Papin paini

Valtimonteatteri. Jarl Hemmer: Mies ja hänen omatuntonsa. Ohjaus: Harri Liuksiala. Lavastus ja puvustus: Pirjo Porttilahti. Valot: Vinski Viholainen. Rooleissa: Jani Honkaselkä, Petteri Pennilä, Antti Korhonen, Anna Ranta, Harri Liuksiala

Mies ja hänen omatuntonsa sijoittuu Suomenlinnan vankileirille kansalaissodan jälkimainingeissa. Tarina kertoo kahdesta eri syistä leirillä työskentelevästä papista ja yhdestä lääkäristä. Varsinaisesti näytelmä kiertyy toisen papin sisäisen kamppailun ympärille. Mies ja hänen omatuntonsa tuo selkeästi esille olosuhteiden sattumanvaraisuuden.

Näytelmää on harvoin nähty suomeksi sovitettuna, vaikka suomenruotsalaisissa piireissä se on hyvinkin tunnettu. Valkokankaalle Mies ja hänen omatuntonsa päätyi Toivo Särkän toimesta 1957.

Kaksi pappia
ja lääkäri

Valtimonteatterin näyttämölle Miehen ja hänen omantuntonsa ohjasi ja suomensi Harri Liuksiala. Sovituksessa on karsittu tarinan alku pois, näin näytelmä on tiiviimpi ja paremmin pienelle näyttämölle tuotavissa. Tämä aiheuttaa kuitenkin muutamia ongelmia teosta tuntemattomalle katsojalle. Varsinainen alustus sille miksi ja miten varsinainen keskushenkilö Bro leirille ajautui. Viitteitä papin entiseen elämään kyllä viljellään, mutta niiden kokonaisuudeksi kerääminen jää lähes täysin katsojan harteille.

Bron osassa on Jani Honkaselkä, joka tekeekin varsin hienon työn. Honkaselän roolisuoritus on vahva ja tasainen. Pitkälti juuri intensiivisen Bron ansiosta Mies ja hänen omatuntonsa ei väsytä eikä sitä katsoessa herpaannu. Honkaselkä todella painii omantuntonsa, ajatustensa ja mahdollisten ajatustensa kanssa.

Leirin toinen pappi Hastig, jota esittää Petteri Pennilä, taistelee itsensä kanssa toisella tavalla. Lisäksi leirillä häärää lääkäri Ceder, joka ei halua luoda ihmisiin läheisiä suhteita – ettei joudu hautajaisiin. Cederin roolissa on Antti Korhonen. Nämä kolme miestä tarkastelevat kärsimystä ja omaa suhdettaan siihen.

Sekä Pennilä, että Korhonen jäävät Honkaselän varjoon vaikka molemmat tekevät ihan kelvolliset roolit. Korhonen on lakonisen hauska mustan huumorin avulla selviytyvän Cederin roolissa. Pennilä on vakuuttava painiessaan sekä itsensä, että Bron kanssa.

Isä, tytär
ja leiri

Lisää inhimillistä näkökulmaa näytelmään tuo mukana kulkeva tarina isästä ja tyttärestä. Isä on leirillä ja tyttö on päätynyt pappien ja lääkärin hoiviin. Lapsi kuljettaa kaiken saamansa ruuan isälle leiriin, lopulta sairastuen itse. Anna Ranta tyttönä tekee hauraan ja herkän roolityön.

Juuri isän ja tyttären tarinan seuraaminen saa Bron miettimään itseään tarkemmin ja näkemään oikean kärsimyksen. Bro ja Hastig tekevät molemmat oman ratkaisunsa, ja karkaavat – toinen sisään ja toinen ulos leiristä.

Mies ja hänen omatuntonsa on inhimillinen tragedia kansalaissodan viimeisistä vaiheista. Tarinan traagisuus saa kaneettinsa näytelmän lopussa. Empaattisessa yksilössä tämä herättää suuria tunteita. Päällimmäiseksi jää kysymys mikä murtaa yksilön turtumuksen kärsimysnäytelmän keskellä?

Vinski Viholaisen valot näyttelevät varsin suurta osaa, Pirjo Porttilahden pelkistetty lavastus herää usealla eri tavalla henkiin juuri valaistuksen ansiosta. Myöskin toimivan arkinen puvustus on Porttilahden suunnittelemaa.