Kapinoin – siis olen!” Tämä Albert Camus’n lausahdus on ollut, hiljattain 80 vuotta täyttäneen kirjailija Hannu Salaman motto hänen nuoruudestaan asti.
Tampereen Petsamossa sijainneen Pajupuron kaupan vintiltä löytynyt aarre sysäsi hänet sanataiteen pariin.
– Tehdessäni siellä sähkötöitä 1950-luvulla löysin vintiltä minulle täysin tuntemattoman kirjan, Franz Kafkan Oikeusjutun. Luin sen lumoutuneena ja havaitsin, että Kafka taitaa olla yhtä hullu kuin minäkin, ehkä itsekin voisin kirjoittaa, Salama muistelee.
”Eihän siellä [vapaussodassa] vapautettu kuin eri katsantokantojen jäseniä hengestään.”
– 18-vuotiaana päätin luopua sähköasentajan hommista ja kirjoitin päiväkirjaani: ”Olen päättänyt ryhtyä kirjailijaksi.”
Hyväntuulista Salamaa ei näytä ikä painavan. Ärhäkkyydestään tunnettu kirjailija on aina ollut terävä yhteiskunnallinen keskustelija. Edelleenkään hän ei jätä riistokapitalismia eikä Nato-kiimaisia päättäjiä rauhaan sadattelultaan, eikä liioin väistämättömään katastrofiin johtavaa rahan valtaa.
Hän suree Syyrian ja muiden sotaakäyvien maiden epätoivoista, raa’istunutta tilannetta ja pakolaisten asemaa.
Parhaillaan Salama kirjoittaa täyttä häkää muistelmiaan. Kiireisenä kohukirjailijan pitävät myös esiintymiset jazz-runokeikoilla Vapaat Radikaalit -bändin kanssa.
Raastava jumalanpilkkasyyte
Salama muistetaan ja tunnetaan erityisesti hänen vuonna 1964 ilmestyneen Juhannustanssit-kirjansa aiheuttamasta oikeudenkäynnistä. Valtava kohu ja jumalanpilkkasyyte lankesivat lähinnä kirjan juopuneen nuorukaisen riettaaksi katsotusta ”juhannussaarnasta”.
– En ole enää kiinnostunut siitä raastavasta jupakasta muuten kuin takapiruiluna. Tuolloinen oikeuskansleri uhkasi oikeusministeri J. O. Söderhjelmiä kaksi kertaa, ennen kuin oikeusministeri suostui nostamaan syytteen minua vastaan.
– Oikeusministeri oli presidentti Kekkosen kaveri. Oletan presidentin sanoneen ministerille, että nosta sinä syyte, niin minä armahdan, Salama sanoo.
Niin kävikin. Silloinen laki määräsi jumalanpilkasta jopa neljän vuoden kuritushuonetuomion, jolla Salamaa uhkailtiin.
– Arvo Turtiainen letkautti, että sinulle Hannu täytyy rakentaa ikioma vankila, kun kuritushuoneita ei enää Suomessa ole.
Salaman mielestä jumalanpilkka oli pelkkä tekosyy.
– Todellisuudessa minut haluttiin vaientaa kirjan rietastelun ja estottomien seksikohtausten vuoksi. Pahennusta äärioikeistolaisissa piireissä herätti myös kohtaus, jossa irvitään sodankäyneille miehille, joiden uhoamalle sotasankaruudelle ei ollut mitään todisteita.
Maailma on muuttunut ja sitä myöten myös suhtautuminen kohukirjaan. Salaman Juhannustansseista on tulossa kaudelle 2018–2019 teatterivetoinen ooppera, jota ohjaaja Yrjö Juhani Renvall työstää parhaillaan kokeneen suunnitteluryhmän kanssa.
Näyttämölle tuodaan teatteria, joka ei Renvallin mukaan ”tyydy elämäkertavetoiseen iskelmäkarusellimusikaaliin, vaan luottaa kirjailijan tarinaan ja hänen luomiinsa eläviin ihmisiin”.
