Tunnustan käyttäneeni otsikon lausetta usein lapsen mankuessa jotain ruokakaupassa. Valitettavasti se on totta. Kirjoittaja ”Vasemmistoaktivisti” pohdiskeli taloudellisten ja sosiaalisten vaikuttimien osuutta suomalaisten haluttomuudessa lastentekoon. Minulla ei ole tilasto- eikä tutkimustietoja tukenani, mutta ajattelin kertoa oman tarinani.
Menin naimisiin ja sain lapsen. Lapsen isä valitti jatkuvasti arjesta eikä oikein pärjännyt lapsenhoidossa. Työpaikallani olisi pitänyt tehdä iltavuoroja puoli yhdeksään eikä lapsen isä olisi selvinnyt iltapäivistä ja nukuttamisista vuoden ikäisen kanssa.
Jäin siis hoitamaan lasta kotihoidontuella, joka oli kuntalisineen 550 euroa kuussa. Puolen vuoden kuluttua olinkin eronnut yksinhuoltaja.
Kotihoidontuki nousi peräti 720 euroon, kun sain täysimääräisinä tulosidonnaiset lisät. Arkeni lapsen kanssa keveni ja aloin kirjoitella loppuun keskeneräisiä opintosuorituksiani lapsen nukkuessa.
Lapsi täytti kaksi vuotta ja kotihoidontuesta putosi sata euroa. Hain toimeentulotukea, mutta sain ukaasin muuttaa välittömästi halvempaan asuntoon, koska asumismenoni olivat yli 800 euroa kuussa. Helsingissä on vaikeaa löytää vapailta markkinoilta kaksiota tai kolmiota, joka maksaisi alle 800 euroa, eikä Helsingin kaupunki ole tälle erittäin kiireelliselle hakijalle löytänyt asuntoa koko kaupungista.
Kesäkuussa toimeentulotukeni asumismeno kohtuullistettiin 800 euroon. Käytännössä minulle ja lapselleni jäi lapsilisästä, asumis-, elatus- ja kotihoidontuista vuokranmaksun jälkeen 530 euroa. Toimeentulotukea sain kuitenkin vain 98 euroa, koska vuokrani oli liian korkea. Näin meillä jäi 630 euroa elämiseen, josta lyhensin joka kuukausi 140 euroa opintolainaa.
Arkea ovat tukeneet toimiva polkupyörä ja ompelukone. Joskus olen jopa käynyt leipäjonossa. Elintarvikejakeluun on vaikea mennä tarmokkaan taaperon kanssa jonottamaan moneksi tunniksi. Lapsi jaksaa sentään pari tuntia tarpoa äitinsä kanssa lähiömetsässä etsimässä sieniä ja marjoja. Joskus antaa tuntematon omenoitaan tietämättä miten suuri elämys meille on ollut matka siirtolapuutarhaan.
Ruokaohjeita olen lakannut lukemasta, minulla ei kuitenkaan ole varaa kaikkiin ainesosiin. Ainoa ohjeeni on: osta kaupasta halvimman kilohinnan mukaan ylittämättä kahta euroa.
Kolme viikkoa sitten palasin töihin. Pyöräilen, koska julkinen liikenne olisi liian kallista. Hoituu samalla nopeammin matka vuoropäiväkotiin.
Tämän ehdin kirjoittaa, koska työpaikalla on vakituinen nollatuntisopimus. Näillä muutamilla satasilla on meidän elettävä. Toiseen lapseen ei taida olla rahaa eikä uuteen parisuhteeseen aikaa: einekset, työpaikkaruokailut, kirppariostokset ja pyörähuollot ovat tässä budjetissa liian kalliita.
Ei sitten tullutkaan haaveilemaani suurperhettä.
Julkaisemme kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä.
uutiskirje 
