Viimeinen sana
Some-ilmiössä #firstsevenjobs ihmiset luettelevat Twitterissä tai Facebookissa seitsemän ensimmäistä työpaikkaansa. Toisten mielestä kyseessä on hyväosaisten tapa kehua itseään. Jotkut opettavat sormi pystyssä nuorille, että näin matalalta sitä on aloitettu.
Itse pidän ilmiötä kiinnostavana rakennemuutoksen tiivistelmänä. Oma #firstsevenjobs ei olisi enää mahdollinen.
1 ja 2: Tuttujen kautta ensimmäisen kerran jo 13-vuotiaana erään ammattiliiton rakennustyömaan sekalaisissa töissä, muun muassa jätepuuta sirklaamassa polttopuiksi. Palkka ensimmäisenä kesänä 30 ja toisena 50 markkaa päivässä puhtaana käteen aluetoimitsijan muhkeasta salkusta.
3 ja 4. Kunnan järjestämissä kesätöissä muun muassa muinaiskaivauksella.
5. Puuhiomossa niin sanottuna välivarastomiehenä. Toimenkuva oli tarkastaa kuorimolta tulleet pöllit ja siirtää liian ”karvaiset” kuorimarumpuun. Yövuorossa annosteltiin hiomolle puuta välivarastosta, jota aamu- ja iltavuorossa täytettiin.
6. Puuhiomon kuorimomies.
7. Puuhiomon hioja. Kesätyö muuttui lennossa vakituiseksi parin vuoden ajaksi kunnes 1983 lähdin opiskelemaan toimittajaksi.
Vielä 1980-luvun alussa Suomessa oli tuhansittain nykykielellä matalan kynnyksen työpaikkoja, joihin pääsi suurin piirtein kävelemällä tehtaan portista sisään. Nykyisistä matalan kynnyksen työpaikoista ne erosivat siinä, että palkka ja muut työehdot olivat kunnolliset. Paperiliiton sopimus ja keskeytymätön kolmivuorotyö tarjosivat muhkeat tulot ilman minkäänlaista alan koulutusta tai kokemusta. Käteen lyötiin haka ja työ opetti tekijänsä.
Tätä maailmaa ei enää ole. Olin viimeisiä, jotka pääsivät kokemaan ”työelämän ulkomuseon”, niin kuin viestintätoimisto Ellun kanojen Eeva Lehtimäki sitä kuvasi. Tänään 13-vuotiailla ei ole mitään asiaa kesätöihin. 17-vuotias voi tuskin kuvitella koko kesän kestävästä hyvin palkatusta tehdastyöstä tai pihalta tullut vakinaistamisestaan.
Ensimmäisenä kesänä Kansan Uutisissa vuonna 1987 palasin tuonne nyt Enso-Gutzeitin omistamalle puuhiomolle Pyhtäälle jututtamaan entisiä työkavereita tehtaan lakkautusuhasta.
Vuonna 1904 aloittanut tehdas lopetettiin pian sen jälkeen. Samalla hiljeni koko kirkonkylä. Tänään sen raitti on niin hiljainen, että tuskin sellaista osasi kuvitella edes Reino Helismaa sanoittaessaan Toivo Kärjen tangoa Hiljainen kylätie.
Tehtaanpilli rytmitti lähes 90 vuotta senkin kylän elämän. Kylmenneiden savupiippujen tarina kertoo, miksi nykynuorille on niin paljon tarjolla pelkkää palkatonta harjoittelua. Me viimeiset teollisuusyhteiskunnan lapset voimme iloita onnekkuudestamme. Sormi pystyssä opettamiseen ei ole syytä. Aika oli niin toinen.
Niin kuin silloinkin, kun tätä työpaikkaa numero 11 jatkettiin. Alun perin kolmen kuukauden mittaiseksi solmittua pestiä on nyt kestänyt yli 29 vuotta.
uutiskirje 