Kirjallisuuden vallankumouksellinen
Hannu Salama aloitti kirjallisen uransa runoilijana ja prosaistina Dostojevskin ja Tolstoin tyyliin. Hän oli kiinnostunut proosan muuttamisesta ”prosaistisemmaksi” – ei vain arkisemmaksi vaan kunnolla rivommaksi. ”Ja se vittu. Sitä ei ole vielä näkynyt painettuna”, hän kirjoitti ystävälleen Jorma Ojaharjulle enteillen rooliaan kirjallisuuden vallankumouksellisena.
Teosta vastaan eivät hyökänneetkään konservatiivit, vaan äärivasemmisto.
Vuonna 1972 ilmestynyt Siinä näkijä missä tekijä -romaani lähenteli tyyliltään dokumenttiromaania. Siinä Salama kuvaa railakkaasti Tampereen Pispalan värikästä sosiaalista ja poliittisesti kuohuvaa elämää, jota hän vasemmistolaisen perheen poikana siellä tarkkaili.
Hän yllättyi: teosta vastaan eivät hyökänneetkään konservatiivit, vaan äärivasemmisto. Sen piirissä ei katsottu hyvällä, että Salama rohkeni kuvata kommunisteja varsin raadollisesti.
Kirjan nimen mukaisesti Salama oli myös melkoinen näkijä, povasihan hän, että Neuvostoliitto ennen pitkää luhistuisi. Se vasta pahennusta herättikin silloisen YYA-sopimuksen Suomessa. Mutta kun Siinä näkijä missä tekijä palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla, kohu pikku hiljaa laantui.
Railakkaasti perinteistä romaanityyliä rikkova, massiivinen Finlandia-sarja ilmestyi vuosina 1976–83. Kulttuuri- ja vasemmistoälykköjen edesottamuksia häpeilemättä kuvaava teossarja sai Eino Leinon palkinnon.
– Se on ollut haastavin kirjallinen työni. Teossarja on kuin modernien matkustajien juna puksuttelemassa vanhaa kaivosrataa pitkin keikkuen ja kallistellen, lopulta päätepysäkille päätyen.
– Olen edelleenkin ylpeä, että uskalsin kirjoittaa Finlandia-sarjan. Siihen aikaan kotimainen kirjallisuus kulki jälkijunassa ja kaipasi kipeästi uudistamista, Salama sanoo
Salaman mielestä maailmaa ei ylipäätään pitäisi päästää kovin pitkälle karkuun kirjallisuutta.
– Väinö Linnan Tuntematon sotilaskin tilitti sodan kauhuja ja asetelmia vasta kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen. Epäonnistumisen uhallakin kirjallisuuden pitäisi pysyä ajassa mukana. Olavi Paavolainen aikalaiskirjailijana oli tämän tyylin uhri, koska hän kirjoitti kokemuksiaan reaaliajassa ja sai turpiinsa.
Punikkien pentu
Salama on noitien ja punikkien sukua ja huonetta, mutta ei ole arastellut haukkua enempää Neuvostoliittoa palvonutta äärilaidan vasemmistoa kuin oikeistoakaan.
– Totta kai taustani ovat vaikuttaneet maailmankatsomukseeni ja kirjailijantyöhöni. Olihan kommunistien maanalainen toimintakin minulle tuttua lapsuudessani. Isäni ja äitini olivat vakaumuksellisia kommunisteja, ja isoisääni piestiin neljä vuotta Hennalan vankileirillä.
– Vapaussodaksi nimitetyn kansalaissodan varjot ovat vaikuttaneet voimakkaasti ajatteluuni. Eihän siellä vapautettu kuin eri katsantokantojen jäseniä hengestään. Kansalaissota jakoi Suomen kahtia, eikä tästä traumasta ole vapauduttu täysin vieläkään, vaikka väitetään, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, Salama muistuttaa.
