveli Evert, 6, paljastaa sen äidilleen. Perheidylli romuttuu ja elämän mittainen alamäki alkaa. Keskiluokkaisen perheidyllin takaa paljastuu väkivaltaa, pettämistä ja alkoholismia.

Kuluu kymmenen vuotta ja menneisyyden haamut kummittelevat veljeksille edelleen. Kirjeen löytyminen aiheuttaa edelleen syyllisyyttä, koska kuka tietää miten olisi käynyt, jos kohtalokasta kirjettä ei olisi löytynytkään.

Veljesten välinen suhde on elokuvan kantava ydin, sillä he joutuvat seuraamaan molempien vanhempiensa sisäistä hajoamista.

– Perheen sisäiset, monimutkaiset suhteet tuntuvat minun maastoltani. Pidin myös siitä, että vaikka tarina on hyvin traaginen, siinä on myös paljon lämpöä ja huumoria. Se on tärkeää, sanoo Zaida Bergroth.

Näytelmän
jälkeinen aika

Viisi vuotta sitten Zaida Bergroth oli katsomassa Antti Raivion näytelmää Skavabölen pojat. Esitys teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että Bergrothin oli pakko saada siirtää näytelmä valkokankaalle.

– Näytelmä ei pyrkinyt yksinkertaistamaan henkilöitään. Siinä oli elämän makua. Erityisesti rakastin näytelmän kieltä.

Ensimmäisessä käsikirjoitusversiossa Bergroth oli hyvin uskollinen näytelmälle. Seuraavia versioita työstivät Raivio ja Jan Forsström. Bergroth sanoo elokuvan kuitenkin olevan hänen itsensä näköinen. Näytelmän suosio aiheutti ylimääräisiä paineita vain aluksi.

– En ihan tarkkaan ollut aavistanut sitä kuinka suuri menestys näytelmä oli. Alussa sen tiedostaminen aiheutti paineita, mutta käsikirjoitusvaiheessa tilanne muuttui. Skavabölen pojat alkoi tuntua minun tarinaltani. Myös Raiviolle oli tärkeää, että teen tästä oman näkemykseni mukaisen.

Hyvin valitut
näyttelijät

Elokuva-ala oli Bergrothille selvä valinta jo hyvin nuorena.

– Aloin harrastaa videokuvaamista kun olin 15-vuotias. Ajattelin, että kuvaaminen kiinnostaisi minua. Näyttelijöiden kanssa työskentely tuntui vieraammalta.

Mystiikka näyttelijöiden kanssa työskentelystä katosi viimeistään, kun Bergroth lähti 19-vuotiaana Prahaan opiskelemaan elokuva-akatemiaan, joka järjesti kursseja ulkomaalaisille. Skavabölen pojissa ei epävarmuudesta ole tietoakaan, kun Bergrothin apuna toimii sellaisia Suomen eturivin näyttelijöitä, kuten Martti Suosalo, Leea Klemola, Tommi Korpela ja Elina Knihtilä. Myös elokuvan nuori veljespari (Ilmari Järvenpää ja Onni Tommila) on hyvin valittu.

– Se oli pitkä vaihe, kun näyttelijöitä mietin ja etsittiin oikeaa perhettä. Siinä ei riittänyt, että löydettiin vain oikeat pojat, isoveli-pikkuveli-suhteen piti myös synkata. Suosalo ja Klemola ovat puolestaan ihmeellisiä ja harvinaisia näyttelijöitä. Nimenomaan siinä suhteessa, että he eivät valehtele kameralle, vaan ovat joka kuvassa vahvasti läsnä.

Naisen
asema

Skavabölen pojat on pohjimmiltaan lapsuudenkuvaus, ja tarkemmin kuvaus sen väkivaltaisesta lopusta. Samaa teemaa ja juuri poikien kautta nähtynä Bergroth on kuvannut ennenkin.

Valmistellessaan Skavabölen poikia, Bergroth ohjasi lyhytelokuvan Heavy Metal. Se kertoo sympaattisen tarinan siitä millaista on olla erilainen pienellä paikkakunnalla. Lyhytelokuva voitti aikoinaan Tampereen lyhytelokuvajuhlien pääpalkinnon.

– Tunsin lyhytelokuvan pääosanesittäjän kaltaisia ihmisiä ja vahvasti samaistuin itsekin häneen. En koe, että on eroja poikien ja tyttöjen tarinoiden välillä. Tärkeintä on, että voi vahvasti eläytyä. Skavabölessä eläydyin vahvasti molempiin veljeksiin, ja en olisi Raiviolle sellaista rohjennut ehdottaakaan, että mitä jos nämä olisivatkin tyttöjä, Bergroth nauraa.

Tarinan kannalta ei sukupuolella ole merkitystä. Samoin hän näkee tilanteen kun puhutaan elokuvien tekemisestä. Naisten roolista suomalaisessa elokuvanteossa on puhuttu paljon. Suomen elokuvasäätiöltä ei ole aiemmin juurikaan herunut rahaa naisille, mutta nyt linja on muuttunut. Kritiikkiä on tullut heti siitä, etteivät naiset tee tarpeeksi yleisövetoisia elokuvia.

– Onhan siinä jotain vinksallaan, että naisohjaajat ovat päässeet esille niin harvoin, mutta en usko, että ohjaajan sukupuolella on sen kummempaa merkitystä. Koko keskustelu on ollut keinotekoinen. Eihän se edes pidä paikkaansa, koska käsittääkseni viime vuosien suosituin elokuva on ollut Mari Rantasilan Risto Räppääjä.

Bergrothia on hehkutettu jo vuosia yhtä lupaavimmista suomalaisista ohjaajista. Nyt kun monen vuoden odotus pitkän näytelmäelokuvan valmistumisesta on ohi, ja elokuva on onnistunut, tulevaisuudelta voidaan odottaa vielä enemmän. Odotukset oman elokuvan menestyksen suhteen ovat Bergrothille enemmän henkiset kuin taloudelliset.

– Minulle olisi tärkeää, että elokuva tavoittaisi ihmisiä ja elokuvalla olisi jotain merkitystä katsojille. Minulle ei varsinaisella katsojamäärällä ole väliä, mutta tietysti rahoittajien ja levittäjän takia toivon, että katsojat löytäisivät tämän.

Saksan
markkinoille

Suomen ensi-illan jälkeen Skavabölen pojat lähtee myös Saksaan, koska Suomen mittakaavassa kallis elokuva on osittain rahoitettu saksalaisvaroin. Sinne meno tuottaa omia omituisuuksiaan.

– He haluavat ensin nähdä kuinka elokuva menestyy Suomen elokuvateattereissa. Varmaa on kuitenkin, että elokuva dubataan saksaksi. Ei siinä mitään, Bergroth nauraa.