Viimeinen sana
Kun kuluvaa vuotta arvioi poliittisesti, ensimmäisenä mieleen tulee kuvia leikkaussaksista, giljotiineista, jäätävistä tuulista ja SSS-miehistä. Perskekohallituksen kurjistusohjelmaa seuranneiden tunnelmien perusteella tuleviin mielenosoituksiin voidaan odottaa ysärin lamatyyliin hirttoköysiä ja traktoreita.
Näin siis, kun politiikka käsitetään suurien talouspalikoiden säätämiseksi. On se sitä, mutta ei pelkästään. Leikkauspolitiikan ja muiden palikoiden alla muhii arkielämän kumouksellinen keitto, joka saattaa vielä juuttua leikkaajan kurkkuun.
Kevät on vaaleista huolimatta ollut Suomessa muutoksen kevät. Feminismi löi läpi. Enää ei voi olla seksistinen mulkku ilman, että siitä nousee kohu ensin sosiaalisessa mediassa ja blogeissa, sitten valtamediassa.
Leikkauspolitiikan alla muhii arkielämän kumouksellinen keitto.
Ongelmia on edelleen valtavasti, mutta sukupuolen, pukeutumisen tai seksuaalisuuden perusteella syrjivät nostetaan julkisuuteen kritiikin kohteeksi, oli kyse Otaniemen teekkariyhteisöstä, iltapäivälehden lööpistä, työpaikkahäirinnästä tai lapsen pukeutumisesta. Yhä useampi uskaltaa tunnustautua feministiksi.
Keskustelu kehitysvammaisten asemasta on myös lyönyt läpi, kiitos Pertti Kurikan Nimipäivien ja kiivaan mediakeskustelun. Samoin kasvissyönti ja antirasistinen keskustelu edistyivät, kuten joka vuosi. Myös asenteet perustuloa kohtaan ovat kääntyneet myönteisiksi.
Yhä harvempi suomalainen suorittaa militaristista kuria ja myrkyllistä miehisyyttä opettavan armeijan. Yhä useammalla on kavereita, puoliso tai muita tuttuja muualta maailmasta. Normista poikkeavaa elämäntyyliä ei syrjitä yhtä hanakasti. Suomi on entistä moninaisempi.
Perussuomalaiset marssivat läpi instituutioiden ja taloudelliset asenteet koventuvat, mutta arjessa ihmiset ovat aiempaa avoimempia erilaisuudelle seksuaalisuuden, sukupuolen, etnisyyden ja elämäntapojen suhteen.
Arjen asenteista muodostuva keitto voi joko ruokkia tai syövyttää vallan palikoita.
Rasistit harvoin nousevat valtaan ilman, että arjessa monet ilmaisevat ensin itse rasistisia asenteita. Vastaavasti tukahduttavat hallinnot kaatuvat vasta, kun arkielämä on ensin muuttunut riittävän ristiriitaiseksi suhteessa hallintoon.
Jos voitetaan ensin arvot, asenteet, tavat ja ideat, siis politiikan esiaste, niin poliittisten instituutioiden voittaminen on huomattavasti helpompaa. Tai ehkä kaikkia instituutioita ei edes tarvitse vallata, jos arjen muutos on riittävän voimakas.
Paremman politiikan tulevaisuus voi siis löytyä aivan muualta kuin vaaleista tai hallitusohjelmista. On mahdollista tehdä tärkeitä asioita oikeistohallituksen elämää vihaavasta talouspolitiikasta huolimatta.
Jokainen voi arjessaan vaikuttaa esimerkiksi moralisoivaan ja köyhiä kyykyttävään työetiikkaan, joka perustuu sääntöjen noudattamiseen ja kovaan työntekoon näiden mielekkyyttä miettimättä. Jokainen voi vaikuttaa siihen, mistä puhutaan ja mitä poliittiset sanat tarkoittavat julkisuudessa.
Hallituksen elämää vihaavan politiikan voi korvata vallan hierarkioita jäytävällä arjen rakkaudella. Se on kumouksellinen poliittinen voima.
Muutoksen kevättä seuraa rakkauden kesä.
uutiskirje 