Kansan Uutisten haastattelussa (KU 8.7.) vasemmistoliiton uusi puoluesihteeri Joonas Leppänen kertoi tahtovansa luoda puolueesta kampanjoivan kansanliikkeen. Vastaavia ideoita on esitetty puolueen piirissä aikaisemminkin. Kun puolueen puheenjohtajankin poliittinen ura on alkanut talonvaltausliikkeessä, tähän on paremmat mahdollisuudet kuin koskaan.
On kuitenkin syytä miettiä, mitä liikkeenä toimiminen tarkoittaa, onko se mahdollista puolueelle ja mitä sillä tavoitellaan. Tavoitellaanko näkyvyyttä puolueelle seuraavat vaalit mielessä, vai ollaanko valmiita toimimaan ilman nimellistä kunniaa yhdessä muiden liikkeiden toimijoiden kanssa?
Onko tavoitteena omien aloitteiden mainostaminen vai aloitteiden luominen yhdessä liikkeiden kanssa? Onko liikkeenä toiminen keino kerätä äänestäjiä, vai tähtääkö toiminta yhteiskunnan muuttamiseen tilanteessa, jossa aloitteiden läpivieminen edustuksellisen demokratian keinoin ei onnistu?
Etenkin kunta-talolla aktiivinen kuntalaisten kampanjointi voi vaikuttaa paljon.
Kaiken lähtökohtana tulee olla sen tunnustaminen, ettei puolue voi itse olla liike. Puolue on sidottu vaaleihin ja niissä kampanjointiin, politiikan tekemiseen edustuksellisissa elimissä sekä hierarkkiseen puoluerakenteeseen.
Puolue ei voi muuttua liikkeeksi, mutta se voi tarjota tiedollisia ja taidollisia resursseja sekä kannustaa niin jäseniään kuin muitakin toimimaan. Se voi auttaa perustamaan liikkeitä, kuunnella ja keskustella yhdessä. Se voi viedä eteenpäin liikkeiden tavoitteita.
Käytännössä resurssien tarjoaminen voi tarkoittaa, että puolue tulostaa tapahtumamainoksia, lainaa tai kustantaa äänilaitteita ja maksaa tapahtumatilan vuokran. Se voi tarkoittaa sitä, että liikkeen toimijoille tarjotaan ja hankitaan edustuksellisten elinten kautta saatavaa tietoa.
Tämä edellyttää aktiivista keskusteluyhteyttä liikkeisiin. Liikkeitä tulee lähestyä ja kuunnella. Kutsua kahville puoluetoimistolle kertomaan, mitä he tahtovat ja tarvitsevat, ilman edellytyksiä vastapalveluksista.
Jos liikkeen toimijat kokevat, että he ovat pelkästään keino puolueen näkyvyyden ja kannatuksen lisäämiseen, ei luottamusta synny.
Vasemmistoliitto ja sen paikallisjärjestöt voivat kuitenkin luoda myös omia kampanjoitaan ja hankkia niiden kautta näkyvyyttä puolueen tavoitteille. Viimesyksyinen sosiaalisessa mediassa näkynyt päivähoitokampanja on esimerkki tällaisesta. Jos kampanjoilla halutaan konkreettisia voittoja, ei pelkkä some-kuvien jako riitä.
Kampanjoiden tulisi laajentua valtuustoihin ja liikehdinnäksi kunnissa. Valtuutetuille kampanjat voisivat tarjota tietopaketteja ja aloitepohjia teemaan liittyen niin, että niissäkin kunnissa, joissa puolueen edustus on pieni ja resurssit vähäiset, teema nostetaan esille.
Lisäksi kampanjoiden tulisi laajentua kadulle. Ei niin, että pari puolueen aktiivia järjestää keskenään mielenosoituksen valtuustokäsittelyn ja vasemmistoliiton tunnusten alla ja marssii sitten valtuuston kokoukseen äänestämään asian puolesta. Tällaisella kampanjoinnilla on huonot mahdollisuudet menestyä, koska se näyttäytyy puolueen kuntapolitiikan jatkeena, äänten ja näkyvyyden kalasteluna.
Se sijaan puolue voisi tarjota kampanjasivustolla kuntalaisten käyttöön työkalupakin taustatietoineen, adressipohjineen ja mielenosoituksen järjestämisohjeineen. Puolueen jäsenet voisivat rakentaa kampanjaa ilman puoluetunnuksia yhdessä kuntalaisten kanssa.
Silloin kampanjan sisältö ei tietenkään ole puolueen toimijoiden määräysvallassa ja se saattaa päätyä vaatimaan muita asioita kuin vasemmistoliiton puolueohjelmaan on kirjattu. Mutta sillä tavoin liikkeet toimivat ja jos halutaan olla mukana, se on hyväksyttävä.
Mitä puolue tästä kaikesta sitten saa? Ensinnäkin se voi saada aikaan yhteiskunnallista muutosta riippumatta vaalituloksesta tai edustajien määrästä. Etenkin kuntatasolla aktiivinen kuntalaisten kampanjointi voi vaikuttaa paljon.
Toiseksi todellisen yhteyden ja vuoropuhelun rakentaminen ruohonjuuritason toimijoihin on itseisarvo puolueelle, joka haluaa toimia ihmisten arjen parantamiseksi yhdessä heidän kanssaan. Yleensä liikkeet nostavat ensimmäisenä esiin uudet ongelmat ja tarttuvat niihin. Näin vuoropuhelu on myös sen edellytys, että puolueen tavoitteet vastaavat ihmisten tarpeita.
Pikavoittoja yhteistyöstä liikkeiden kanssa ei kannata odottaa. Siihen ryhtyminen tarkoittaa resurssien siirtämistä toimintaan, jonka lopputuloksista ja hyödyistä ei ole varmuutta etenkään vaalimenestyksen muodossa.
Immonen on järjestötyöläinen ja valtiotieteiden maisteri, Purokuru toimittaja ja tietokirjailija.
uutiskirje 