Yrjö Saraste toivoi (VL 4.9), että puheet eutanasiasta lopetettaisiin. Olen ihan samaa mieltä. Asian kääntöpuoli on sitten tuo otsikkoni: saako vanhus kuolla?
Kuolema on iso asia meille kuolevaisille. Emme ole ikuisia, vaikka eri uskontokuntien opetuksissa saarnataankin meitä odottavasta iankaikkisesta elämästä. Jack London kyseenalaistaa kuolemanpelon kirjassaan Merisusi. Miksi kuolemaa pelkäisi, kun seurauksena on iankaikkinen elämä. Vai emmekö uskokaan siihen?
Eutanasia on kyllä hieman teloitukseen viittaavaa, vaikka sitä voidaan puolustaa ja perustella ”järkisyillä”. Entä onko olemassa järkisyitä, joiden perusteella ikivanhan ihmisen elämää pitää suojella? Pitkittää?
Kyselimme kerran eräältä asiantuntijalta, mikä on se Tanskan malli vanhustenhoidossa. Hän kun oli käynyt paikan päällä. Niinpä tältä, uskonnolliselta ihmiseltä kuulimme tuomion. Se on huono malli: vanhainkodissa vanhukset juovat jopa kaljaa ja ottavat konjakkia yömyssyksi.
Täällä kotimaassa olen kuullut esimerkin, että pitkälti yli yhdeksänkymppiselle ihmiselle laadittiin tarkka ruokavalio, jotta hän laihtuisi terveellisiin mittoihin. Tämän, hyvin järjissään olevan ihmisen kanssa oli tullut asiasta riita. Miksei hän saisi syödä mieliruokiaan, vaikka ne tilanteeseensa nähden vähän raskaita olivatkin?
Monet meistä, minä mukaan luettuna, sanovat, että kunpa se kuolema aikanaan tulisi ”suorilta jaloilta” tai ”kaatuisin saappaat jaloissa”. Tämähän se ihannetilanne olisi oman ja yhteiskunnankin kannalta. Mutta kun se ei ole yleistä, vaan ennemmin tai myöhemmin useimmat meistä joutuvat turvautumaan yhteiskunnan apuun, kotihoitoon tai laitokseen.
Olisiko sittenkin edullisempaa ja varsinkin inhimillisempää antaa vanhusten vanheta viimeistä maalia kohti omin ehdoin? En nyt suosittele kaljaa ja konjakkia, mutta jos vanhus itse tykkää, niin miksi pitää jyrkästi kieltää ja tuomita? Tai yrittää syöttää ”terveellistä” ruokaa, josta vanhus ei pidä.
Luulenpa, että elämää ei pidennetä ihmistä kiusaamalla. Voi käydä päinvastoin.
uutiskirje 