– Kun Suomessa 27.1.2018 juhlitaan sisällissodan satavuotispäivää, pääsen toteamaan, että ette te saatanan lahtarit kerinneet kuitenkaan kaikkia tappaa. Viittaan tällä muun muassa vankileirillä piestyn isoisäni ja muiden punaisten kohtaloon.
Salaman tuotannon kaari umpeutuu hänen palattuaan runouteen. Uusin runoteos Hyvästi, kirvesvarsi! (Otava 2016) on avantgardistista ajankuvaa ja yhteiskunnallista raivoa ahneelle ja itsekeskeiselle maailmalle sivaltava kokoelma.
Nykyisin Salama kirjoittaa runoja myös sanoista, joita valitsee sokkona sanakirjoista.
– Ne ovat realistisia runoja, jotka kuvaavat kaikkialla maailmassa nykyisin vallitsevaa sekavuutta ja sekasortoa. Pahin ongelma on pakolaisten kansainvaellus ja heidän ahdinkonsa, johon pitäisi saada jonkinlaisia järkeviä kansainvälisiä ratkaisuja.
– Kaiken kaikkiaan elämme roistokapitalistisen, tämän loputtoman kilpailun ja kasvamisen loppuaikoja. Tämä johtaa siihen, mihin terävä talousmies Milton Friedman on viitannut: kaikki, mikä menee ylös, tulee alas.
– Jatkuva kasvu vie väistämättömästi tuhoon, kapitalismin sorruttua siirrytään kivikauteen. Luonto on jo moneen kertaan huomauttanut asiasta eri katastrofein, Salama sanoo.
Hän myös ihmettelee Suomessa vallitsevaa Nato-kiimaa.
– Mikä kiire on Natoon, kun emme vielä tiedä, kuka on USA:n seuraava presidentti, ja millaista ulko- ja sotilaspolitiikkaa USA hänen johdollaan harjoittaa?
Suomalaisen ja koko länsimaisen demokratian päätehtävänä on Salaman mielestä säilyttää rikkaiden rahat.
– Ellei se täytä tätä päätehtäväänsä, täällä on kahdessa viikossa oikeiston diktatuuri.
Kati Peltola ikuisesti
Salamaa vähän harmittaa, ettei enää voi äänestää vaaleissa Kati Peltolaa.
– Vannoin äänestäväni häntä ikuisesti, mutta valitettavasti hän ei enää ole ehdokkaana.
Ele Alenius on toinen poliitikko, jota hän varauksettomasti arvostaa.
– Alenius lienee ainoa vasemmistopoliitikko, joka oli Neuvostoliiton hampaissa. Moskovassa ei suhtauduttu äärioikeistolaisiinkaan niin vakavasti kuin Aleniukseen, joka rohkeni arvostella Neuvostoliittoa. Eihän Ele missään tapauksessa olisi sellaista ryöpytystä ansainnut.
Puhuttaessa taiteen ja kulttuurin merkityksestä ihmiskunnan eheyttäjänä ja sivistyksen airuena Salama herkistyy.
– Voitaisiin kysyä, minkälainen tämä maailma olisi ilman taidetta ja luku- ja kirjoitustaitoa. Kyllä se olisi huomattavasti ankeampi ja tylsempi paikka. Pelkkien teknisten välineiden varassa oleminen ei edistä ajattelua eikä luovuutta.
Omaksi tehtäväkseen Salama tiivistää vääryyksien oikaisemisen ja vastakirjoittamisen.
– Kuulostaa juhlalliselta, mutta koen aivan aidosti tehtäväkseni etsiä ja välittää lukijoilleni totuutta. Se on eettinen ja moraalinen vastuuni.
– Kirjailijantyöni on tärkein ihmisoikeuteni, edelleen viitisen tuntia päivässä kirjoittava, palkittu ja kiistelty, aina köyhien puolella ollut kirjailija luonnehtii työtään.
uutiskirje 
