Keskusta sai ajettua itsehallintoalueet ja kokoomus valinnanvapauden sosiaali- ja terveyspalvelujen sote-ratkaisussa. Tulos oli tältä osin puhdas kompromissi.
Vielä viime vuoden puolella keskusta vastusti kokoomuksen vaatimusta valinnanvapaudesta, kuten kaikki muutkin eduskuntapuolueet. Keskustan ja perussuomalaisten selkäranka taipui lauantain vastaisena yönä, ja kokoomus sai tahtonsa läpi.
Entinen kansanedustaja ja viime kaudella sosiaali- ja terveyspalveluratkaisua neuvotellut Erkki Virtanen (vas.) arvioi itsehallintoalueiden perustamisen ja hallituksen pystyssä pitämisen muodostuneen keskustalle niin tärkeäksi, että tämä pehmitti keskustan valinnanvapauden kannalle.
Aluksi vaikuttikin siltä, että Sipilä ja keskusta olivat saaneet lopullisesti tarpeekseen kokoomuksen puolitoista vuotta jatkuneesta änkyröinnistä.
Kolmas kerta toden sanoi: muut puolueet saivat torpattua kaksi kertaa viime kaudella kokoomuksen valinnanvapauden lisäämistavoitteet.
– Päivystyksestä tulee vielä kova poliittinen vääntö. Nyt saattavat esimerkiksi sellaiset kaupungit kuin Hämeenlinna ja Riihimäki jäädä ilman päivystystä, Virtanen toteaa.
Miten kustannukset pidetään kurissa?
Valinnanvapaus saattaa kasvattaa päinvastoin kustannuksia, kun hallitus tavoittelee kolmen miljardin säästöjä uudistuksella. Tämä voi jäädä silkaksi haaveeksi, jos potilaat saavat valita palvelunsa ja lasku lähtee sotealueelle.
– Jos puhdas raha seuraa potilasta -malli toteutuu, tämä kasvattaa väistämättä kustannuksia, Virtanen arvioi.
Perusrakenne ei Virtasen mukaan ole huono sosiaali- ja terveyspalvelujen integraation kannalta, mutta hän epäilee valinnanvapauden syövän integraatiota.
– Etenkin terveyspalvelujen totaalimarkkinoistamiselle avataan nyt tietä. Suuret kansainväliset, ei Suomelle veroa maksavat, yritykset saattavat kaapata palveluja.
Hankala rakentaa toimivia palveluketjuja
Virtanen arvelee käytännössä olevan vaikeaa sovittaa yhteen etenkin sosiaalipalvelut ja yksityiset terveyspalvelut. Integraation ja kustannusten kurissa pitäminen on erittäin vaikeaa.
Vapaa valinta voi lisätä myös turhaa kysyntää ja kasvattaa kustannuksia. Hän arvioi, että valinnanvapauden järjestäminen palvelusetelien kautta kasvattaisi eriarvoisuutta. Myös laadun valvonta on suuri haaste.
Olipa valinnanvapauden malli mikä tahansa, Virtasen mukaan lainsäädännön valmistelu vie aikaa. Muutoin lainsäädännölle on olemassa pohjaa jo edelliseltä kaudelta.
Valtio vahtii rahoitusta
Virtanen arvioi, että sote-päätöksenteossa kyse on ”kaikkien aikojen keskittämisestä”. Valtio tekee joka viides vuosi järjestämispäätöksen, joka valmistellaan viidellä erityisvastuualueella (erva) virkamiesvetoisesti. Valtio ja erva-alueet vahtivat sekä rahoja että tasa-arvoisten palvelujen toteuttamista.
Palvelut sote-alueilla on järjestettävä valtion antaman raamin puitteissa. Virtanen epäilee, että valtiovarainministeriö kaappaa mielellään järjestämissopimuksen päätöksenteossa vallan sosiaali- ja terveysministeriöltä.
– Erva-alueilla valmistellaan, valtio tekee ratkaisevat päätökset ja vaaleilla valittavat päättäjät toteuttavat nämä päätökset, kärjistää Virtanen.
Perustuslaki tuskin este
Edellisellä kaudella sote-ratkaisu kaatui peruslaillisiin ongelmiin ja etenkin kuntien itsemääräämisoikeuteen. Nyt kunnat on lakaistu sote-ratkaisussa täysin sivuun.
– Nyt syntyykin voimavaroiltaan hyvin erilaisia sote-alueita, mutta ei yhtään liian heikkoa aluetta hoitamaan sote-palveluja. Erva-alueet vahtivat omien sotealueidensa resursseja, mutta miten käynee kansanvallan, Virtanen arvioi.
Myös hallintohimmelit lisääntyvät toisin kuin hallitus väittää. Sote-päätöksenteko jakautuu eri tasoille. Terveyden edistäminen jää kunnille. Uutena tulevat sote-päätöksentekoon 15 sotealuetta ja valtio. Useita kymmeniä kuntayhtymiä kuitenkin poistuu.