Perivenäläisyyttä kuvaavan, absurdin huumorin mestari F.M. Dostojevskin (1821–81) satiireissa kirjailija nauraa räkäisesti ihmisten narriudelle. Imartelu kun avaa kummasti niin rakkauden kun kukkaronkin pauloja.
Tyhjänpuhumisen ja juonittelun mestareita ovat usein yläluokkaiset naiset röyhelöissään.
He juonittelevat uhriensa selän takana oma taloudellinen etu mielessään. Ahnaat hyötymistavoitteet kuorrutetaan sokeroiduilla sanoilla mielistelevien sananparsien höystäminä.
Sirkku Peltolan Dostojevskin Vanhan ruhtinaan rakkaus -romaanin pohjalta Tampereen Työväen Teatterille dramatisoima ja ohjaama mainio Papparaisen uni ei tee tässä suhteessa poikkeusta.
Siinä rappeutuva, mailleen menevä venäläinen aatelisto viettää farssimaista riemujuhlaansa.
Naimakauppoja ja naururyppyjä
Toinen päähenkilö Maria Aleksandrovna (Tuire Salenius) on viriili juonittelija ja patologinen valehtelija. Hän kutsuu kartanoonsa höperön ruhtinaan (Esko Roine), naittaakseen tämän 23-vuotiaalle, viehkolle tanssijatyttärelleen Zinalle.
Pikkukaupungin seurapiireissä mikään ei pysy salassa, ei Maria Aleksandrovnan suunnittelemat naimapuuhatkaan. Ruhtinaan varakkuus saa kummasti vipinää Aleksandrovnan ja muidenkin kylän naisten kinttuihin.
Huonomuistiseksi käyneen ruhtinaan tunnuslauseena on:
”Usein joudun sinne, minne ei pitäisi. Mutta olen yleensä tyytyväinen, aina tyytyväinen, tapahtuipa mitä tahansa.”
Tämän asetelman ympärille kietoutuu kolmituntinen räväkkä ihmissuhdedraama, joka saa naururypyt syvenemään.
Siperiassa kirjoitettua kepeyttä
Hulvaton sanallinen ja näyttämöllinen meno saa syvyyttä, kun muistaa, että Dostojevski kirjoitti Siperian karkotuksensa aikana lämpimikseen lennokkaan satiiriset romaaninsa Vanhan ruhtinaan rakkaus ja Narri kartanon valtiaana.
Kirjat julkaistiin vuonna 1859, Dostojevskin vapauduttua neljän vuoden karkotuksesta.
Sitä ennen kovia kokenut kirjailija vietiin vastavallankumouksellisuudesta syytettynä teloitusryhmän eteen, mutta se osoittautui valeteloitukseksi. Tällaisella kirjailijalla on lupa kirjoittaa myös valerakkaudesta.
Papparaisen unen alun videoprojisoinneilla kerrataan takautuvasti Venäjän ja Neuvostoliiton historiaa Putinin valtakaudesta Dostojevskin ajan tsaarien valtakauteen.
Näytelmä tuo kaiken naurunremakan takaa esiin yhteiskunnallisesti yhä vakavamman ongelman: sen miten muistisairaita ihmisiä kohdellaan.
Ketkä heitä suojelevat hyväksikäytöltä, ketkä heistä huolehtivat?
Hienoja rooleja upeissa puvuissa
Esko Roineen, 71, entré näyttämölle ja roolisuoritus kaikkineen on huikeaa koomikon työtä hauskuudessaan ja traagisuudessaan.
Kyttyräselkäinen, joustimien varassa kulkeva ukkopahanen kaikkine koreine lisäkkeineen ja meikattuine kasvoineen enteilee nykyistä kauneuskirurgiaa ja laittautumista kokolailla krouvisti.
Hullunkuriseen roolinsa Roine saa jytäkän otteen näytellen unimaailmoissa ja dementian sumussa olevaa upporikasta ruhtinasta tarkkarytmisesti ja ilmeikkäästi. Vain tekohampaiden, sinänsä hauskan irrottelun olisi voinut jättää vähemmälle, se kun sammalsi puheen kuuluvuutta.
Roineen karisma sen kun kasvaa näyttelijän ikääntyessä. Myös itseironia tekee roolista unohtumattoman.
Tuire Salenius Maria Aleksandrovnana häikäisee jo ulkoisesti upeissa puvuissaan. Hän näyttelee vimmatun hyvin juonittelevan vallasnaisen ja äidin roolinsa. Puhe pulppuaa ja juonittelu kiemurtelee niin hauskasti ja vaivattomasti, että Salenius ei vaan näyttele, vaan on tuo ovela nainen täydellisesti ja väkevästi.
Tuukka Huttunen vävyehdokkaana saa väistyä ruhtinaan tieltä, mutta ei niin vaan anna periksi. Ylinäyttelemisestä päästyään hän tekee kelpo roolin, vaikka ei Zinaa omakseen saakaan.
Maija Koivisto Zinan roolissa on herkkävireinen, sulokas, oikeudenmukaisuutta hakeva neitonen kosijoiden ja erityisesti äitinsä juonittelun kohteena. Hän on ihanan herkkä näyttelijä.
Eritysmaininnan ansaitsee Matti Seppäsen suunnittelema puvustus, joka on saanut vaikutteita Venäjän ortodoksisten kirkkojen visuaalisuudesta. Rahvaan hän on puvustanut venäläisittäin karvareuhkoihin ja ryysyihin.
Hannu Lindholmin mennyttä loistoa kuvaava lavastus toimii hyvin. Lumisade on kaunista katseltavaa ja tuuli ulvoo rapistuneen palatsin nurkissa.
Papparaisen uni on hieno ja tärkeä unen ja todellisuuden välinen tutkielma ja ikuisen nuoruuden ihannoinnin parodia.
Papparaisen uni. F.M. Dostojevskin teoksen pohjalta näytelmäksi kirjoittanut ja ohjannut Sirkku Peltola. Tampereen Työväen Teatteri.
lehti 