Aleksis Kivi: Nummisuutarit. Kivi-juhlilla Nurmijärven Palojoella. Ohjasi Atro Kahiluoto. Rooleissa ovat mm. Mikko Hyypiö, Petri Ojanen, Irja Rättö, Verneri Lilja, Juha Latvala ja Adeyemi Oguntuase. Ensi-ilta 26.6., esitykset 19.8. asti.
On iloisen odotuksen hetki mennä katsastamaan Nummisuutarien uutta sovitusta, Aleksis Kiven näytelmäteksti antaa sen verran taipuisan ja monitahoisen pohjan. Jää varaa valita: on hauskuuden aineksia, kansantyyppejä, mielensyövereitä.
Näytelmän hauskin – ja painavin – juju piilee väärin perustein varkaaksi epäillyn Nikon osassa.
Tämänvuotisten Kivi-juhlien versio on Atro Kahiluodon käsialaa. Kutsu meni oikeaan osoitteeseen, eihän taiteilijaprofessori ihme kyllä ole Taaborinvuorella aiemmin ohjannutkaan. Mutta nyt ohjaa, ja rohkein leikkauksin ja korostuksin.
Sivuuttamattomat päähahmot ovat totta kai kuvassa keskellä, mutta lukuisten sivuhenkilöiden asemesta Kahiluoto nostaa enemmän näkyviin kylää, ihmisjoukon kollektiivista luonnetta. Nummisuutarin veljekset Esko ja Iivari, kasvattityttö Jaana, isä Topias ja äiti Martta – he kaikki ovat pikemminkin esimerkkejä yhteisöstä kuin suurensuuria poikkeuksia.
Kelle ihmiselle tahansa voi lopulta käydä miten hyvänsä.
Karsintaa roimalla kädellä
Napakan ohjauksen eteen Kahiluodon on täytynyt typistää, yhdistellä ja ohittaa käänteitä ja vaiheita roimalla kädellä. Enimmäkseen se toimii ja tehoaa hyvin. Kuitenkin aika ajoin havaitsen kaipaavani pitempiä otteita Kiven ihmeellisesti kuplivasta alkuperäkielestä, suomen kauneudesta ja rikkaudesta, johon harva hänen jälkeensä on yltänyt. Parikin selvempää kielellistä suvantoa olisi auttanut asiassa.
Puheilmaisua rajoittanee harrastajanäyttämö. Koska minuutinkin kestävä monologi, joka olisi vaativa jo ammattilaiselle, saattaa mennä yli amatöörikykyjen, on ehkä ollut varmempaa jättää sellaiset tyystin pois. Kahiluoto ohjaakin kautta linjan liikkeen, suuren ihmisryhmän ja kokokuvan ehdoilla.
Hieno oivallus
Eskoa esittää liikkuvainen Mikko Hyypiö. Hänen fyysinen läsnäolonsa on hyvä, jos artikulaatio jättääkin toivomisen varaa. Petri Ojanen ja Irja Rättö Topiaksena ja Marttana tekevät luotettavat suoritukset, ja Rättö paitsi suoranuottisena pirttihirmuna myös eroottista vetovoimaa väläyttäen. Sivurooleissa on useita mainioita kasvoja.
Eskon levottomana Iivari-veljenä on nuori Verneri Lilja. Hieman liiallisen sähläyksen läpikin paistaa Liljan kiistaton lavalahjakkuus, ja hänen uraltaan on lupa odottaa lisää hyviä näyttöjä.
Näytelmän hauskin – ja painavin – juju piilee väärin perustein varkaaksi epäillyn Nikon osassa. Kun yhtäkkiä Nikona esiin ilmestyy musta afrikkalainen Adeyemi Oguntuase, koko esitys saa aivan uuden suunnan. Silmänräpäyksessä Taaborinvuorelta tähyillään paljon tavanomaista kauemmas ja syvemmälle. Mikä oivallus, ajaton ja ajankohtainen kommentaari!
Niin ikään uhkarohkeaa on kuvata sisältä Iivarin ja Eno Sakerin (Petri Peltoniemi) juoppouden – ja juoppohulluuden – kuiluja. Näyttämöllä se pääosin toimii, joskaan yleisössä ei läpimeno ole yhtä taattua. Nimittäin odotukset siitä, miten Nummisuutarit ”pitää” kansalle tarjota, ovat varsin vakiintuneita.
Kahiluodon Nummisuutarit ei nouse täysosumaksi, mutta harrastajaryhmän esittämäksi se on varsin kelvollista tasoa. Teatteria rakastavan joukon työtä seuraa mielikseen.
Uusinta ja yllättävintä on ohjaajan tapa nähdä klassikko totuttua paljon yhteisöllisemmin silmin. Että ei se Esko sen juntimpi ole kuin kukaan toinenkaan. Ehkä vain hiukan vilpittömämpi.
uutiskirje 
